Eppu Nuotio: Peiton paikka

Juonellisesti jotenkin hajanainen. Onnistuneita tilannekuvauksia ja muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Niin sujuvaa kirjoittamista, että lukaisin nopeasti loppuun, mutta ei tämä nyt mikään lukuelämys ollut.

Kertoo pienen tytön rikkinäisestä perheestä ja elämästä tehtaan varjossa Kekkosen aikaan.

Anne Holt: Minkä taakseen jättää

Varsin viihdyttävä norjalainen dekkari. Puoleen väliin saakka luettuna oli jännittävintä, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Loppuratkaisussa dekkaristi punnitaan, eikä tämän loppuratkaisu ollut mitenkään huono.

Yhdeksänvuotias Emilie katoaa matkalla koulusta kotiin. Jäljelle jäävät vain reppu ja kimppu leskenlehtiä. Kuusi päivää myöhemmin kidnapataan pikku Kim. Hän löytyy nopeasti. Kuolleena, ruumiissaan lappu SAIT ANSIOSI MUKAAN.

Inger Johanne Vik, tutkija ja pienen lapsen äiti, on yhtä järkyttynyt kuin muutkin maanmiehensä. Kun Norjan Keskusrikospoliisi pyytää häneltä apua jutun ratkaisemisessa, hän kieltäytyy, vaikka hänellä on tausta FBI:ssa ja hän on juristi ja psykologi.

Mutta sitten katoaa jälleen yksi lapsi. Oslon bussista numero 20, keskellä ruuhka-aikaa. Inger Johanne ei enää voi kieltäytyä tehtävästä…

Margaret Atwood: Nimeltään Grace

Olen aina pitänyt Margaret Atwoodista. Hänen tapansa kirjoittaa on tyylikäs, tarkka ja silti mukaansa tempaava. Nimeltään Grace päätyi minulle tosin niin arkisesta syystä kuin että se oli tosi hyvässä alessa. Kirja loi aivan oman tunnelmansa, josta pidin. Samoin kuin kyseisen aikakauden tarkasta kuvauksesta. Tämäkin kuuluu niihin kirjoihin, joista voin vain ihmetellä, että kuinka joku pystyy niin moniuloitteiseen kuvaukseen. Ja jännähän tuo kirja oli, vaikka eihän siinä juuri mitään tapahtunut.

Ja tässä vaiheessa tuli niin pitkä päivitystauko, että lukujärjestys meni jo sekaisin