maanantai 31. joulukuuta 2012

Donna Leon : Kasvot kuvassa

Brunetti selvittelee tällä kertaa ongelmajätteiden dumppausta ja varastointia. Bisnes kuulostaa varsin karulta ja yleisvaaralliselta. Myrkyt viedään kehitysmaihin tai jos nekään ei suostu vastaanottamaan niitä, niin todennäköisin loppusijoituspaikka onkin Välimeri. Myrkkyjen ohella sivutaan myös terveydenhoitoa ja plastikkakirurgiaakin.

Donna Leonin dekkarit ovat aina kelpo viihdettä, vaikka tämä ei olekaan kirkkainta kärkeä.


Salaisuuksien penkominen on viedä Brunettin hengen
Eräillä illallisilla komisario Brunetti tapaa rikkaan venetsialaisen liikemiehen rouvan. Brunetti on lumoutunut naisen innostuksesta runouteen, mutta järkyttynyt tämän ulkonäöstä: naista on leikelty plastiikkakirurgilla niin, ettei hän pysty kunnolla liikuttamaan kasvojaan.
Muutamaa päivää myöhemmin nuori poliisi Guarino läheisestä kaupungista pyytää Brunettilta apua murhatutkimuksessa. Brunetti epäilee, että Guarino ei kerro kaikkea vaan salaa todellisen tutkimuskohteen.
Eikä mene kauan kun nuori poliisi löydetään kuolleena – ja Brunetti ajautuu askel askeleelta kohti vaaraa.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jens Lapidus : Luksuselämää

Luksuselämää on Lapiduksen Stockholm noir trilogian loppuosa. Suurin osa hahmoista on seikkaillut kirjan ensimmäisestä osasta alkaen.

Pidin ensimmäisestä osasta paljon. Toinen osa oli huono, suorastaan surkea. Tästä viimeisestä osasta pitää ensimmäiseksi todeta, että loppuratkaisu oli yllättävä ja erittäin näppärä. Välillä oli paljon enemmän tai vähemmän sekavaa säätöä. Hahmot tekevät ryöstäkeikkoja ja pakenimisia. Samalla Lapiduksen kerronta meinaa ajoittain hajota pahasti. Tarina ei aina kulje.

Kirjan lukeminen on myös pelottavaa. Se antaa Tukholmasta aivan erilaisen kuvan ja etenkin siitä kuinka huonosti maahanmuuttajien integrointi on onnistunut. Huumekauppa, prostituutio, kiristys ja salakuljetus rehottavat. Markkinoista tapellaan väkivaltaisesti ja samalla rikokset raaistuvat. Osansa haluavat eri etnistä perää olevien liigojen ohella myös moottoripyöräjengit. Varakkaan nuorison elämä tuntuu täyttyvän bileistä, designer vaatteista ja kokaiinista. Ja jokainen haluaa olla niin cool. Tukholman menoa lukiessa on oikeastaan helpotus olla tylsä keski-ikäinen peräpohjolassa ;)

Se siirtyy isältä tyttärelle, siskolta veljelle. Asenne. Kunnia.
Valta. Verirahat – tulivatpa ne mistä hyvänsä –
muuttuvat käyväksi valuutaksi oikean henkilön käsittelyssä:
JW ei ole heittänyt vankilavuosiaan hukkaan. Hän
suunnittelee mittavaa comebackiä. Jorge on kyllästynyt
sekoittelemaan trendikahveja. Luksuselämä haaveissaan
hän suunnittelee rahakasta keikkaa. Sitä viimeistä. Mutta
syvälle Tukholman rikollisiin piireihin lähelle Jorgea
ja JW:tä on soluttautunut peitetehtävissä oleva poliisi.
Samaan aikaan joku pyrkii keinoja kaihtamatta pyyhkimään
kummisetä Radovanin pois tieltään Tukholman
alamaailman huipulta.

Leena Lehtolainen : Paholaisen pennut

Ensimmäisen Hilja Ilveskero osan perusteella en olisi ikinä uskonut lukevani sarjan loppuun. Mutta niin tässä kuitenkin kävi. Hilja on mielestäni ärsyttävä päähenkilö, Hevonpersii paikannimeämishuumoria joka vain ärsyttää samoin kuin koko ilves-hömppä.

Kai tähän "viitekehykseen" jotenkin turtui ja ne eivät enää olleet samalla lailla korostuneita ensimmäisen osan jälkeen. Kirjasarjan loppu oli toki täysin arvattavissa ja edessä olikin sivuja ja juonenpyöritystä loppuratkaisun rakentamiseksi.

Kyllähän tämä lukaisi.


Hilja Ilveskero on pestautunut liikemies Usko Syrjäsen venäläisen morsiamen Julia Gerboltin henkivartijaksi. Työ on alusta asti täynnä yllätyksiä, ja niiden myötä Hiljan oudosti kadonnut rakastettu, entinen Eupolin agentti David Stahl ilmestyy takaisin Hiljan elämään.
Myös Syrjäsen apuri Juri Trankov tahtoo Hiljan rikoskumppanikseen, mutta kenen pussiin hän todella pelaa? Entä Davidin lapsuudenystävä Jaan Rand, joka palaa luostarista Italiasta toimittamaan Davidin antamaa tehtävää?
Hiljan luottopoliisi Teppo Laitio on ottanut niskoilleen murhasyytteen ja pyytää Hiljan apua. Kun Hiljan vankimielisairaalaan suljettu isä aiotaan päästää koevapauteen, on aika varustautua pahimpaan. Hilja pelkää sekä oman henkensä että vasta löytämänsä pikkusisaren, Vanamon, puolesta.
Syrjäsen ja Julian häiden valmistelu vie Hiljan New Yorkiin, jossa Hilja tapaa oppi-isänsä Mike Virtuen. Onko kaikki se, mille Hilja on ammattitaitonsa perustanut, ollutkin pelkkää huijausta?
Kehen voi lopulta turvata tässä pelissä, jossa ihmishenki on pikkuseikka ja harva paljastaa todellisen karvansa. Kuka lopulta on ilves kotikissan vaatteissa?

lauantai 29. joulukuuta 2012

Ilkka Remes : Teräsleijona

Olin jo saanut remesyliannoksen ja hyytynyt kiihkeään (ja välillä sekavaankin) tapahtumavyörytykseen. Tarvitsin kuitenkin lomamatkalle luettavaa ja Teräsleijona sattui kirjastossa vastaan. Pidin Teräsleijonasta enemmän kuin parista edellisestä kirjasta. "Mediataisto" oli mukava uusi juonenaihe Remeksen valikoimaan.

Joskus aikoinaan luin remeksiä kerralla alusta loppuun. Enää en ole kokenut aikoihin samanlaista imua Remeksen tuotannossa. Sen verran hyvä Teräsleijona kuitenkin oli, että lukuun lähti seuraavakin Remeksen kirja.


Teräsleijona on häkellyttävän ajankohtainen ja vauhdikas tarina. Shokkiaalto-romaanista tuttu Riku Tanner on saanut potkut KRP:stä ja joutunut katkeraan huoltajuuskiistaan pojastaan Leosta. Hänen venäläinen ex-vaimonsa yrittää mustamaalata Rikun maineen ja kyseenalaistaa tämän kelvollisuuden isänä.
Loppukesän helleaallon pimenevissä illoissa kytee uudenlaista uhkaa, kun Venäjän lapsiasiamies vaatii suomalaisviranomaisia päästämään Leon äitinsä kanssa asumaan Venäjälle. Moskova syyttää Suomea venäläisvähemmistön syrjinnästä yhä jyrkemmin äänenpainoin. Samaan aikaan venäläisten kiinteistökauppojen takaa paljastuu outoja piirteitä.
Riku luulee joutuneensa poikansa kanssa häikäilemättömän propagandasodan pelinappulaksi, kunnes käsittää, että meneillään on jotain paljon vakavampaa. Joku lietsoo venäläisvastaisia asenteita – mutta ei ole ottanut huomioon, mikä roihahdus syntyy kipinöiden levitessä muihin maahanmuuttajaryhmiin. Lähiöiden hautovassa yössä kansallisuuksien välillä kyteneet jännitteet alkavat purkautua…
Kun Riku löytää Kaakkois-Suomessa sijaitsevasta venäläisten omistamasta kiinteistöstä jotain odottamatonta, tilanne kuumenee vaarallisemmaksi kuin kukaan olisi osannut pelätä. Käsistä karannut informaatiosota ja vääjäämätön geopolitiikka työntävät kansakunnan äärimmäiselle rajalle.

Miika Nousiainen : Metsäjätti

Työelämässä elän itse globaalin kvartaalitalouden armoilla. Tuntuu usein siltä, että se on ihan sama, mikä tulos on, kun kuitenkin se aiheuttaa henkilöstöä koskevia toimenpiteitä.

Metsäjätti kuvaa, kuinka kvartaalitalous iskee rytinällä Törmälän kylään, jonka suurintyöllistäjä on vaneritehdas.

Törmälä on pikkupaikkakunta, jossa elämä on pyörinyt tehtaan ympärillä. Koulusta tehtaaseen töihin. Tehtaan lisäksi toinen menestyvä liikeyritys on paikallinen olutkuppila. Siinä se Törmälän ja monen miehen tarina kiteytettynä. Oman kylän poika Pasi on ponnistanut Törmälästä kauppakorkeakouluun ja päätynyt Metsäjättiin töihin. Pasi saa tehtäväkseen valmistella irtisanomiset. Hän on tehtaanväen puolella ja haluaa mahdollisimman monen työpaikan säilyvän. Sitä on monen vaikea ymmärtää. Ja on Pasinkin vaikea ymmärtää ajamaansa hanketta.

Nousiaisen aikaisemmat Vadelmevenepakolainen ja Maaninkavaara satiirit eivät uponneet minuun lainkaan. Tästä pidin.

Metsäteollisuudesta elävän Törmälän kylän arjessa vaikuttaa suhteellisuusteorian pohjalta kehitetty oppi: ”Mikään ei kannata.”
Puunjalostusteollisuudesta riippuvaisen Törmälän pessimistinen ilmapiiri ei 1980-luvulla kannustanut asukkaita suuriin tekoihin. Ladat ostettiin tehtaan kimppa-alennuksella, pojat tienasivat taskurahaa kantamalla isiä kotiin baarista. Pasi Kauppi oli niitä harvoja, jotka lähtivät. Hän nousi vaneritehtaan varjosta Kauppakorkeakouluun ja eteni keskiportaan pomoksi Metsäjätti-nimiseen kansainväliseen suuryhtiöön.
Kun Metsäjätti organisoi Suomen liiketoimintojaan, katseet kääntyvät Törmälään. Kylän oma poika Pasi saa paskamaisen toimeksiannon: hänen on valmisteltava tehtaan irtisanomiset. Vakitöistä pitäisi potkia pois tuttuja isiä, jotka ovat antaneet tehtaalle koko elämänsä. Mutta Pasillekaan ei ole kerrottu, kuinka tyly suunnitelma Metsäjätillä todellisuudessa on takataskussa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Risto Isomäki : Sarasvatin hiekkaa

Sarasvatin hiekkaa on kirjoitettu ennen suuria tsunameja ja voimakasta keskustelua ilmastonlämpenemisestä.

Sarasvatin hiekkaa on jännityskirja siitä, mitä voi tapahtua, kun jäätiköt sulavat. Tulevia tapahtumia peilataan historiaa vasten. Lähes joka sivilisaatio tuntee tarinan vedenpaisumuksesta tai meren alle jääneestä valtiosta. Todistaako Intian rannikolta löytyneet merenalaiset kaupungit sivilisaatioita tuhonneesta tsunamista?

Kirjassa on erittäin mielenkiintoiset ja jännittävät ainekset kasassa. Samaan aikaan tutkimukset etenevät napajäätiköllä ja Intian rannikolla. Tutkimusten kuvaukset ovat mielenkiintoisia, välillä jopa kiehtovia. Siltikin kirjasta puuttuu se jonkin joka olisi nostanut sen kirkkaimpaan kärkeen. Lieneekö puutteena se, että varsinaista päähenkilöä ei ole. Ei ole keneen samaistua riittävän voimakkaasti.


Kertomus sijoittuu lähitulevaisuuteen, Suomeen ja maailmalle, Grönlannin mannerjäätikölle ja Intian valtameren alueelle. Venäläinen tutkija Sergej yrittää yhdessä intialaisen tutkijayhteisön ja kollegansa Amritan kanssa selvittää Cambaynlahdesta meren alta löytyvän vajonneen kaupungin arvoitusta. Samaan aikaan suomalainen Kari Ahola yrittää toisaalla kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamisongelmaan. Jäätiköitä tukii myös Gönlannissa tukikohtaansa pitävä tutkimusyksikkö ja filippiiniläissyntyinen erakko Susan Chang. Yllättävällä tavalla nämä kaksi tutkimuslinjaa tangeeraavat toisiaan, ja tutkijat ymmärtävät, että jäätiköt ovat vaarassa sulaa, minkä seurauksena maapalloa uhkaa kaiken tuhoava tsunamikatastrofi ja vedenpaisumus. Alkaa löytyä vastauksia myös vuosituansia sitten asetettuihin kysymyksiin.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Elif Shafak - Rakkauden aikakirja

Pidin tästä kirjasta erittäin paljon. Se oli kaunis ja lyyrinen. Se kertoi kaksi tarinaa Rumista ja Ellasta, kaksi käännekohtaa, joissa elämä muuttaa suuntaansa. Se kertoi kahdesta katalystista Shamsista ja Azizta, joiden tehtävänä on käynnistää muutosprosessi.

Kirja toki kertoi rakkaudesta, mutta se kertoi myös muutoksesta. Ehkä tässä ajassa, jolloin ihmiset ympärilläni etsivät muutosta vapaaehtoisesti tai taloudellisten realiteettien puristuksessa, kirjan muutoksesta kertova osuus tuntui koskettavimmalta. Kuinka Rumi ja Ella joutuvat muuttamaan arvonsa pystyäkseen muutokseen ja kuinka sen jälkeen kummallakaan ei ollut paluuta enää entiseen.

Kirjaa lukiessani minua kiinnosti eniten Ella. Kirjan luettuani Ella häipyi mielestäni sivuhahmoksi ja huomasin miettiväni Shamsia ja hänen oppejaan.

Tämä oli todennäköisesti ensimmäinen turkkilainen lukemani kirja. Olin vaikuttunut, kun selvisi, että kyseessä ikäiseni naiskirjailija. Aion ehdottomasti lukea lisää hänen teoksiaan.

Rakkaus iskee jokaiseen, myös niihin, jotka sitä karttavat

”Kaksituhattaluku on monella tapaa hyvin samanlainen kuin tuhatkaksisataaluku. Molemmat jäävät historiaan aikakausina, joita leimaavat ennennäkemättömät uskonnolliset kiistat, kulttuurien väärinkäsitykset ja yleinen epävarmuus sekä Toisen pelko. Tällaisina aikoina rakkautta tarvitaan enemmän kuin koskaan.”

Amerikkalaisen kotirouvan Ella Rubinsteinin elämä on valjua. Kaikki muuttuu, kun Ella alkaa tehdä töitä kirjallisuusagentuurille ja saa luettavakseen tuntemattoman Aziz Zaharan käsikirjoituksen Suloinen rienaus. Tarinan päähenkilö on 1200-luvulla elänyt mutta tänäkin päivänä runoistaan tunnettu mystikko Rumi, joka käy läpi syvällisen muutoksen dervissi Shamsin rakkautta koskevien opetusten ansiosta.

Rumin ja Shamsin tarina vavahduttaa omaa tietään etsivää Ellaa, ja vuosisatojen välinen kuilu sulkeutuu kuin huomaamatta. Ella ja Aziz alkavat käydä intensiivistä sähköpostikirjeenvaihtoa, mikä johtaa suureen muutokseen myös Ellan elämässä. Rajoja rikkovalla rakkaudella on kuitenkin hintansa – sen saavat kokea niin Shams, Rumi kuin Ella.

Kahdella aikatasolla taiturillisesti kerrottu Rakkauden aikakirja kantaa yli vuosisatojen ja kulttuurien. Se kertoo 1200-luvun salaperäisestä Lähi-idästä yhtä elävästi kuin nykymaailmasta ja herättää lukijan pohtimaan, mitä rakkaus pohjimmiltaan on.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Anne Holt : Vereen kirjoitettu

Perushyvä dekkari Anne Holtilta.

Olen aikaisemmin lukenut Holtin 1222, jonka päähenkilönä on myöskin Hanne Wilhelmsen. Ajallisesti 1222 tapahtuu paljonkin Vereen Kirjoitettu tapahtumien jälkeen. Siinä mielessä oli kiva lukea Hannen aikaisimmista vaiheista. Holtin naiset Hanne Wilhelmsen ja Inger Johanne Vik ovat molemmat vahvoja naisia, älykkäitä ja kyvykkäitä. He ovat sen verran tavallisia, että heihin voi samaistua ja heistä voi pitää. Mutta heissä on sen verran keskiverrosta poikkeavaa, että mielenkiinto säilyy yllä.

Holtista on tullut lyhyessä ajassa yksi suosikkidekkaristeistani. Tämä nyt ei ollut Holtin kärkikastia, mutta kelpo dekkari kuitenkin. Siitäkin huolimatta, että aihe ei juurikaan napannut: sovinismi ja rasismi murhailun motiivina.

Tällä hetkellä minulla on menossa dekkariputki. Aivot ilmeisesti tarvitsevat kevyempää luettavaa pimeänä ja kiireisenä ajanjaksona.


Oslon kaupunki tuskailee lämpöaallon kurimuksessa, ja poliisi elää vuoden painajaismaisinta kuukautta. Kaupungin laitamilta löytyy ulkorakennus, joka on kauttaaltaan veressä. Ruumista ei kuitenkaan löydy mistään, ainoastaan talon seinään verellä tuhrittu salaperäinen numerokoodi. Pian verilöylyn jälkiä alkaa löytyä muualtakin. Kun nuori lääketieteen opiskelija raiskataan brutaalisti, ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsen alkaa tosissaan kietoa johtolankoja yhteen. Jäljet johtavat mitä yllättävimmille tahoille…

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Leena Lehtolainen : Oikeuden jalopeura

En pitänyt Hilja Ilveskero sarjan ensimmäisestä kirjasta Henkivartija lainkaan. Sarjan seuraava osa oli kirjastossa laitettu näytille hyllyn päälle ja ajattelin silmäillä takakantta ja päädyin lainaamaan sen.

Kirja oli selvästi ensimmäistä parempi. Hilja pörrää pitkin Eurooppaa jonkinlaisen agentti miesystävänsä kanssa, kunnes miesystävän asunnosta löytyy ruumis ja miesystävä katoaa kuin maan nielemänä. Perinteinen, mutta toimiva lähtöasetelma.

Hilja palaa takaisin Suomeen. Hän on asunnoton ja työtön. Vähän samanlaisessa tilanteessa on Hiljan Suomeen palaava entinen yhteistyökumppani, joka päättää avata uuden ravintolan, johon Hiljakin päätyy hommiin. Samaan aikaan Hilja yrittää selvittää miesystävänsä kohtaloa poliisikontaktiensa avulla sekä törmää vanhoihin venäläisiin tuttaviinsa.

Kirjassa riittää erilaisia karikatyyrisiä hahmoja, seikkailun pätkiä pitkin Eurooppaa sekä sukulaissuhteiden selvittelyä pitkin Suomea.

Ihan viihdyttävä pläjäys tällä kertaa :)


Henkivartija Hilja Ilveskero kuhertelee ja pakoilee rakkaansa David Stahlin kanssa Italiassa. Äkillisesti David katoaa - ja hänen huoneestaan löytyy ammuttu mies.Hilja palaa hämmentyneenä Suomeen, mutta vastaustensijaan alkavat kysymykset kasaantua. Onko David elossa? Miksi tämän kännykästä oli löytynyt komisario Rytkösen numero? Onko David ollut rehellinenHiljalle? Miksi Davidin tavaroissa oli ollut Kopparnäsiin suunniteltavan lomakylän asiakirjoja? Miksi hämärämies Trankov tuntuu yhtäkkiä kovin luotettavalta ja puoleensavetävältä?Vailla biologisia vanhempia kasvanut Hilja saavihiä myös äitinsä surmasta - ja asiasta jota hän ei voinut kuvitellakaan.Oikeuden jalopeura on vauhdikas ja yllättävä trilleri ihmisen identiteetin moninaisuudesta ja sen peittämisestä. Kuka on kenenkin puolella, kehen voi luottaa? Mikä on kunkin hinta, kenet kukin on valmis joko pettämään tai pelastamaan?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

John Verdon : Sokkoleikki

Pidin paljon Verdonin esikoiskirjasta Numeropeli. Vaikka kirjaston varausjono alkukesästä näytti, että saisin kirjailijan uutukaisen ehkä vuoden päästä, laitoin sen kuitenkin varaukseen. Ilokseni sain kirjan luettavaksi noin kuukausi sitten.

Kirjan päähenkilö, varhaiseläkkeelle jäänyt murhatutkija Dave Gurney, ei malta olla ottamatta toimeksiantoa, jonka suhteen poliisi on joutunut umpikujaan. Tunnetun psykologin morsian murhataan pariskunnan häiden päätteeksi ja syylliseksi epäilty puutarhuri katoaa kuin maan nielemänä.

Juonessa on jälleen Agatha Christiemäisiä käänteitä. Dave on kuin Hercule Poirot, jolta ei jää tutkinnassa huomaamatta pienintäkään johtolankaa tai epäloogisuutta. Lisäjännitystä juoneen tuo uhka, joka kohdistuu murhatun naisen lähipiiriin ja sitten voimakkaimmin suoraan Daveen ja myös hänen vaimoonsa. Juoni kulkee eteenpäin vauhdikkaasti kuvaten jutun tutkintaa. En viitsi tässä juonea kommentoida (siinä kirjaston varausjonossa on varmaan vieläkin jonottajia) enempää kuin, että minusta mafiakytkös murensi juonen uskottavuutta. Kirja on toki sujuvaa ja laadukasta dekkariviihdettä, mutta ei esikoisen veroinen.

Kun Dave Gurney oli vielä New Yorkin poliisin johtava murhatutkija, lehdistö kutsui häntä "superetsiväksi". Se ärsytti häntä, samoin kuin rikolliset, jotka uskoivat voivansa tappaa jonkun jälkeäkään jättämättä. Aina jäi jälkiä, Gurney uskoi.Entäpä jos ei jäänytkään?Gurney on palannut varhaisten eläkepäiviensä rauhaan, yrittää kasvattaa parsaa ja mukautua luonnon rytmiin, kun käsittämättömän kummallinen ja raaka tapaus houkuttelee hänet jälleen kentälle. Arvostetun psykiatrin vaimo löytyy lukitusta pihavajasta päättömänä vain muutama minuutti häämaljojen jälkeen. Poliisi uskoo, että murhaaja on kadonnut meksikolainen puutarhuri, mutta murhatun naisen äiti, kylmäkiskoinen seurapiirikaunotar, on toista mieltä. Gurneyn tutkimukset etenevät haparoiden, umpikujasta toiseen, ja nopeasti eriskummallisen kammottavasta tapauksesta muodostuukin kammottavan eriskummallinen sokkoleikki. Paljastuva suunnitelma on pirullinen ja uhkaa lopulta paitsi Gurneyä myös hänen vaimoaan, ja yrittäessään suojella tätä hän huomaa, että murhaaja on kuin onkin jättänyt jäljen. Havainto vain tulee niin myöhään, että se ei ehkä enää ehdi pelastaa hänen omaa henkeään.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Frank McCourt : Seitsemännen portaan enkeli

Suhtauduin kirjaan varauksella. En ollut sillä tuulella, että olisin halunnut lukea pienten lasten elämän kurjuudesta. Puhumattakaan uskonnollisesta jyrkkyydestä tai alkoholismista. Ystävän kannustamana (tämä on yksi hänen suosikkikirjoistaan) tartuin kuitenkin kirjaan.

Lapsuus köyhyydessä ja kurjuudessa, sisarusten kuollessa ympäriltä heikkoina kulkutauteihin, on toki ankea aihe oma elämän kerralliselle kirjalle. Siitäkin huolimatta kirja on kirjoitettu lämpimästi, huumorinpilke välillä tuikkien silmäkulmassa ja vauhdikkaasti. Tarina imaisi minut ensi sivuilta mukaansa. Kirjassa oli "poikamaista charmia" ja siinä oli toivoa, että elämä voisi muuttua helpommaksi.

Tämä kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Seitsemännen portaan enkeli kertoo irlantilaisen perheen elämästä aluksi New Yorkin Brooklynissa ja sitten Limerickissä, Irlannissa, jonne McCourtit muuttivat vuonna 1934 Frankin ollessa neljävuotias. Frank McCourt on sanonut, että pahempaa kuin kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, mutta pahinta on kuitenkin kurja irlantilainen katolinen lapsuus. Tarinankertojana McCourt ei ole katkera. Ankeassa elämässä on myös lämmintä huumoria. Seitsemännen portaan enkeli päättyy siihen kuin Frank 19-vuotiaana muutti Yhdysvaltoihin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Gaute Heivoll : Etten palaisi tuhkaksi

Kevään aikana moni kirjablogisti oli lukenut Heivollin kirjan Etten palaisi tuhkaksi ja moni oli pitänyt siitä paljon. Kun vihdoin pääsin kirjastoon saakka palauttamaan kesälomalla lukemattomaksi unohtuneita kirjoja (ja maksamaan sakkoja), hyllyssä odotteli kansi minuun päin yllätyksekseni kyseinen teos. Nappasin sen suurin odotuksin mukaani.

Lukemisesta on kulunut pari viikkoa, enkä vieläkään tiedä, mitä mieltä olen kirjasta. Ensinnäkin se muistutti minusta kirjailijan vapaata tajunnanvirtaa, kun hän pohtii omaa elämäänsä ja oman pienen kotikylänsä tuhopolttosarjaa. Mitä tapahtui? Miten se vaikutti ihmisiin? Miksi niin kävi? Tarina poukkoilee milloin tuhopolttajaan ja milloin kirjailijan sukulaisiin tai muihin kyläläisiin. Välillä kirja junnaa paikallaan, kuten lyhyiden kuvausten mukaan junnasi ajoittain kirjoitusprosessikin.

Kirja kertoo odotuksista, suorituspaineista ja oman tien löytämisestä. Mutta se kertoo myös sattumanvaraisuudesta sekä siitä, että kaikki elämässä voi kirjaimellisesti palaa tuhkaksi.

Minä en voi yhtyä niihin suitsutuksiin, että kirja on nerokas tai mestarillinen. Sen voin todeta, että lukemisen arvoinen se oli :)

Kenet me näemme kun näemme itsemme?

Romaanin kertoja on Gaute Heivoll -niminen mies, kirjailija, joka palaa kotiseudulleen tutkimaan synnyinvuotensa outoja tapahtumia. Vuoden 1978 alkukesällä etelänorjalaista kylää terrorisoi tuhopolttojen sarja: kahdeksan taloa paloi maan tasalle. Syyllinen löytyi lopulta lähempää kuin kukaan uskalsi odottaa.
Menneisyyteen uppoutuminen sysää kirjailijan vastatusten myös oman kasvuhistoriansa kanssa. Oli kaksi kunnollista poikaa, tottuneita tekemään mitä heiltä odotettiin. Yhdestä tuli kirjailija, toisesta tuhopolttaja. Miksi?
Autofiktiivinen romaani sai ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin. Etten palaisi tuhkaksi on monikerroksinen kuvaus aikuiseksi kasvamisen ja identiteetin muotoutumisen asetelmista sekä monista kasvoista, joita rakkaudella on. Taiturimaisin vedoin Heivoll piirtää esiin valoisan kesäyön ja henkilöiden mielenliikkeet. Samalla tulipalokesän tapahtumista kutoutuu tiheä jännitystarina.



Niin sitä hurahti kokonainen elokuu, etten lukenut yhden yhtään kirjaa. Oli kiirettä. Suurin syy oli kuitenkin se, että kiinnostavaa luettavaa pitää olla tarjolla. En saanut aikaiseksi käydä kirjastossa enkä edes penkomassa kavereiden hyllyjä. Mitä tästä opin, jos haluan lukea jatkuvasti, parempi on naputella kirjaston varausjärjestelmään varauksia niistä kiinnostavimmista uutuuksista. Ja samalla poimia hyllystä muutakin luettavaa. Pitäisi saada aikaiseksi pitää "to read"-listaa, koska kirjastossa iskee äkillinen dementia ja lempidekkaristeistakaan ei ole ensimmäistäkään mieleen.

Ja siitäkin sain taas muistutuksen, että kirjojen lainaaminen on huonomuistiselle lomalaiselle kallista puuhaa :(

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Donna Leon : Myrskyjen meri

Tällä kertaa Brunetti tutkii murhaa kalastajayhteisössä ja monitaitoinen signorina Elettra ryhtyy hänen kätyrikseen ja soluttautuu yhteisöön. Yleensä Brunettin tutkimukset ovat hienovaraisia eivätkä sisällä toimintaa, tällä kertaa vastassa ovat murhamiehet ja luonnonvoimat. Kirjan suolana on Brunettin ja Elettran välien spekulointi. Kelpo dekkariviihdettä kesäpäivään.

Komisario Guido Brunetti altistaa tahtomattaan signorina Elettran luonnonvoimien ja häikäilemättömän murhaajan armoille.
Kahden kalastajan surma Venetsian edustan saarella johdattaa komisario Guido Brunettin Pellestrinan sulkeutuneeseen kalastajayhteisöön.

Monitaitoinen signorina Elettra soluttautuu Pellestrinalle, missä hän on viettänyt lomiaan sukulaisten luona. Pian hän saa huomata, ettei merenelävien kalastus olekaan vain riuskojen miesten reilua hommaa. Äyriäisten ystävän ei aina ole hyvä tietää, mistä ravut ja simpukat pöytään tulevat.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Paulo Coelho : Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Mitäs tästä voisin sanoa? En tiedä... Kirjassa on mielenkiintoisia aineksia: kuten jumalan äidillisyys ja se, että rakkaus on suuri(n) todistus uskolle myös rakkaus ihmiseen.

Kirjassa oli mielestäni aineksia keskiverto Coelhoa enemmän, mutta uskonnollinen pohdinta ei ole minulle tärkeää ja se on minusta harvoin edes mielenkiintoista. Kirjan jumaluuden naiseus kuitenkin piti mielenkiintoni yllä loppuun saakka. Käytännön luterilaisessa maassa uskontokin on kovin käytännöllistä ja papeilla on samat oikeudet siviilielämään kuin muillakin kansalaisilla. Viime vuosina Suomessa on pohdittu mm. sukupuolen korjausleikkauksen läpi käyneen papin asemaa, joten teemana miehen ja naisen välisen rakkauden rinnastaminen ja vertaaminen rakkauteen Jumalaa kohtaan tuntuu helpolta ja ongelmattomalta.

Kirjan nuorten rakkaustarina oli mielestäni lähes sivujuonne. Pääosassa oli uskon löytäminen, kokeminen ja toteuttaminen.

Tämäkään ei avartanut tajuntaani. Ehkäpä tyydyn toteamaan arvioksi, että en pitänyt.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina kahdesta rakastavaisesta ja heidän taistelustaan rakkauden ja elämän merkityksen löytämiseksi.
Pilar on itsenäinen mutta levoton nuori nainen, joka on saanut tarpeekseen yksitoikkoisesta yliopistomaailmasta ja etsii suurempaa merkitystä elämälleen. Pilar muuttuu täysin, kun hän kohtaa lapsuudenystävänsä, hengellisen opettajan, joka vie hänet matkalle halki Ranskan Pyreneiden. Rakastavaiset taistelevat ennakkoluulojaan ja pelkojaan vastaan ja löytävät matkallaan sydämen ja sielun salaisuudet – ja lopuksi myös syvän rakkauden toisiinsa.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Jyrki Erra : Kaunasin sivut

Erran esikoiskirja sattui käteeni kirjaston 7 päivän Best Seller lainahyllystä. En ehtinyt lukemaan siitä mitään ennakkoon.

Kirjassa suomalainen tutkija Johan matkustaa Vatikaaniin tekemään tutkimusta. Varsinaisen aineiston lisäksi hänen vatikaanin kontaktinsa sujautaa Johanille luettavaksi mystisen käsikirjoituksen. Se imaisee Johanin täysin pauloihinsa.

Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin. Yllättäen suurin osa Johanin tapaamista ihmisistä on kätyreitä, jotka haluavat Johanilta tietoja ja materiaalia. Perässä on vatikaani, Kreml, Konstantinopoli ja vaikka kuka. Seuraa jännitystä ja väkivaltaakin. Rooman lisäksi kirjassa seikkaillaan käsikirjoituksen perässä Liettuassa nunnaluostarissa.

Ajoittain juoni kulkee todella hyvin. Välillä kompuroidaan eteenpäin. Massiivisille operaatioille ei tunnu löytyvän järkiperusteita -kirjoitus ei todellakaan tunnu aina kaiken vaivan tai edes kiinnostuksen arvoiselta.

Roomaa kirjassa kuvataan ihanasti. Loppuratkaisu kerii kirjan mukavasti kasaan.

Mielestäni ei kannata lukea mitään juonta koskevaa etukäteen, koska mielestäni se pilaa lukukokemuksen.

Tuntuu, että kirjassa olisi ollut ainesta vielä parempaan, nyt se jäi kategoriaan "ihan kelpoa kamaa".

Aihepiiristä ja juonen kuljetuksesta tulee mieleen Dan Brown. Arvostelut toteavat, että kirja muistuttaa myös Umberto Econ Ruusun nimeä. Siihen en osaa sanoa mitään, koska Ruusun nimen lukemisessa hyydyin täysin puoliväliin.



Nuori suomalainen Johan matkustaa Roomaan tekemään väitöskirjaa
Ruotsi–Suomen kuningattaren Kristiinan kirjaston kokoelmista. Vatikaanin arkistoissa Johanin eteen tuodaan kuin salaa mystinen käsikirjoitus, jonka on laatinut suomen kielellä pappi 1500-luvun
Kumlingessa. Käsikirjoitukseen liittyy jotakin arkaluontoista, mistä
virkailijat vaikenevat visusti.
Johan vedetään vaarojen ja petosten verkkoon, jonka takana ovat
paitsi katolisen kirkon varjelemat salaisuudet myös suurvaltojen väliset jännitteet. Löytääkseen Vatikaanin käsikirjoituksesta puuttuvat
ratkaisevat sivut hänen on lopulta matkustettava Liettuan Kaunasiin,
Pazaislisin luostariin, joka niiden salaisuutta vartioi.
Matka on täynnä odottamattomia vaaroja.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Thomas Enger : Valekipu


Kesädekkariksi nappasin kirjastosta Engerin Aavekivun. Luin aikoinaan sarjan ensimmäisen kirjan ja pidin siitä. Aavekipu on perus hyvin työstetty dekkari. Päähenkilö reportteri Juulin henkilökohtaisen tragedian selvittäminen sain mielenkiintoisemman suunnan ja jäin odottamaan, että mitä siitä selviää seuraavassa kirjassa. Tämän dekkarin rikosjuoni oli lähinnä sellainen keskinkertainen +. Ihan mukavaa kesäviihdettä.

Dekkarisarjan toisessa osassa rikosreportteri Juul löytää jälkiä, jotka liittävät tv-lähetyksessä kuolleen gangsterin hänen oman poikansa kuolemaan
Murhasta tuomittu gangsteri Tore Pulli kaatuu kuolleena maahan
tv-haastattelussa juuri ennen oikeuden eteen joutumistaan. Kaikki
arvelevat hänen tehneen itsemurhan. Pulli on vakuutellut syyttömyyttään, vaikka häntä vastaan on vahvoja todisteita.
Rikosreportteri Henning Juul uskoo Tore Pullin syyttömyyteen. Pian kuitenkin löytyy toinen ruumis, joka yhdistetään Pulliin. Selvittääkseen totuuden Juul kaivelee menneisyyttä ja löytää yhteyden, jonka takia oikean syyllisen löytämisestä tulee hänelle itselleen elintärkeää.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Pirjo Hassinen : Rouva

Hassinen kirjoittaa eläkeiässä olevasta Meerista. Vaatimattomista oloista toimitusjohtajaksi nousseesta naisesta, jonka aviomies on jättänyt hänet jo avioliiton alkuaikoina. Kirja kulkee nykyhetken ja menneisyyden välillä. Välillä kertoen tapahtumia Meerin nuoruudesta ja näyttäen niidet uudet muodot lähempänä nykyhetkeä.

Kirjan keskiössä on vallan vaikutus ihmissuhteisiin. Tekeekö vaikutusvalta ja varallisuus vaikutuksen myös miehiin? Saako se vanhemman naisen hehkumaan miesten silmissä?

Toisin päin käännettynähän kyseessä on vakiintunut kuvio. Miksi tuntuu epäuskottavalta, että vaikutusvaltainen nainen ei kiinnosta nuorempia miehiä ainkaan pysyvään parisuhteeseen saakka?

Tämä oli helppolukuisin (vrt Suistola, Mansikoita marraskuussa) Hassinen. Samalla kevyin ja vähiten analyyttinen. En tiedä onko se huono juttu, mutta todennäköisesti muistinsopukoissa ei tästä kirjasta kovin pitkään säily jälkeä.

Romaani aikuisista naisista ja nuorista miehistä
Toimitusjohtaja Meeri Ihalainen on jättänyt menestyksekkään kiinteistöbisneksensä nuorempien hoitoon ja vetäytynyt hallitustehtäviin. Hän on joutunut eroamaan miehestään Jannesta jo lähes neljäkymmentä vuotta sitten eikä piittaa tuttavista tai sukulaisista.
Kun Janne menehtyy pahoinpitelyssä saamiinsa vammoihin, sairaalasta soitetaan Meerille. Meeri joutuu yllättäen järjestämään Jannen hautajaiset.
Kuolema saa Meerin palaamaan avioliiton onnellisiin alkuaikoihin,
ensimmäiseen ikiomaan vuokrakämppään. Asunnon omistaja, vanhempi nainen, muuttaa kohtalokkaasti parin elämän. Meeri saa oppitunnin siitä, kuinka paljon valta voi kiihottaa vastakkaista
sukupuolta – myös silloin, kun valta on naisella.
On vanhenevalla Meerillä omatkin salaisuutensa. Onnistuuko Meeri Ihalainen murtamaan sukupuolensa viimeiset kahleet?

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Susan Fletcher : Meriharakat


Olin aivan tietämätön Susan Fletcheristä ennenkuin törmäsin häneen monessa kirjablogissa. Lähdin lainaamaan Tarinauttisen innostamana Noidan rippiä. Ajatus pätkäisi hyllyn kohdalla ja kotiin tuli Meriharakat.

Minun ei nimenomaa pitänyt aloittaa Fletcheriin tutustumista tästä kirjasta, koska liian moni on pitänyt siitä todella paljon ja ennakko-odotukset ovat nousseet koviksi. Odotin taas elämäni mullistavaa lukukokemusta.

Mitä sain? Fletcherin kieli on kaunista, se on soljuvaa ja pulppuilevaa kuin kevätpuro. Itse olen tiiviimmän ja suoremman ilmaisun fani -ellen suorastaan adjektiivi ja kielikuva vastustaja- mutta pidin kielestä. Se oli kaunista. Kirjan merelliset tunnelmat ja sisäoppilaitoksen painostava ilmapiiri viipyy mielessä varmaan pitkään. Amyn tarina oli myös hyvä.

Elämäni ei taaskaan mullistunut eikä tajuntakaan avartunut, mutta lukukokemus oli nautinnollinen :)


Vangitseva tarina luottamuksesta, menetyksestä ja yksinäisyydestä sekä rakkauden monimutkaisuudesta.
Amy makaa koomassa. Hänen isosiskonsa Moira istuu sairaalasängyn vieressä ja alkaa keriä auki tunnustusta. Hän kertoo lapsuusajan itsekkyydestään, joka satutti koko perhettä, kouluajan raakuudestaan, katkeruudesta ja turmiollisuudesta, joita hän on kantanut sisällään koko aikuisikänsä. Moira tietää olleensa huono tytär ja petollinen vaimo, mutta vasta Amyn sängyn ääressä istuessaan hän tajuaa että on ollut julma sisar ja että juuri tämä julmuus on ajanut heidät molemmat samaan sairaalahuoneeseen.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jan Guillou : Pahuus


Kirja on väkivallan täyttämä. Nuori Erik ottaa tyynesti päivittäin selkäänsä isältään. Hän ajautuu koulussa jengiin ja tappeluihin, joka lopulta johtaa koulusta erottamiseen. Erik pääsee sisäoppilaitokseen, joka on hänen viimeinen toivonsa suorittaa oppikoulu ja päästä tulevaisuudessa lukioon. Hetken aikaa elämä näyttää hyvältä, kunnes Erikille selviää toverikasvatuksen luonne. Simputusta ja väkivaltaa.

Miten vastata väkivaltaan? Nöyristymällä, jotta sitä saisi mahdollisimman vähän osakseen? Vai nousemalla vastarintaan väkivallalla? Vai pakenemalla? Erikin tapauksessa väkivalta kasvaa joka yhteenotossa.

Kirja ei todellakaan ollut kevyttä luettavaa. Täysin käsittämätöntä, että sisäoppilaitoksessa sallitaan väkivalta. Opettajan katsovat toiseen suuntaan, lukittautuvat huoneisiinsa. Yhden tikin ommel on terveydenhoitajalle päivittäistä hommaa. "Portaissa kaatumisessa" katkeaa käsi jos toinenkin. Mistä tuo kaikki pahuus kumpuaa? Onhan tämä fiktiota tai edes rajusti väritettyä faktaa?

Olen typertynyt. En tiedä pidänkö kirjasta ja vai inhoanko sitä. Lukukokemus säilynee muistissa pitkään.

(Tämä on osa 100-kirjaa lukuprojektiani)

Koskettavassa, omaelämäkerrallisessa kirjassaan Jan Guillou kertoo Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa. 

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan. 

Syntyy avoin sota, ja lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Anne Holt, Even Holt : Kuoleman tahdissa

Anne on kirjoittanut kardiologi-veljensä kanssa lääkebisnekseen ja pörssimaailmaan sijoittuvan dekkarin. Itselleni molemmat ovat aika vieraita, joten omaa tietämystäni vasten juoni tuntui uskottavalta ja paikoin hyvin kekseliäältä. Tällainen "miljöö" tuntui piristävältä vaihtelulta perusdekkariin. Tarina kulki eteenpäin hyvin ja oli jännittävä.

Päähenkilö Sara ei ollut samalla lailla kiinnostava kuin Hanne tai Inger Johanne. Kirja kantoi eteenpäin dekkarijuonellaan eikä päähenkilöllään. Minulle sopivampi samaistumiskohde oli Saran kolleega Ola Farmer, joka sopisi päähenkilöksi itsekin.

Kun pääsin lukemisen alkuun, olisin halunnut lukea saman tien loppuun saakka. Oivaa kesäluettavaa.

Norjalaisessa sairaalassa kaksi sydänpotilasta kuolee pian tahdistimen asennuksen jälkeen. Näyttää siltä, että markkinoiden johtavassa laitteessa on jotain vialla. Kukaan ei vain tiedä mitä.

Norjan kuuluisin sydänkirurgi Sara Zuckerman on ymmällään. Hän ryhtyy tutkimaan tapauksia lähemmin yhdessä kollegansa Ola Farmerin kanssa ja he saavat selville, että laitteissa on tietokonevirus. Joku on ohjelmoinut laitteet elämän pelastamisen sijaan tappamaan. Viruksen levitessä alkaa syyllisen löytämiseksi kiivas ajojahti, joka ulottuu maailman joka kolkkaan ja jossa panoksena ovat ihmishenget ja suuret rahat.

Kuoleman tahdissa on ensimmäinen Anne Holtin saumattomassa yhteistyössä pikkuveljensä, kardiologi Even Holtin kanssa kirjoittama jännitysromaani. Trilogian ensimmäinen osa on sekoitus norjalaista sairaalamiljöötä ja kansainvälistä lääkebisnestä. Sarjan uusi, särmikäs päähenkilö on Sara Zuckerman, joka kulkee Holtin muiden, vahvojen naispäähenkilöiden Hanne Wilhelmsenin ja Inger Johanne Vikin jalanjäljissä.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Eve Hietamies : Tarhapäivä

Tarhapäivä on jatko-osa Yösyötölle. Paavo on kasvanut leikki-ikäiseksi ja yllättäen Paavon isä Antti saa tilapäisesti huolettavakseen samanikäisen Terttu-tytön. Terttu elää pinkkiä prinsessavaihettaan, jossa onkin Antille ja Paavolle ihmeteltävää ja paljon muistettavaa.

Ei yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta ihan viihdyttävä pläjäys :)

Viisivuotias Terttu-tyttö sotkee isän ja pojan kuviot pehmoponeilla, paljeteilla ja täysin kehittyneellä naisen logiikalla
Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.
Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen erisävyä maailmassa oikein onkaan.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Eve Hietamies : Yösyöttö

Moni on suositellut Yösyöttöä minulle ja aivan sattumalta muistin kirjan kirjastossa. Itsellänihän ei ole kovin pitkään vauva/taaperoajasta, joten moni asia on tuoreessa muistissa. Vaikka kirja esittää monta asiaa karrikoiden, ne eivät ole vailla todellisuuspohjaa. Lapsen kanssa toki pärjää, vaikka soseet, kehitysvaiheet, vaippaihottuman hoitovinkit, haalareiden teipatut saumat, olisivat hepreaa. Se vaan on niin, että kyseisten asioiden hallinta (ja pakkaus) tekevät arjesta niin paljon sujuvampaa. Naisille se tieto vaan jostain kertyy, yleensä miehille ei. Siten voin vaan kuvitella lähes turvaverkottoman yksinhuoltajaisän paineita.

Itselleni kirjan herkullisimpia kuvauksia oli se, kuinka naiset kuvattiin ensin vain lastensa kautta. Kuinka nainen joutuu laittamaan ison osan muusta minästään hyllylle tai tauolle tullessaan äidiksi. Ja sitten lopulta raotettiin äitienkin kohdalla verhoa, heillä oli ammatti, mielipiteitä, tavoitteitakin. Tuoreen äidin sairastumisen kuvaus jää pintapuoliseksi, siihen olisin toivonut lisää syvyyttä tai sitten pienempää osuutta kirjassa.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka on pakko ahmaista kerralla. Pidin.

"Hyvästi seksi, baari-illat ja juttukeikat. Tervetuloa puklurätti, äidinmaidonvastike ja Teletapit. Mutta mistä hitosta tällainen äijä löytää ne kivikautiset äitigeenit?"


Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana.
Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Merete Mazzarella : Fredrika Charlotta o.s. Tengström - Kansallisrunoilijan vaimo

Aluksi pitää todeta, että en yleensä ikinä lue elämänkertoja. En ole lukenut aikaisemmin elämänkertaa, joka vaikuttaa tieteelliseltä tutkimukselta. Mazzarellan Svenska Litteratursällskapetille tilaustyönä tekemä Fredrika Runebergin elämänkerta on todellakin mukavuusalueeni ulkopuolella. Aloitin lukemaan kirjaa, koska anoppi kehui, että sen alkuosa oli erittäin mielenkiintoinen ajankuvaus naisen asemasta, perhesuhteista sekä palosta, jolla nouseva sivistyneistö rakensi kansakuntaa.

Uskomatonta kyllä kirja oli suorastaan vetävä! Fredrikan tekstien kautta Mazzarella samalla kuvaa ajan avioliittoa, nuorten naisten olematonta mahdollisuutta koulutukseen, työteliästä perhe-elämää johon moni nainen joutuu hyvinkin nuorena sekä yhteisön odotuksia naisille - niin siveellistä käytöstä. Eniten kirjassa kuvataan Fredrikan poltetta kirjoittamiseen. Hän haluaisi tulla kuulluksi omana itsenään, saada teoksensa luettavaksi ja saada niille hyväksyntää. Tie kirjailijaksi on kivinen. Naiset eivät juurikaan kirjoita ja usein heidän saamansa kritiikki on usein kovaa. Fredrikalla on iso perhe hoidettavanaan ja miehensä varjossa on vaikea kukoistaa. Toki asetelmä jumaloidun kansallisrunoilijan puolisona on vaikea. Mutta itse en näkisi sitä pelkästään haittana, kuten kirjassa tuotiin korostuneesti esiin. Jos Fredrika olisi päätynyt avioliittoon jonkun muun kuin toisen kirjailijan kanssa, mitkä olisivat olleet hänen mahdollisuutensa kirjoittaa silloin lainkaan? Olisiko puoliso jopa kieltänyt sen? Olisiko hän ikinä pystynyt julkaisemaan mitään?

Kirja antaa Fredrikasta hyvin moniulotteisen kuvan. Hän on vapaamielinen, oman aikansa feministi, älykäs, työteliäs, kätevä, haaveilee kirjailijan urasta, mutta uhraa elämänsä puolisolleen ja perheelleen. Fredrikan luonteen huonommat puolet tulevat myös esiin. Hän käyttää sairasteluaan asenaan puolisoaan kohti ja usein verhoaa monta tavoitettaan ja pettymystään suorastaan nöyryteen vai pitäisikö sanoa, että teatraaliseen nöyristelyyn.

Mielenkiintoinen kirja. Tänä kesänä minua taitaa kutsua Runebergin kotimuseo Porvoossa.



torstai 31. toukokuuta 2012

Paulo Coelho : Paholainen ja neiti Prym

Tuli taas vaihteeksi kokeiltua Paulo Coelhoa. Kun ei iske, niin ei iske. Sinänsä lähes näppärä juoni, jossa punnitaan mitä kyläyhteisö on valmis tekemään rahan eteen. Miten päätös tehdään? Kuka kantaa vastuun?

Tämäkään kirja ei auennut minulle suurena filosofisena teoksena. Minusta tämä on sellaista tekosyvällistä pohdintaa tyyliin, jos puu kaatuu metsässä ja ketään ei ole paikalla kuulemassa, niin kuuluuko kaatumisesta ääni? Luonnontieteellisen koulutuksen saaneena en voi ymmärtää moisia höpinöitä. Ääni on aaltoliikettä, joka kulkee väliaineessa. Kyllä se aaltoliike siellä kulkee, vaikka joku värähtelevä kalvo olisikin jäänyt kotiin kahville.

Lukuromaanina hiukan lyhyt ja henkilökuvat suppeita. Olen kuitenkin aikeissa vielä tarttua kirjaan Piedra-joen rannalla istuin ja itkin. Coelho -impress me please!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Siri Hustvedt : Kesä ilman miehiä

Hustvedtin nimi pompsahtelee tuon tuosta esiin julkisuudessa ja etenkin "laatu"kirjallisuuden yhteydessä. Olen yrittänyt tutustua kirjailijaan jonkun ale-pokkarin avulla. Se on tylsä -oikeasti suorastaan kuolettavan tylsä. Kirjastosta mukaan tarttui Kesä ilman miehiä.

Lukeminen herätti minussa monenlaisia tunteita.

Kirja alkoi verkalleen. Hitaasti kerrataan lähihistorian tapahtumia, kuten Mian hermoromahdusta, joka johtui siitä, että mies halusi avioliitolle mietintätauon sivusuhteensa vuoksi sekä Mian paluuta lapsuutensa kotikaupunkiin. Tarina junnaa paikallaan jo lähtöruudussa. Veikkaukseni on, että  kesän aikana Mia löytää itsensä, kasvaa jälleen vahvaksi ja ainoa jännityksen aihe on, että palaako hän yhteen miehensä kanssa vai ei. Pelkään heti tylsistyväni. Kielikään ei tee vaikutusta. Sinne tänne on ripoteltu runoja muistuttavaa tajunnanvirtaa. Tuntuu suorastaan alleviivaavalta, että tässä on nyt se todella taiteellinen osuus.

Koska minulla ei ollut muutakaan luettavaa, joten päätin jatkaa. Kun juonikuvioihin tulevat kotikaupungin naiset, tarina herää henkiin. Se sisältää teräviä oivalluksia ihmissuhteista. Yhtäkkiä haluan ehdottomasti ahmaista kirjan loppuun. Samaan aikaa se muuttuu voimakkaasti kuvamaiseksi. Hetkittäin olen aivan varma, että olen nähnyt kirjan elokuvana - WoodyAllenmaisena. Pääosassa oli varmaan Diane Keaton, vaikka hänellä ei olekaan punaista tukkaa. Googlailuni ei ole tuottanut tulosta sen suhteen, että kirjasta olisi tehty elokuva.

Kotikaupungin naisten myötä juoneen tulee myös enemmän annettavaa. Itse pidin eniten teinityttöjen ihmissuhdekuvauksesta sekä Mian lähestymisestä tilanteeseen. Viimeiseksi mielipiteekseni jää, että kirja oli hyvä, ilmailullisesti sujuva ja ei juonikaan nyt ihan huono ollut :)

Pitänee tarttua piakkoin Hustvedtin kirjaan Kaikki mitä rakastin.

Kun aviomies kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen ilmoittaa haluavansa pitää taukoa avioliitosta, Mia Fredricksen saa hermo romahduksen. Toivuttuaan ensi sokista hän vetäytyy lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä helmoihin. Yksin vuokraamassaan talossa hän raivoaa, puhisee ja valittaa surullista kohtaloaan.



Hitaasti Mia tulee vedetyksi ympärillään olevien ihmisten elämään. Hän vaikuttuu siitä palavasta elämänhalusta ja toisinaan leikkisästä kapinasta, jolla hänen äitinsä ja tämän läheiset ystävät suhtautuvat hiipumisen vuosiinsa. Hän tutustuu naapurin nuoreen naiseen, jolla on kaksi pientä lasta ja vihainen aviomies, ja seuraa vetämänsä runopajan teinityttöjen juonia ja pikkumaisia julmuuksia.
Kesän aikana Mia oppii näkemään elämänsä kokonaan uudessa
valossa. Mutta miten käy avioliiton?

torstai 24. toukokuuta 2012

Anna Jansson : Unissakävelijä


Anna Janssonin kirjat ovat hyvin työstettyä dekkaria. Ne eivät säkenöi eivätkä yllätä lukijaa. Itselleni ne ovat takuuvarmaa viihdettä. Unissäkävelijässä Visbylainen poliisi Maria Wern joutuu selvittelemään murhaketjua, jonka johtolangat ovat hatarat ja uhritkin vaikuttavat sattumanvaraisilta. Juoni on paikoittain oikein jännittävä ja kesäinen Visby lumoaa aina eikä Mariakaan ole hassumpi päähenkilö. Sopii hyvin vaikka kesälukemiseksi.

Vanha gotlantilaismyytti kertoo hääyönään hukkuneesta morsiamesta, joka ilmestyy noutamaan syvyyksiin myös uuden onnen löytäneen miehensä. Myytti herää eloon, kun Visbyn kasvitieteellisestä puutarhasta löydetään juhannusaamuna murhattu, morsiameksi puettu sairaanhoitaja. Epämääräiset havainnot lähistöllä öisin liikkuvasta mustakaapuisesta hahmosta saavat poliisit ymmälleen. 

Rikoskomisario Maria Wern saa jutun hoidettavakseen. Tehtävä osoittautuu odotettua vaikeammaksi, kun alkaa näyttää siltä, että veritöiden tekijä ennakoi poliisin jokaisen siirron. Murhaajan pirullinen suunnitelma toteutuu vääjäämättömästi, ja pahuus löytyy lähempää kuin kukaan olisi uskonut. 

lauantai 19. toukokuuta 2012

Peter Hoeg : Lumen taju

Tämä kirja on ollut lukulistallani ikuisuuden. Lähinnä laiskuus ja muistamattomuus on ollut esteenä lukemiselle. Viimeinkin sain aikaiseksi mennä hakemaan sen kirjastosta.

Olin myyty heti ensimmäisestä sivusta. Smilla, grönlantilaisen äidin ja tanskalaisen isän tytär, on jännittävä ja mielenkiintoinen henkilö. Älykäs tutkija ja epäsovinnainen ulkopuolinen. Kuvaukset Grönlannista, lumesta ja jäästä ovat lähes taianomaiset. Huomaan haaveilevani matkasta tuohon tarunomaiseen paikkaan. Seuraavassa hetkessä kirja onkin varsinainen jännäri.

Kirja on siis oikeastaan dekkari, joka etenee erilaisin vihjein Smillan tutkiessa pienen pojan kuolemaa.  Juonen kuljettamisen lomassa kirja kertoo Smillan historiasta. Smilla tietää lähes kaiken lumesta, mutta ei osaa sopeutua elämäänsä Tanskassa. Minä rakastan dekkareita ja tämä oli juuri sitä -omintakeisilla mausteilla.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kari Hotakainen : Jumalan sana

Jumalan sana kuvaa pörssiyrityksen toimitusjohtajan Jukka Hopeaniemen elämää, kuvailee sieltä täältä markkinavoimia ja kvartaalitaloutta. Antaa viitteitä siitä, että Hopeaniemellä olisi esikuvansa Wahlroosissa.

Tapahtumat sijoittuvat yhteen vuorokauteen, jolloin Hopeaniemi matkustaa isänsä autonkuljettajan Armaksen kyydissä Lapista Helsinkiin. Matkalla kuunnellaan Hopeaniemen isän idänkaupan ajan "patruunan" sekalaisia muistelmia kaseteilta. Hopeaniemeä jännittää elämänsä ensimmäinen suora tv-haastattelu, johon hän on suostunut hetkellisessä sentimentaalisuuden puuskassaan.

Kirjan kieli miellyttää minua. Välillä se on hyvin lyhyttä ja ytimekästä, välillä laveampaa. Tarina rulla sujuvasti eteenpäin. Miksikään markkinataloutta tai johtajuutta syväluotaavaksi tai selittäväksi en kirjaa voi sanoa. Muutamia osuvia ajan kuvauksia - ei tosin omaperäisiä eikä uusia. Kirjan mielenkiintoisinta antia on kuvaus, kuinka lyhyessä ajassa liike-elämän lainalaisuudet ovat muuttuneet varmasta, tuotteeseen perustuneesta vodkanhuuruisesta idänkaupasta odotusarvoilla pelaaviin globaaleihin pääomamarkkinoihin.

Kirjana kategoriaa ihan kiva.

Miksi ikänsä televisiota vältellyt legendaarinen suoraanpuhuja investointipankkiiri, toimitusjohtaja Jukka Hopeaniemi on lupautunut aamutelevisioon suoraan lähetykseen? Ja miten tämä kärsimätön totuudentorvi sinne pääsee, kun tuhkapilvi on jumittanut hänet Saariselälle. Miksi Armas, jo Hopeaniemen isää, Kekkosen ajan patruunaa, kuskannut eläkeläinen, suostuu vielä yhteen keikkaan? Ja millaisen viestin patruuna on rahiseville c-kaseteille poikansa ja autonkuljettajansa kuunneltavaksi varannut? Matka Saariselältä Pasilaan on pitkä ja pimeä, mutta kertoja Kari Hotakaisen kyydissä lukija kulkee valossa ja ilossa. Hotakainen ottaa tosissaan; siksi lukijalla on hauskaa.Jumalan sana on yhden päivän romaani kapitalismista, yritys selittää näkyväistä ja näkymätöntä, yleistä ja hyvin yksityistä. Hotakaisen uusin on sykkivässä preesensissä kulkeva matkakirja talousjärjestelmän ytimeen ja muutaman minuutin julkisuuteen, joka muuttaa kaiken. Vai muuttaako? Ja kenen elämässä?

tiistai 8. toukokuuta 2012

Juhani Känkänen : Elämäni mustimmat hetket


Tämä kirja valikoitui luettavaksi täysin sattumalta kirjastosta. Oli niin erottuva musta kansi. Nooh, mitähän tästä sanoisi?

Kirjassa on aivan helmiä sivuja. Siis sellaisia, jotka aiheuttavat alkavaa naurun hyrinää, kasvattavat sen röhönauruksi, joka sitten lantuu pohdinnaksi, että kokeeko osa miehistä elämänsä asioita todellakin noin. Noiden sivujen takia kirja kannattaa lukea. Se, mitä näiden helmien välissä on, oli itselleni puuduttavaa. Komedian, tragikomedian ja ironian rajalla keikkuileva aikuisen miehen elämää kuvaa nykykirjallisuus ei taida olla mun juttu.

Kirja siis kertoo 3-kymppisestä Arvosta, josta on tulossa isä ja samaan aikaan hän saa potkut. Arvoa ahdistaa tulevaisuus, jossa pitäisi pystyä huoltamaan vauvaa ja perhettä. Arvo pakenee lapsuuden kotiinsa ja käynnistää itselleen kunnan historiikkiprojektin. Projekti saa Arvon palaamaan lapsuuden muistoihin (jotka vähintään kummallisia).

Kun Arvo Niskanen vuosikymmenten jälkeen palaa lapsuusmaisemiinsa, moni asia on toisin. Vanha äitimuori varsinkin vaikuttaa ylenkatsovan menneisyyttä, onhan hän hankkinut uuden poikaystävän, värjännyt hiuksensa räikeiksi ja kaiken pahan lisäksi laittamassa Taivas-nimisen kotitalon myyntiin.

Nämä ja erinäiset muut elämän jauhamattomat murheenjyvät ajavat Arvon talon yläkerran kamariin, missä hän ryhtyy laatimaan kirjoituksia kaupungin historiasta ja tutkimaan henkilökohtaisempaakin menneisyyttä.

Vähitellen Arvon historiantutkimukselliset ponnistelut muuttuvat niin vakaviksi, että huoneesta on poistuttava, käännyttävä arkistojen puoleen. Pölyisistä mapeista ja muista virallisista lähteisä ei kuitenkaan löydy sieltäkään kaikkea, minkä Arvo tuntee velvollisuudekseen kuvata. Amerikkalaisvahvistus Elliot Himsonin korirenkaan ohi lipsahtanut ratkaiseva vapaaheitto esimerkiksi on pyyhitty ilmeisen tahallaan kansakunnan muistista, samoin Työmies-nimisen tupakoivan apinan merkittävä tapaus.

Kaiken keskipisteessä on ihminen menetyksineen ja pienine saavutuksineen.

Elämäni mustimmat hetket on tekijänsä kolmas romaani, paljonpuhuva kertomus muistamisesta, elämän suurista suruista ja pienistä iloista. Känkänen tutkailee jälleen kerran tarkoin silmin ja suurella sydämellä pienen ihmisen takkuista räpiköintiä elämän samean virran rantamailla.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Anne Holt : Kasvoton tuomio

Holt kirjoittaa varsin sujuvaa dekkaria. Tapahtumia ja tutkintalinjoja on monia, on vauhtia ja jännitystäkin. Perinteisen dekkarin väliin Holt sijoittaa selkeitä kannanottoja viharikoksista, joka on kirjan kantava teema. Päähenkilöstä Inger Johannesta on helppo pitää, hän on samaan aikaan tavallinen perheenäiti ja terävä tutkija. Hyvää dekkariviihdettä, viimeistään kesälomaksi hankin lisää Holtia.

Holtin 1222 (joka oli erinomainen!) veroinen ei tämäkään kirja ollut.

Joulukuu 2008. Norjan talvi on luminen, ja uuden vuosituhannen ensimmäinen talouskriisi ravistelee jouluun valmistautuvaa kansaa. Kesken joulunvieton kriminologi Inger Johanne Vikin rikostutkijamies Yngvar Stubø kutsutaan Bergeniin murhatutkimuksiin. Bjørgvinin pidetty naispiispa on löydetty puukotettuna jouluaattoyönä keskeltä pientaloalueen katua.

Murha-aalto käynnistyy myös Oslossa, ja Inger Johanne Vik alkaa selvittää mahdollista yhteyttä piispan, turvapaikanhakijan ja monien muiden murhien välillä. Vaikka tekotavat eroavat, murhien taustalta hahmottuu yhteinen motiivi – viha – eikä tekijää pidä etsiä ainoastaan Norjan rajojen sisäpuolelta.
 

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Philip Teir : Donnerryhmä

Donner-ryhmä on novellikokoelma, jonka pääosissa on miehiä arkisissa tilanteissa, joissa on joko koominen tai tragikoominen vivahde. Henkilöiden elämässä tärkeiltä tuntuvat toisarvoiset asiat.

Novellikokoelma on onnistunut ja eheä. Itselläni oli kaksi niin ehdotonta suosikkia, että muut jäivät niiden varjoon. Nimikkotarina oli aivan loistava! Hiljattain lukemani Jussi Valtosen Vesiseinä teki minuun niin syvän vaikutuksen, että sille lukukokemukselle Donner-ryhmä ei pärjännyt alkuunkaan.

Muutama seuraamani kirjablogi on avannut minulle, joka ei seuraa kirjamarkkinoita tai trendejä lainkaan, aivan uudenlaisia lukukokemuksia. Donner-ryhmästä innostuin Kirjainten virran Hannan blogikirjoituksen vuoksi.

Tapahtuu Helsingissä juuri nyt

Iloinen blini-ilta saa nolon lopun. 

Vauraan perheen lukiolaispoika lahjoittaa isoisän perintökellon kolmekymppisen hoitonsa tyttärelle.

Töölöläinen Audi-mies hermostuu väärinparkkeeraajalle.


Philip Teirin novelleissa tavalliset helsinkiläiset joutuvat muutoksen eteen. Muutoksen ytimessä voi olla arkinen hetki, mitätön pikkuseikka – tai Jörn Donnerin Oscar-patsas.

Lukija pääsee aivan lähelle henkilöitä, jotka tosipaikan tullen eivät uskalla heittäytyä – koska ovat liian ironisia, liian häpeissään, liian tietoisia itsestään.

Philip Teir (s. 1980) on Hufvudstadsbladetin kulttuuritoimituksen päällikkö. Absurdiin vivahtavissa novelleissaan hän tavoittaa meissä kaikissa piilevän typeryyden ja sitkeät yrityksemme lähestyä toisiamme.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Katarina Wennstam : Tahra

Tahra kertoo syyttäjän yrityksestä saada sekä seksin ostajat että välittäjät oikeuden eteen, saada tuomiot ihmiskaupasta. Saada ihmiset ymmärtämään, että seksin myynnissä ei ole kyse köyhän maan naisen varallisuuden kasvattamisesta tai helposta tavasta ansaita, vaan todellakin ihmiskaupasta. Tytöiltä viedään suurin osa tuloista ja passi, heitä pelotellaan ja hakataan.

Samaan aikaan tarina kertoo menestyvästä asianajajasta Jonaksesta, joka kommentoi televisiolle kyseistä ihmiskauppa oikeudenkäyntiä. Hänellä on salaisuus - hän ostaa seksiä. Additioksi saakka kehittyvä "salainen harrastus" vaikuttaa perhesuhteisiin, työhön ja Jonas on valmis riskeeraamaan kaiken mitä hän on elämässään saanut ja saavuttanut.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu. Kirjaa on helppo uskoa: prostituoitu on uhri, jota riistetään. Seksin ostaja luo markkinat riistolle. Ihmiskauppa/paritusorganisaatio kerää voitot. Kirja on hyvin mustavalkoinen tässä kohtaa: ”Seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia”. Ratkaisuksi kirja tarjoaa sen, että ostajia rangaistaan tuntuvasti. Ajan myötä asenne muuttuu: ihmiset alkavat oikeasti pitämään seksin ostamista rikoksena, josta ei voi selvitä pienellä sakolla. Vaikka kirjaa on helppo uskoa, se on aika yksioikoinen. Kysyntää on yritetty aiemminkin suitsia esim. tiukalla kieltolailla ja huumelailla.

Odotin kirjalta kansitekstien perusteella enemmän. Toki kirja herättää ajatuksia, mutta kun ratkaisua tyrkytetään heti ensi sivuilta, niin se tökkii minua. Jos aihealue kiinnostaa, niin yhden näkökulman tarjoaa Elina Tiilikka kirjassaan Punainen mekko.

Kantaaottavan, tiukasti ajassa kiinni olevan feministisen trillerisarjan avaus osuu seksibisnestä ja ihmiskauppaa koskevan keskustelun polttopisteeseen. 

Jonas Wahl on menestyvä asianajaja. Hänellä on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Ura on nousussa, ja häntä pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppajuttua. Kukaan ei aavista, kuinka korkeilla panoksilla hän pelaa astuessaan valokeilaan. Wahlin televisiossa työskentelevän vaimon elämä vaikuttaa täydellisen kadehdittavalta. Mutta hänellä on karmiva tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Mitä Jonas tekee niinä iltoina kun jää ylitöihin?

Perheen 14-vuotias tytär on hämmentynyt heräävästä seksuaalisuudestaan. Omat fantasiat ja ulkomaailman reaktiot pelottavat ja houkuttelevat. Häpeä polttaa – mutta kenen lopulta pitäisi hävetä?

tiistai 17. huhtikuuta 2012

John Le Carré : Lainsuojaton

Aloitin lukemaan tätä ystäväni kirjaa tammikuussa lomamatkalla, koska omani olin jo lukaissut. Kaveri epäili, että tämä tuskin kiinnostaa minua, vaikka on kuulemma paljon julkaissut ja nimekäs kirjailija (minulle ihan outo nimi), joka kirjoittaa vakoilutarinoita. Kaveri tunsi kirjamakuni aivan oikein.

Päähenkilö ja häntä tukevat ihmiset olivat mielenkiintoisia. Vakoiluorganisaation työskentely oli puuduttavaa. Ehkäpä siinä oli homman juju: työ on varsin arkista ja kokonaiskuvan saaminen tilanteesta hidasta. Lukemiseni jäi kesken tuohon arkiseen vellomiseen, mutta päähenkilön kohtalo jäi kaihertamaan sen verran, että päätin vielä antaa kirjalle mahdollisuuden.

En voi sanoa jännittäväksi enkä vauhdikkaaksi. Loppuratkaisuun liittynyt parin sivun pituinen moralisointi 9/11 jälkeisestä terrorismiin liittyvästä lainsäädännöstä kummastutti. Oliko sen tarkoitus olla kantaa ottava vai mitä ihmettä? Siinä tapauksessa olisi kannattanut tehdä se kunnolla eikä hutaisten.

Tuskin tulen lukemaan kirjailijan muuta tuotantoa.

Saksan, Britannian että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut kääntävät katseensa Hampuriiin, jossa monet WTC-iskuun osallistuneet terroristit olivat asuneet. Mitä Issa Karpov, korkea-arvoisen venäläisen upseerin ja tšetseeninaisen avioton poika, hämärätaustainen pakolainen, etsii Hampurista?

Amerikkalaisia kiinnostavat Karpovin mahdolliset yhteydet islamilaisiin terroristeihin, brittejä se, että hänen isänsä oli tiedustelupalvelu MI6:n palkkalistalla. Saksalaiset taas eivät halua toistaa WTC-terroristien seurannassa tapahtuneita virheitä.

Tiedustelupalveluiden ja Issan välissä taiteilevat hampurilaisen pankin johtaja Tommy Brue ja humanitäärisistä syistä liikkeellä oleva juristi Annabel Richter, jonka Issa on palkannut penäämään Bruen pankista edesmenneen upseeri-isänsä hämäriä miljoonatalletuksia. Heillä on vastassaan kovaotteinen saksalaisagentti Günther Bachmann.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Lionel Shriver : Jonnekin pois

Lionel Shriver on minusta nerokas. Shriver kuvaa mielestäni loistavasti ajanilmiöitä. Hän onnistuu käsittelemään vaikeita asioita, kuvaamaan ihmisten inhottavia piirteitä niin, että tarinat ja henkilöt eivät ole kurjuudessa rypemistä ja kirjat ovat juonellisesti ja tarinallisesti vetäviä. Hahmoista, joilla on inhottaviakin piirteitä, lukija alkaa kuitenkin pitämään.

Jonnekin pois kertoo Shep Knackerista, jolla on unelma todellisesta downshiftauksesta. Shep on tunnollinen puurtaja, joka huolehtii toisista. Kun hän vihdoin päättää repäistä ja toteuttaa haaveensa Afrikkaan muutosta, esteeksi tulee sairastunut vaimo ja vanheneva isä.

Kirjassa paljon tilaa saa Shepin vaimon Glyniksen syöpä, samoin kuin ystävän lapsen kuolemaan johtava sairaus. Kuinka vaikea muiden on kohdata sairautta puhumattakaan kuolemasta? Kuinka vaikeaa sairaan on puhua kuolemasta? Miten valmistautua kuolemaan? Shriver kuvailee avioliiton dynamiikkaa erilaisissa elämäntilanteissa: millaista on olla toisesta riippuvainen ja millaista on kun omana osana on huolehtia muista.

Osansa saa amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä. Siitä lukeminen on karmaisevaa ja saa minut haluamaan kiihkeästi pitkää ikää suomalaiselle terveydenhoitojärjestelmälle. Elämänhinnan mittaaminen rahassa on raskasta, ahdistavaa mutta varmaan myös tulevaisuudessa pakollista. Kuinka kalliisiin hoitoihin on mahdollista ryhtyä, jos se lisää elinaikaennustetta kuukaudella tai kahdella?

