Oscar Wilde : Dorian Grayn muotokuva

Aloitetaan siitä, että en ole ikinä tuntenut mitään tarvetta tutustua Wilden tuotantoon. Jälleen 100-kirjaa projektini iski ja valitsin Wilden, koska se oli hyvin lyhyt verrattuna vaikka Tolstoihin :) Koska ahmaisin työreissussa dekkarini, korkkasin myös Wilden.

Kirja oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Perusjuonena on se, että taitelija on löytänyt muusan Dorianin. Nuoren, viattoman ja huumaavan kauniin nuoren miehen. Hänen aatelisystävänsä päättää kertoa nuorukaiselle, kuinka hän on nyt kukkeimmillaan ja kuinka vanhemmat ihmiset kadehtivat hänen nuoruuttaan ja turmeltumattomuuttaan ja kuinka hän voisi sitä hyödyntää. Vanheneminen tulee viemään sen kaiken pois. Viuh, vain muutama vuosi ja Doriankin on pöhöttynyt ja ryppyinen äijä.

Nuorukainen ei halua vanhentua, hän toivoo, että hänen sijastaan taitelijan maalaama loistokas muotokuva vanhentuisi. Niin tulee käymään. Dorian elää nautiskellen aina pahasti moraalittomuuteen saakka ja säilyy itse nuoruutta ja viattomuutta uhkuvana. Tauluun sen sijaan tulee uurteita, häijy katse ja jopa veriset kädet.

Kirja on jännittävä kertomus Dorianista, ajatuksia taiteen tarkoituksesta, kuvaus ajan moraalista sekä kuvaus ulkoisen kauneuden kohtuuttomasta arvostuksesta. Lisäksi kirjassa on selvä homoeroottinen lataus. Sekä taiteilijan että lordin suhtautuminen Dorian kauneuteen ja inspiroivuuteen ei vaikuta pelkästään platoniselta.

Täytyy tässä vaiheessa todeta, että 100-kirjaa projekti on avartanut lukutottumuksiani hyvin. (Tulen perumaan kaikki puheeni, kun alan lukemaan venäläisiä klassikoita)