Riikka Pulkkinen : Totta

Pulkkinen on taitava vaihtamaan kuvakulmia tilanteeseen  -toiseen henkilöön, toiseen aikaan. Pidän hänen kerrontatyylistään. Rajaan verrattuna tässä kirjassa ei ole samanlaista adjektiivinen tulvaa (tai oikeastaan tsunamia), mikä oli suorastaa helpotus. Hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan loppuun saakka.

Henkilöhahmot ovat hyvin tavallisia. Se on tietenkin osa viehätystä, mutta olisi mukavaa lukea, miten Pulkkinen kirjoittaisi "perusporvaristosta" poikkeavista henkilöistä.

Pidin kirjasta. Mutta kyllä se taitaa kuulua siihen kategoriaan, etten puolen vuoden päästä enää muista siitä juurikaan mitään -eli ei siis mikään unohtumaton lukuelämys.

Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.

Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin.
Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia. 

Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.

Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on armollinen vaihtoehto.