Lionel Shriver : Poikani Kevin

Shriverin kirja sai ilmestyessään aikaiseksi paljon kohua. Ymmärrän kyllä sen aihepiirin takia: Lionel kirjoittaa fiktiivisen tarinan koulusurmaaja Kevinistä ja hänen äidistään. Usein kohu kirjan ympärillä kulminoitui siihen, että onko Lionel itse äiti. Ei, Lionel on lapseton. Sitä muisteltiin todeta joka välissä. Ja osa oli sitä mieltä, että hyvä niin. Mielestäni nämä tulkinnat kirjalijan kyvystä rakastaa hänen kirjansa perusteella oli naurettavaa, oikeastaan vain tuon kohun takia jätin kirjan aikoinaan lukematta.

Lionel kirjoittaa, mitä tapahtuu kun vanhemman ja lapsen kiintymyssuhde ei kehity normaalisti. Onko vika pojassa vai äidissä? Mikä on isän osuus? Voiko äiti sanoa, että ei pidä lapsestaan? Samalla Lionel kuvaa jokaisen vanhemman painajaisen: pelon, että epäonnistuu lapsensa kanssa. Eva oli joka puolelta ahtaalla äitiytensä kanssa. Siinä mielessä kirja tuo uuden näkökulman, koska tämä ahtaus kuvataan niin brutaalin peittelemättömästi. Eva haluaisi olla jossain muualla, sitkeästi hän laittaa jatkuvasti omat tarpeensa syrjään vastatakseen Kevinin tarpeisiin tai oikeastaan äidinroolin vaateisiin. Sillä selvää on, että Kevinin tarpeetkaan eivät täyty. Mies jatkaa arkeaan kuten ennenkin ja viikonloppuisin esittää kaveria pojalleen, jossa ei ole mitään vikaa. Mitään pureskeltua loppuratkaisua Kevinin teolle kirja ei tarjoa. Lukija voi tulkita itse.

Eniten kirjaa lukiessani mietin, että missä vaiheessa tämän fiktiivisen pariskunnan pitäisi huomata, että perheen tilanne ei ole normaali.

Pidin kirjasta. Se ei voi olla herättämättä ajatuksia. Vaikka seuraavaksi voisin lukea jotain kevyttä, jossa pienistä pojista varttuu ihania ja onnellisia aikuisia, joiden kasvua ja elämää äiti voi hellyydellä seurata ja harmaantua yhdessä puolisonsa kanssa.

Poikani Kevin koostuu Evan kirjeistä miehelleen Franklinille. Eva Khatchadourianilla oli loistelias ura ja onnellinen avioliitto, ennen kuin hän sai lapsen. Nyt heidän poikansa Kevin on vankilassa järkyttävän rikoksen takia, ja Eva käy kirjeissään läpi tragediaa edeltänyttä aikaa.

Miksi Kevin päätyi hirmutekoon? Oliko kaikki vanhempien syytä? Mitä jos Eva olisi rakastanut Keviniä enemmän? Jos Frank ei olisi aina yrittänyt nähdä asioiden valoista puolta? Jos Eva olisi halunnut lasta enemmän? Vai olisiko näistä mikään muuttanut mitään?

Shriver käsittelee tarkkanäköisesti mustimpiakin tunteita ja ajassa liikkuvia ilmiöitä. Romaani käsittelee suuria kysymyksiä "arkisesti", kiinnittyy omaan aikaamme ja erittelee sen vastenmielisimpiä piirteitä tinkimättömästi. Se kysyy oikeita kysymyksiä, mutta ei anna valmiita vastauksia.

Poikani Kevin on romaani syyllisyydestä, äidinrakkaudesta ja sen puuttumisesta, itsekkyydestä ja selittämättömästä pahuudesta, jota on mahdoton selittää tyhjäksi millään psykologian teorioilla. Järkyttävä, yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä romaani voitti vuoden 2005 Orange-palkinnon.