sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tess Gerritsen : Luutarha

Juoni kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Julia yrittää selvittää juuri ostamansa talon pihasta löytyneen vanhan luurangon mysteeriä yhdessä talon alkuperäisen omistajasuvun kanssa. Toisessa kuljetetaan juonta 1830-luvulla, jolloin vähävarainen Norris suorittaa lääketieteen opintojansa ja joutuu yhdessä neuvokaan ja sinnikkään Rosen kanssa tempaistuksi mukaan murhavyyhteen.

Iso osa kerronnasta keskittyy Norrisin opintojen ruumiinavauksiin ja Norrisin osallistumiseen ruumiiden hankintaan, mikä on aikalailla sivuseikka juonessa ja minua toisto alkoi nopeasti kyllästyttämään. Gerritsenin nykyajan hahmot ovat mielestäni paljon näitä 1830-luvun henkilöitä uskottavampia ja mielenkiintoisempia. Sinänsä tarinat rullaavat tuota ruumiinavaus ja -hankintahommaa lukuunottamatta sujuvasti eteenpäin ja nivoutuvat lopuksi yhteen.

Ei tämä todellakaan ole Gerritsenin parasta tuotantoa, mutta ihan ok kesäviihdettä.


Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan. Julia haluaa selvittää tuntemattoman naisen kohtalon ja huomaa vähitellen sekaantuvansa yhä syvemmälle 1830-luvun järkyttäviin tapahtumiin.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi... 

Todistaakseen syyttömyytensä Norrisin täytyy löytää murhan silminnäkijä - ainoa henkilö joka voi estää seuraavaa murhaa tapahtumasta: 17-vuotias ompelijatar Rose Connolly. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti