Anna-Leena Härkönen : Onnen tunti

Olen lukenut aika paljon Anna-Leena Härkösen tuotantoa siitä huolimatta, että minusta naiskuva on yleensä "menneeseen tarpomaan jäänyt hysteerikko". Pitkään olen odottanut, että milloin Härköseltä tulisi nainen, joka pystyisi ammentamaan vaikeasta vanhempi-suhteestaan jotain katkeruutta tai tuskaa parempaa. Tuula tekee sen. Tuula on ollut vähintään henkisesti äitinsä heitteille jättämä ja jatkanut rooliaan äitinsä tukijana ja kaatopaikkana myös aikuisena naisena. Ehkä se on sijaisvanhemmuus, joka antaa Tuulalle voiman myös omalla kohdallaan päättää, että toista ei voi kohdella näin -ei edes biologinen äiti. Vaikka kirjan pääteema on sijaisvanhemmuus se oikeastaan kertoo tarinoita monenlaisesta vanhemmuudesta.

Tuula siis haluaa uuden miehensä kanssa sijaisvanhemmiksi. Hän haluaa vielä olla äiti lapselle oman lapsen häälyessä yhä lähempänä teiniyttä kuin lapsuutta, hän haluaa olla vielä yhdessä miehensä kanssa vanhempi. Harri tukee Tuulaa ja jakaa haaven, niinpä heistä tulee sijaisvanhemmat Vennille ja Lukelle.

Suhde sijaislapsiin on biologista äitiyttä monimutkaisempi. Mukana tulee lasten menneisyys - heidät ovat huostaanotettu sekakäyttäjä vanhemmilta ja tavallinen arki on heille vieras kokemus. Mukana tulee biologiset vanhemmat oikeuksineen ja vaateineen. On vaikea rakastaa sellaista, jonka voi hetkenä minä hyvänsä menettää ja joka ei uskalla rakastaa takaisin. Mutta ei mahdotonta.

Itse koin kirjan juuri sopivan positiivisena. Härkösen kieli on paikoin hyvin nasevaa ja huumori sopivan kuivakkaa. Tämä oli niitä kirjoja, jotka on luettava heti loppuun.

Sijaisvanhempien on annettava sielunsa, vähempi ei riitä
Tuulan, hänen kymmenvuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin elämä on onnellista ja huoletonta. Tuula vain ei voi saada enää lapsia, ja mielessä alkaa itää ajatus sijaislapsesta. Harria hanke epäilyttää, ja Tuulan ystävätärkin puuttuu asiaan: ”Mitä aukkoa sä yrität itsessäsi tukkia?”

Asiat alkavat edetä vauhdilla, kun Tuula ja Harri kuulevat mahdollisista sijaislapsista. Sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5, asuvat kriisiperhekodissa, koska vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä.

Äkkiä kaikilla on mielipide Tuulan ja Harrin ratkaisusta, jopa itsekeskeisellä anopillakin. Tunteet lyövät laidasta laitaan, mutta mitkä ovat oikeat sanat?