Kun kipaisin kirjastoon lainaamaan Härkösen Onnen tuntia, tämä Nuotion kirja nökötti siinä aivan vieressä. Nappasin sen mukaani. Vasta kotona huomasin, että kyseessä on Pii Marin sarjan viimeinen. En ole lukenut yhtään sarjan aikaisempaa kirjaa. Varmaan siitä johtui, että Pii Marin ei kiinnostanut henkilöhahmona ja koko hänen tarinansa tuntui kirjan kannalta tarpeettomalta. Ei se huono ollut, mutta jotenkin päälleliimatun oloinen. Tarina talon ostaneesta nuoresta perheestä kulki hyvin. Niin hyvin, että olisi toivonut tarinaa avattavaksi enemmän. Ihan kelpo keskikastin dekkari, mutta epäilen, että inspiroiko kirja minua kuitenkaan lukemaan sarjan aikaisempia osia.
"Pelon tuntee kyllä, kun sen näkee. Pelko täytti hänet vapisevista jaloista hikoavaan otsaan. Pelko valui hänen silmistään, kun hän pyysi, etten tappaisi häntä, että antaisin hänen mennä."Henna ja Mikko ostavat unelmiensa talon aavistamatta, että talon alla muhii perheonnen rikkova homeongelma. Uuvuttava taistelu liukasliikkeistä myyjää vastaan päättyy, kun mies yhtäkkiä katoaa. Pii Marinin puolison, ylikomisario Juha Heinon, tutkimuksissa käy pian ilmi, että poliisilla onkin kaksi kadonnutta jäljitettävänään.Piikin on kadonneen jäljillä. Monen umpikujan jälkeen hän kohtaa viimein isänsä, jonka varjoa hän on metsästänyt vuosikausia. Sarjan viimeisessä osassa Pii on suurten kysymysten äärellä: vaikka palapeli on koossa, hän ei enää tunnista itseään kuvasta.
torstai 9. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti