"Tyttäreni on paras ystäväni; Minä kiljun. Jos äiti ei olisi luonani, kuka sanoisi asiat minulle tuolla tavalla suoraan?; Vaan miten puhua asiasta rikkomatta kotia, meillä on niin hyvä olla täällä yhdessä, ei saa rimpuilla; Sitä paitsi inhoan sitä kun äiti hemmottelee minua, minua alkaa itkettää." Äidin pikku pyöveli -kokoelman yhdeksäntoista novellia kertovat siekailematta niistä kiihkeistä tunteista, joita äidit ja tyttäret toisissaan herättävät. Sillä välinpitämättömiksi he eivät toisiaan jätä. Ohimenevistä päähänpistoista saattaa tulla pakkomielteitä tai painolasteja, odotuksesta tai harhaluuloista syy elää. Kokoelman novelleista tunnistaa nykyihmisen halun olla ikinuori ja välttää vastuuta. Castillonin tarinat näyttävät meille rumuuden ja kuoleman pelkomme ja ihmissuhteita hallitsevan itsekkyyden. Rakkaus ilmenee lukuisin eri tavoin, eikä se aina ole kaunista. Novellit pitävät lukijan pihdeissään loppuun asti, koska jokainen tunnistaa tarinoista niiden pohjalla piilevän totuudensiemenen"
Tätä luin kesällä (ah kuinka ihana kesä olikaan). Lyhyitä novelleja pystyi lukemaan poikien kahlailua vahtiessani. Muutamat tarinat tekivät vaikutuksen. Pidin paljon. Vaikka muutaman tarinan olisin itse jättänyt kirjasta pois, koska pelkällä shokeeraavuus arvolla ei pitäisi noin hyvää kokoelmaa sotkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti