Kirjaan on sympaattisen komisario Maria Wernin lisäksi ympätty lasitaiteilijapiiri 40 vuoden takaa sekavine seksuaalisine suhteineen, näytösluontoiset ja vaikeasti toteutettavat murhat (joita kukaan ei kuitenkaan havaitse), alkemiahöpinät ja Wernin esimiehen sydänkohtaus ja mahdollisuus, että hän on seuraava uhri ja vielä lopuksi on nakattu sekaan Marian entinen miesystävä uudeksi sijaisesimieheksi. Dekkarikeittoaineksia on liikaa ja ne ovat siitä mielikuvituksellisemmasta päästä, eivätkä mielestäni istu Wernin maailmaan ja Gotlantiin lainkaan. Usein tällaiset supermutkikkaat sarjamurhaajajuonet kärsivät uskottavuudesta, niin kävi tässäkin.
Tästä kirjasta joudun toteamaan, että kyllähän tämän lukaisi ja olihan se paikoittain hyvä ja jännittäväkin, mutta jouduin pettymään ruotsalaiseen tasavarmaan laatutuotteeseen. Saattoipa olla ihan ensimmäinen kerta, kun ruotsalainen dekkari ei miellyttänyt.
Kuuluisa lasitaiteilija Justus Hartman katoaa mystisesti sairaalasta, ja hänen veljenpoikansa, rikoskomisario Maria Wernin pomo Tomas Hartman, ryhtyy etsimään vanhaa setäänsä. Justus Hartmanin menneisyys alkemistina viitoittaa etsintöjen suuntaa: hän oli kiinnostunut ikuisen elämän mahdollisuudesta, ei niinkään kullasta ja rikkauksista.Kun hotellin uima-altaan pohjalla makaavasta lasi-arkusta löytyy tuntemattoman miehen ruumis, Maria ymmärtää, että murhalla ja Tomasin sedän katoamisella on jokin yhteys. Menneisyydestä nousevat haamut sotkevat tutkimuksia, ja pian on selvää, että myös Tomas kantaa mukanaan salaisuuksia 40 vuoden takaa.Justus Hartmanin katoaminen alkaa pikkuhiljaa selvitä, mutta mikään ei valmista kohtaamaan kauhistuttavaa murhaajaa, joka näyttää seuraavan tarkasti alkemian periaatteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti