sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Tua Harno : Ne jotka jäävät

Harno kirjoittaa sukupolvitarinaa kolmesta sukupolvesta, joita kaikkia vaivaa omanlaisensa levottomuus ja kyvyttömyys sitoutua. Frida miettii, että kykeneekö hän äidiksi, kykeneekö hän luopumaan osasta itseään ollakseen jatkuvasti toisen käytettävissä. Pystyykö hän vastaamaan avopuolisonsa toiveeseen omasta lapsesta kadottamatta itseään.

Fridan suvussa on lähtemisen ja katoamisen malli kulkenut isältä pojalle. Fridan isä vaihtoi intohimonsa musiikkiin kunniallisiin päivätöihin, koska niin kuuluu perheellisen miehen tehdä. Ensin hän katosi työmatkoille ja sitten omaan mieleensä ja skitsofreniaan. Fridan isänisä oli varsinainen lähtijä. Hän vaihtoi sujuvasti maata ja jopa maanosaa ja jätti jälkeensä hajonneita perheitä ja isäänsä kaipaavia lapsia. Fridan isänisänisä oli jääjä, mutta hän katosi omaan työhuoneeseensa, perheensä ulottomattomiin.

Kirja kertoo rinnakkain usean sukupolven tarinaa. Rakenne toimii yllättävän hyvin. Kirjassa on omanlaisensa herkkä tunnelma, josta pidin paljon ja sen lisäksi vielä hyvä tarina. Kirjan kruunasi tavanomaisesti poikkeava loppuratkaisu. Varsin onnistunut esikoisteos.

Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaja - kaunis ja viisas esikoisromaani sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta.
Fridan isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Fridalle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin, myöhemmin kokonaan. Jäljelle jäivät laulut: “Suzanne”, “I’m Your Man”, “Take This Waltz”. Niistä aikuinen Frida yrittää koota isäänsä ehjäksi jälleen.
Isänisä Poju kuului niihin, jotka lähtivät ja jättivät. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita.
Kolmikymppisessä Fridassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa surullista historiaa. Voisiko tarinan aloittaa tyhjästä uudelleen?

2 kommenttia:

  1. Minusta tässä on yksi vuoden yllättäjäkotimaisista, mutta on tullut tämän jälkeen jo yksi muukin...

    VastaaPoista
  2. Kirjan aihepiiri on aika kaluttu, joten en osannut odottaa, että esikoisteos pystyisi kuvaamaan sitoutumis- ja läsnäolokyvyttömyyttä mielenkiintoisesti ja raikkaasti.

    Minä en oikeastaan seuraa lainkaan kirjauutuuksia (paitsi kirjaston Best Seller hyllystä :) ), joten nyt kiinnostaisi tietää, että mikä se uudempi yllättäjäkotimainen on?

    VastaaPoista