Suuri avioliittoromaani elämänarvoista, elämän arvosta, luonteenlujuudesta ja ihmissuhteista.

Shephard Knacker on papin poika, joka on amerikkalaisen unelman mukaisesti luonut kovalla työllä oman yrityksen - ja myynyt sen taloudellisesti väärään aikaan. Shephard haaveilee vievänsä perheensä Afrikkaan Pemba-saarelle, mutta matkasäästöt hupenevat sairaan isän ja vaimon harvinaisen taudin hoitokuluihin. Myös Shephardin parhaan ystävän Jacksonin perheellä on sekä perinnöllisiä että itse aiheutettuja terveysongelmia. Aina vilpitön Shephard joutuu lopulta tinkimään rehellisyydestään toteuttaakseen unelmansa. Ihanteet karisevat, mutta astuuko onni miehen elämään?

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Claire Castillon : Kuplissa

Castillon kirjoittaa muutaman sivun novelleja ihmissuhteista. Kuvatut suhteet ovat kaikki jollain lailla vinksahteneita. Osa enemmän, osa vähemmän. Halusin heti ahmia kirjan loppuun ja nyt harkitsen, että luen sen vielä hitaammiin mietiskellen ainakin valituilta osin uudestaan. Naurattaa ja kauhistuttaa yhtäaikaa. Huumori on kyllä niin mustaa, että kävi mielessä, että kehtaako nauraa. Pidin paljon kielellisestä ilmaisusta. On ihan uskomatonta, kuinka ihmissuhteen ja elämän voi kuvata kahdessa sivussa.

Castillonin aikaisempi teos Äidin pikku pyöveli oli parempi, mutta oli aihekin rajumpi, koska siinä sai äiti-lapsi suhde kylmää kyytiä.

Sysimustaa huumoria kupliva novellikokoelma

"Ajattele miten epäreilua! Haloo? Kuunteletko sinä? Aijaa! Luulin jo, että linja katkesi."


"Kun mieheni ja sisareni saivat sisarenpoikani, he palauttivat minulle loputkin tavarani. Katsoin pussin pohjalle, josko he olisivat sujauttaneet sinne ohimennen pikku viestin, jossa ilmoitettaisiin, että minä olen lapsen äiti."


"Minun kanssani kaikilla miehillä on erektiohäiriöitä. Jos niitä ei esiinny suhteen alussa, niitä tulee pian sen jälkeen, kun mies huomaa kiintyneensä minuun tahtomattaan. Olen kokenut sen sata kertaa, älä ole huolissasi."

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Jarkko Sipilä : Likainen kaupunki

Kirja on ilmeisesti ensimmäinen Sipilältä lukemani. Minähän tykkään ihan hirmuisesti dekkareista. Toki kun niitä lukee paljon, alkaa kyllästyä tavanomaisiin ratkaisuihin ja samalla haluaisin tietää enemmän päähenkilöistä.

Likaisessa kaupungissa juoni kulkee kovaa vauhtia ja pääosin varsin uskottavan oloisesti. Tapahtumia ja henkilöitä on paljon. Tämä oli minulle ehkä suurin heikkous kirjassa. Koska kaikki henkilöt olivat minulle uusia, välillä putosin kärryiltä siitä, että kuka on kukin ja kuka poliisi tutkii mitäkin? Takamäki päähenkilönä on uskottava, mutta väritön. Poliiseja muutenkin kuvaillaan pääosin työn kautta. Suosikki dekkareissani kuvataan myös päähenkilöitä työn ulkopuolella -olisin kaivannut sitä tähänkin kirjaan.

Muuten varsin sujuvaa perusdekkariviihdettä. Sopii vaikka kesälomaan laiturin nokassa nautittavaksi :)

Lämpimänä heinäkuun yönä Helsingissä rikospoliisin murharyhmää tarvitaan palopaikalla, kun rekasta löytyy hiiltynyt ruumis. Lomaa odotteleva rikoskomisario Kari Takamäki toivoo, että kyse olisi onnettomuudesta, mutta toive ei toteudu. Tuntematon mies on murhattu heroiinilla. Tuli on tuhonnut tekniset todisteet, mutta rekka paljastuu virolaiseksi. Kuka on halunnut tappaa virolaisen rekkakuskin ja miksi? Poliisi alkaa epäillä surmatun henkilöllisyyttä, kun rekistereistä löytyy tekaistulta näyttäviä tietoja. Rikosvyyhti vaikuttaa laajenevan Viroon ja Saksaan, ja juttuun kytkeytyy pahamaineisen Pääkalloprikaati-liivijengin jäseniä. Takamäellä on käsissään yhä laajemmaksi paisuva rikosvyyhti, eikä Keskusrikospoliisi jostakin syystä ole lainkaan yhteistyöhaluinen.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Mikko Rimminen : Nenäpäivä

Erittäin omaperäinen tarina omaperäisellä ilmaisutyylillä kerrottuna.

Kirjan päähenkilö on Irma. Irman taustoista ei juuri kerrota, mutta se tulee selväksi, että hän on yksinäinen nainen. Hän tarvitsee kipeästi elämäänsä ihmisiä ja ystäviä. Niin kipeästi, että Irma tekeytyy taloustutkimusta tekeväksi haastattelijaksi päästäkseen ihmisten koteihin juttelemaan. Haastattelut eivät aina mene ihan putkeen, mutta siitä huolimatta Irma kiintyy ja jopa ystävystyy haastateltavien kanssa.

Kirja kertoo yksinäisyydestä. Tarina on oikeastaan surullinen - nainen yksinäisyydessään tunkeutuu vieraiden ihmisten kotiin. Melankolia vaihtuu hetkessä absurdiin huumoriin - Irman haastatteluretkissä on aikamoisia kiemuroita matkassa.

Vaikea sanoa että pidinkö vai en :)  En yleensä pidä kirjoista, joissa makustellaan itse keksityillä sanoilla. Tragikomedia tyylilajina ei iske yhtään. Tästäkin huolimatta Irman tarina oli vetävä, se sai minut lähes nauramaan ja välillä se sai minut tuntemaan sympatiaa Irmaa kohtaan ja välillä puistelemaan Irman hölmöilyn edessä päätäni. Joka tapauksessa persoonallinen ja erilainen kirja.

(Kirjan kansikuvaa googlatessani minulle selvisi, että Rimminen on kirjoittanut myös Pussikaljaromaanin. Muutaman vuoden aikana minulla on jäänyt kaksi kirjaa kesken: Pussikaljaromaani ja Vellum. Pussikaljaromaanille elämäni on edelleen liian lyhyt)

Mikko Rimmisen kolmas romaani Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous
tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Alan Drew : Vesipuutarhat

Vesipuutarhassa seurataan maanjäristyksen jälkeisiä tapahtumia Istanbulin liepeillä kahden perheen osalta. Toinen on kristitty, varakas, amerikkalainen perhe. Toinen köyhä, etnisen taustansa vuoksi hiukan halveksittu kurdiperhe. Amerikkalaisilla on rahan lisäksi myös aivan erilailla liikkumavaraa: heidän ei tarvitse tulla väheksytyksi taustansa takia, heidän ei tarvitse paeta kotiseudultaa vainoa, heitä ei surmata sen vuoksi, että ovat puhuneet väärän ihmisen kanssa. Kaiken tämän kokeneena kurdiperheen pää Sinan tuntee vihansekaista katkeruutta amerikkalaisia kohtaan. Onhan amerikkalaisten aseet ja rahat  osasyynä kurdien ahdikoon. Amerikkalainen perhe tekee maanjäristyksen aikana uhrauksen Sinanin perheen hyväksi, jota Sinan ei voi väheksyä ja se jättää hänet kiitollisuuden velkaan.

Näissä olosuhteissa kahden perheen nuoret rakastuvat toisiinsa. Romanssin poikanen kurditytön ja amerikkaispojan välillä ajaa kulttuurit rajuun törmäykseen. Sinanin tytär ei voi tapailla amerikkalaista poikaa häpäisemättä sukuaan. Mitä Sinanilla on enää jäljellä? Hyvä nimensä ja perheensä. Voiko hyvän nimen uhrata sen vuoksi, että rakastaa lastaan ehdoitta?

Kirjassa on paljon hyviä kohtia jopa erittäin hyviä kohtia. Niistä huolimatta kokonaisuus ei tehnyt minuun vaikutusta. Ei kirja huonokaan ollut.  Ehkäpä jos olisin lukenut tämän ennen Khaled Hosseinin kirjoja tämä olisi tuntunut "tuoreemmalta ja ajankohtaisemmalta". Nyt en voinut olla vertailematta näitä kahta kirjailijaa. Pääjuonenkulku on aika ennelta arvattava, mikä latistaa lukukokemusta. Kurdinaisen asema tuskastuttaa pohjoismaiseen tasa-arvoon tottunutta. Siitä lukeminen on epämiellyttävää.  Minua ei itketä naiskohtalot, ne saavat minut suuttumaan, ne saavat minut halveksimaan sitä, että uskonnon nimissä voidaan tuhota elämä. Toisaalta haluan uskoa, että taloudellisten olojen kehittyminen ja koulutukseen lisääntyminen lisää suvaitsevaisuutta ja vähentää fundamentalismia.


Istanbul 1999. Kaksi perhettä, kaksi kulttuuria. Unohtumaton romaani nuoresta rakkaudesta, idän jalännen törmäyksestä, sukupolvien välisestä kuilusta.
 
”Sinun täytyy kieltää poikaasi kulkemasta minun tyttäreni kanssa”, Sinan
sanoi.

”Sinun tyttäresi tekee minun poikani onnelliseksi.” Marcusin anovat silmät muistuttivat Sinania siitä, mitä poika oli menettänyt.

Kohtalokas maanjäristys on sitonut peruuttamattomasti yhteen turkkilaisen Sinanin ja amerikkalaisen Marcusin perheet. Ja saattanut Sinanin kiusalliseen kiitollisuudenvelkaan Marcusille. Mutta onko oikein, että tytär tuhoaa isänsä nimen? Vain siksi että haluaa olla vapaa?
Repivien ristiriitojen vallassa Sinan tekee joukon perheensä elämää dramaattisesti muuttavia päätöksiä.

Vesipuutarhat on polttavan ajankohtainen ja syvästi ymmärtävä kertomus vahvoista ennakkoluuloista ja sukupolvien välisestä kuilusta.

”Mieleen tulee kahden suvun – Montaguet ja Capuletit – vihanpito Romeosta ja Juliasta.” – Helsingin Sanomat