Gaute Heivoll : Etten palaisi tuhkaksi

Kevään aikana moni kirjablogisti oli lukenut Heivollin kirjan Etten palaisi tuhkaksi ja moni oli pitänyt siitä paljon. Kun vihdoin pääsin kirjastoon saakka palauttamaan kesälomalla lukemattomaksi unohtuneita kirjoja (ja maksamaan sakkoja), hyllyssä odotteli kansi minuun päin yllätyksekseni kyseinen teos. Nappasin sen suurin odotuksin mukaani.

Lukemisesta on kulunut pari viikkoa, enkä vieläkään tiedä, mitä mieltä olen kirjasta. Ensinnäkin se muistutti minusta kirjailijan vapaata tajunnanvirtaa, kun hän pohtii omaa elämäänsä ja oman pienen kotikylänsä tuhopolttosarjaa. Mitä tapahtui? Miten se vaikutti ihmisiin? Miksi niin kävi? Tarina poukkoilee milloin tuhopolttajaan ja milloin kirjailijan sukulaisiin tai muihin kyläläisiin. Välillä kirja junnaa paikallaan, kuten lyhyiden kuvausten mukaan junnasi ajoittain kirjoitusprosessikin.

Kirja kertoo odotuksista, suorituspaineista ja oman tien löytämisestä. Mutta se kertoo myös sattumanvaraisuudesta sekä siitä, että kaikki elämässä voi kirjaimellisesti palaa tuhkaksi.

Minä en voi yhtyä niihin suitsutuksiin, että kirja on nerokas tai mestarillinen. Sen voin todeta, että lukemisen arvoinen se oli :)

Kenet me näemme kun näemme itsemme?

Romaanin kertoja on Gaute Heivoll -niminen mies, kirjailija, joka palaa kotiseudulleen tutkimaan synnyinvuotensa outoja tapahtumia. Vuoden 1978 alkukesällä etelänorjalaista kylää terrorisoi tuhopolttojen sarja: kahdeksan taloa paloi maan tasalle. Syyllinen löytyi lopulta lähempää kuin kukaan uskalsi odottaa.

Menneisyyteen uppoutuminen sysää kirjailijan vastatusten myös oman kasvuhistoriansa kanssa. Oli kaksi kunnollista poikaa, tottuneita tekemään mitä heiltä odotettiin. Yhdestä tuli kirjailija, toisesta tuhopolttaja. Miksi?

Autofiktiivinen romaani sai ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin. Etten palaisi tuhkaksi on monikerroksinen kuvaus aikuiseksi kasvamisen ja identiteetin muotoutumisen asetelmista sekä monista kasvoista, joita rakkaudella on. Taiturimaisin vedoin Heivoll piirtää esiin valoisan kesäyön ja henkilöiden mielenliikkeet. Samalla tulipalokesän tapahtumista kutoutuu tiheä jännitystarina.

Niin sitä hurahti kokonainen elokuu, etten lukenut yhden yhtään kirjaa. Oli kiirettä. Suurin syy oli kuitenkin se, että kiinnostavaa luettavaa pitää olla tarjolla. En saanut aikaiseksi käydä kirjastossa enkä edes penkomassa kavereiden hyllyjä. Mitä tästä opin, jos haluan lukea jatkuvasti, parempi on naputella kirjaston varausjärjestelmään varauksia niistä kiinnostavimmista uutuuksista. Ja samalla poimia hyllystä muutakin luettavaa. Pitäisi saada aikaiseksi pitää "to read"-listaa, koska kirjastossa iskee äkillinen dementia ja lempidekkaristeistakaan ei ole ensimmäistäkään mieleen.

Ja siitäkin sain taas muistutuksen, että kirjojen lainaaminen on huonomuistiselle lomalaiselle kallista puuhaa :(