Kirjan päähenkilö on Irma. Irman taustoista ei juuri kerrota, mutta se tulee selväksi, että hän on yksinäinen nainen. Hän tarvitsee kipeästi elämäänsä ihmisiä ja ystäviä. Niin kipeästi, että Irma tekeytyy taloustutkimusta tekeväksi haastattelijaksi päästäkseen ihmisten koteihin juttelemaan. Haastattelut eivät aina mene ihan putkeen, mutta siitä huolimatta Irma kiintyy ja jopa ystävystyy haastateltavien kanssa.
Kirja kertoo yksinäisyydestä. Tarina on oikeastaan surullinen - nainen yksinäisyydessään tunkeutuu vieraiden ihmisten kotiin. Melankolia vaihtuu hetkessä absurdiin huumoriin - Irman haastatteluretkissä on aikamoisia kiemuroita matkassa.
Vaikea sanoa että pidinkö vai en :) En yleensä pidä kirjoista, joissa makustellaan itse keksityillä sanoilla. Tragikomedia tyylilajina ei iske yhtään. Tästäkin huolimatta Irman tarina oli vetävä, se sai minut lähes nauramaan ja välillä se sai minut tuntemaan sympatiaa Irmaa kohtaan ja välillä puistelemaan Irman hölmöilyn edessä päätäni. Joka tapauksessa persoonallinen ja erilainen kirja.
(Kirjan kansikuvaa googlatessani minulle selvisi, että Rimminen on kirjoittanut myös Pussikaljaromaanin. Muutaman vuoden aikana minulla on jäänyt kaksi kirjaa kesken: Pussikaljaromaani ja Vellum. Pussikaljaromaanille elämäni on edelleen liian lyhyt)
Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.
Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti