sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Thomas Enger : Valekipu


Kesädekkariksi nappasin kirjastosta Engerin Aavekivun. Luin aikoinaan sarjan ensimmäisen kirjan ja pidin siitä. Aavekipu on perus hyvin työstetty dekkari. Päähenkilö reportteri Juulin henkilökohtaisen tragedian selvittäminen sain mielenkiintoisemman suunnan ja jäin odottamaan, että mitä siitä selviää seuraavassa kirjassa. Tämän dekkarin rikosjuoni oli lähinnä sellainen keskinkertainen +. Ihan mukavaa kesäviihdettä.

Dekkarisarjan toisessa osassa rikosreportteri Juul löytää jälkiä, jotka liittävät tv-lähetyksessä kuolleen gangsterin hänen oman poikansa kuolemaan
Murhasta tuomittu gangsteri Tore Pulli kaatuu kuolleena maahan
tv-haastattelussa juuri ennen oikeuden eteen joutumistaan. Kaikki
arvelevat hänen tehneen itsemurhan. Pulli on vakuutellut syyttömyyttään, vaikka häntä vastaan on vahvoja todisteita.
Rikosreportteri Henning Juul uskoo Tore Pullin syyttömyyteen. Pian kuitenkin löytyy toinen ruumis, joka yhdistetään Pulliin. Selvittääkseen totuuden Juul kaivelee menneisyyttä ja löytää yhteyden, jonka takia oikean syyllisen löytämisestä tulee hänelle itselleen elintärkeää.

1 kommentti:

  1. Engeristä tuli yksi suosikeistani esikoisteoksen myötä. Apua, en muista tähän hätään nimeä :) Voi kun kolmonen pian saapuisi!

    VastaaPoista