Susan Fletcher : Meriharakat

Olin aivan tietämätön Susan Fletcheristä ennenkuin törmäsin häneen monessa kirjablogissa. Lähdin lainaamaan Tarinauttisen innostamana Noidan rippiä. Ajatus pätkäisi hyllyn kohdalla ja kotiin tuli Meriharakat.

Minun ei nimenomaa pitänyt aloittaa Fletcheriin tutustumista tästä kirjasta, koska liian moni on pitänyt siitä todella paljon ja ennakko-odotukset ovat nousseet koviksi. Odotin taas elämäni mullistavaa lukukokemusta.

Mitä sain? Fletcherin kieli on kaunista, se on soljuvaa ja pulppuilevaa kuin kevätpuro. Itse olen tiiviimmän ja suoremman ilmaisun fani -ellen suorastaan adjektiivi ja kielikuva vastustaja- mutta pidin kielestä. Se oli kaunista. Kirjan merelliset tunnelmat ja sisäoppilaitoksen painostava ilmapiiri viipyy mielessä varmaan pitkään. Amyn tarina oli myös hyvä.

Elämäni ei taaskaan mullistunut eikä tajuntakaan avartunut, mutta lukukokemus oli nautinnollinen :)

Vangitseva tarina luottamuksesta, menetyksestä ja yksinäisyydestä sekä rakkauden monimutkaisuudesta.

Amy makaa koomassa. Hänen isosiskonsa Moira istuu sairaalasängyn vieressä ja alkaa keriä auki tunnustusta. Hän kertoo lapsuusajan itsekkyydestään, joka satutti koko perhettä, kouluajan raakuudestaan, katkeruudesta ja turmiollisuudesta, joita hän on kantanut sisällään koko aikuisikänsä. Moira tietää olleensa huono tytär ja petollinen vaimo, mutta vasta Amyn sängyn ääressä istuessaan hän tajuaa että on ollut julma sisar ja että juuri tämä julmuus on ajanut heidät molemmat samaan sairaalahuoneeseen.

Jan Guillou : Pahuus

Kirja on väkivallan täyttämä. Nuori Erik ottaa tyynesti päivittäin selkäänsä isältään. Hän ajautuu koulussa jengiin ja tappeluihin, joka lopulta johtaa koulusta erottamiseen. Erik pääsee sisäoppilaitokseen, joka on hänen viimeinen toivonsa suorittaa oppikoulu ja päästä tulevaisuudessa lukioon. Hetken aikaa elämä näyttää hyvältä, kunnes Erikille selviää toverikasvatuksen luonne. Simputusta ja väkivaltaa.

Miten vastata väkivaltaan? Nöyristymällä, jotta sitä saisi mahdollisimman vähän osakseen? Vai nousemalla vastarintaan väkivallalla? Vai pakenemalla? Erikin tapauksessa väkivalta kasvaa joka yhteenotossa.

Kirja ei todellakaan ollut kevyttä luettavaa. Täysin käsittämätöntä, että sisäoppilaitoksessa sallitaan väkivalta. Opettajan katsovat toiseen suuntaan, lukittautuvat huoneisiinsa. Yhden tikin ommel on terveydenhoitajalle päivittäistä hommaa. "Portaissa kaatumisessa" katkeaa käsi jos toinenkin. Mistä tuo kaikki pahuus kumpuaa? Onhan tämä fiktiota tai edes rajusti väritettyä faktaa?

Olen typertynyt. En tiedä pidänkö kirjasta ja vai inhoanko sitä. Lukukokemus säilynee muistissa pitkään.

(Tämä on osa 100-kirjaa lukuprojektiani)

Koskettavassa, omaelämäkerrallisessa kirjassaan Jan Guillou kertoo Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa. 

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan. 

Syntyy avoin sota, ja lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon.

Anne Holt, Even Holt : Kuoleman tahdissa

Anne on kirjoittanut kardiologi-veljensä kanssa lääkebisnekseen ja pörssimaailmaan sijoittuvan dekkarin. Itselleni molemmat ovat aika vieraita, joten omaa tietämystäni vasten juoni tuntui uskottavalta ja paikoin hyvin kekseliäältä. Tällainen "miljöö" tuntui piristävältä vaihtelulta perusdekkariin. Tarina kulki eteenpäin hyvin ja oli jännittävä.

Päähenkilö Sara ei ollut samalla lailla kiinnostava kuin Hanne tai Inger Johanne. Kirja kantoi eteenpäin dekkarijuonellaan eikä päähenkilöllään. Minulle sopivampi samaistumiskohde oli Saran kolleega Ola Farmer, joka sopisi päähenkilöksi itsekin.

Kun pääsin lukemisen alkuun, olisin halunnut lukea saman tien loppuun saakka. Oivaa kesäluettavaa.

Norjalaisessa sairaalassa kaksi sydänpotilasta kuolee pian tahdistimen asennuksen jälkeen. Näyttää siltä, että markkinoiden johtavassa laitteessa on jotain vialla. Kukaan ei vain tiedä mitä.

Norjan kuuluisin sydänkirurgi Sara Zuckerman on ymmällään. Hän ryhtyy tutkimaan tapauksia lähemmin yhdessä kollegansa Ola Farmerin kanssa ja he saavat selville, että laitteissa on tietokonevirus. Joku on ohjelmoinut laitteet elämän pelastamisen sijaan tappamaan. Viruksen levitessä alkaa syyllisen löytämiseksi kiivas ajojahti, joka ulottuu maailman joka kolkkaan ja jossa panoksena ovat ihmishenget ja suuret rahat.

Kuoleman tahdissa on ensimmäinen Anne Holtin saumattomassa yhteistyössä pikkuveljensä, kardiologi Even Holtin kanssa kirjoittama jännitysromaani. Trilogian ensimmäinen osa on sekoitus norjalaista sairaalamiljöötä ja kansainvälistä lääkebisnestä. Sarjan uusi, särmikäs päähenkilö on Sara Zuckerman, joka kulkee Holtin muiden, vahvojen naispäähenkilöiden Hanne Wilhelmsenin ja Inger Johanne Vikin jalanjäljissä.

Eve Hietamies : Tarhapäivä

Tarhapäivä on jatko-osa Yösyötölle. Paavo on kasvanut leikki-ikäiseksi ja yllättäen Paavon isä Antti saa tilapäisesti huolettavakseen samanikäisen Terttu-tytön. Terttu elää pinkkiä prinsessavaihettaan, jossa onkin Antille ja Paavolle ihmeteltävää ja paljon muistettavaa.

Ei yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta ihan viihdyttävä pläjäys :)

Viisivuotias Terttu-tyttö sotkee isän ja pojan kuviot pehmoponeilla, paljeteilla ja täysin kehittyneellä naisen logiikalla

Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.

Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen erisävyä maailmassa oikein onkaan.

Eve Hietamies : Yösyöttö

Moni on suositellut Yösyöttöä minulle ja aivan sattumalta muistin kirjan kirjastossa. Itsellänihän ei ole kovin pitkään vauva/taaperoajasta, joten moni asia on tuoreessa muistissa. Vaikka kirja esittää monta asiaa karrikoiden, ne eivät ole vailla todellisuuspohjaa. Lapsen kanssa toki pärjää, vaikka soseet, kehitysvaiheet, vaippaihottuman hoitovinkit, haalareiden teipatut saumat, olisivat hepreaa. Se vaan on niin, että kyseisten asioiden hallinta (ja pakkaus) tekevät arjesta niin paljon sujuvampaa. Naisille se tieto vaan jostain kertyy, yleensä miehille ei. Siten voin vaan kuvitella lähes turvaverkottoman yksinhuoltajaisän paineita.

Itselleni kirjan herkullisimpia kuvauksia oli se, kuinka naiset kuvattiin ensin vain lastensa kautta. Kuinka nainen joutuu laittamaan ison osan muusta minästään hyllylle tai tauolle tullessaan äidiksi. Ja sitten lopulta raotettiin äitienkin kohdalla verhoa, heillä oli ammatti, mielipiteitä, tavoitteitakin. Tuoreen äidin sairastumisen kuvaus jää pintapuoliseksi, siihen olisin toivonut lisää syvyyttä tai sitten pienempää osuutta kirjassa.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka on pakko ahmaista kerralla. Pidin.

"Hyvästi seksi, baari-illat ja juttukeikat. Tervetuloa puklurätti, äidinmaidonvastike ja Teletapit. Mutta mistä hitosta tällainen äijä löytää ne kivikautiset äitigeenit?"


Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana.
Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä.

Merete Mazzarella : Fredrika Charlotta o.s. Tengström - Kansallisrunoilijan vaimo

Aluksi pitää todeta, että en yleensä ikinä lue elämänkertoja. En ole lukenut aikaisemmin elämänkertaa, joka vaikuttaa tieteelliseltä tutkimukselta. Mazzarellan Svenska Litteratursällskapetille tilaustyönä tekemä Fredrika Runebergin elämänkerta on todellakin mukavuusalueeni ulkopuolella. Aloitin lukemaan kirjaa, koska anoppi kehui, että sen alkuosa oli erittäin mielenkiintoinen ajankuvaus naisen asemasta, perhesuhteista sekä palosta, jolla nouseva sivistyneistö rakensi kansakuntaa.

Uskomatonta kyllä kirja oli suorastaan vetävä! Fredrikan tekstien kautta Mazzarella samalla kuvaa ajan avioliittoa, nuorten naisten olematonta mahdollisuutta koulutukseen, työteliästä perhe-elämää johon moni nainen joutuu hyvinkin nuorena sekä yhteisön odotuksia naisille - niin siveellistä käytöstä. Eniten kirjassa kuvataan Fredrikan poltetta kirjoittamiseen. Hän haluaisi tulla kuulluksi omana itsenään, saada teoksensa luettavaksi ja saada niille hyväksyntää. Tie kirjailijaksi on kivinen. Naiset eivät juurikaan kirjoita ja usein heidän saamansa kritiikki on usein kovaa. Fredrikalla on iso perhe hoidettavanaan ja miehensä varjossa on vaikea kukoistaa. Toki asetelmä jumaloidun kansallisrunoilijan puolisona on vaikea. Mutta itse en näkisi sitä pelkästään haittana, kuten kirjassa tuotiin korostuneesti esiin. Jos Fredrika olisi päätynyt avioliittoon jonkun muun kuin toisen kirjailijan kanssa, mitkä olisivat olleet hänen mahdollisuutensa kirjoittaa silloin lainkaan? Olisiko puoliso jopa kieltänyt sen? Olisiko hän ikinä pystynyt julkaisemaan mitään?

Kirja antaa Fredrikasta hyvin moniulotteisen kuvan. Hän on vapaamielinen, oman aikansa feministi, älykäs, työteliäs, kätevä, haaveilee kirjailijan urasta, mutta uhraa elämänsä puolisolleen ja perheelleen. Fredrikan luonteen huonommat puolet tulevat myös esiin. Hän käyttää sairasteluaan asenaan puolisoaan kohti ja usein verhoaa monta tavoitettaan ja pettymystään suorastaan nöyryteen vai pitäisikö sanoa, että teatraaliseen nöyristelyyn.

Mielenkiintoinen kirja. Tänä kesänä minua taitaa kutsua Runebergin kotimuseo Porvoossa.