tiistai 30. heinäkuuta 2013

Majgull Axelsson : Huhtikuun noita

Huhtikuun noita on ensi kosketukseni Majgull Axelssonin tuotantoon. En vielä tiedä, mitä pidän kirjailijasta. Huhtikuun noidassa oli paljon hyviä elementtejä. Naisten tarinat olivat suurimmaksi osaksi hyviä ja kiinnostavia. Ruotsalaisen kansankodin suhtautumista vammaisiin menneinä vuosikymmeninä kirja kuvasi erinomaisesti - muistan vieläkin vuosikausi sitten näkemäni dokumentin Ruotsin pakkosterilisaatioista ja -hoidosta. Kirja kuvaa surullisesti myös, kuinka kaltoinkohdellut lapset yrittävät pitää itsensä ja välillä äitinsäkin kiinni elämässä ja kuinka äiditön pohtii miksei hän kelvannut. Ja kuinka se yksi ystävällinen ja kiinnostunut aikuinen voi olla se elämässä kiinni pitävä tekijä. Näistä kaikista osista kirjaa pidin.

Sitten päästään tuohon noita osuuteen. Desiree vierailee toisten ihmisten ja eläinten ruumiissa. Mitenköhän tämän sanoisi. Noh, en ymmärtänyt, että miksi hyvää kirjaan piti ympätä tällainen noitahupsuttelu.

Sen verran kirjalija herätti mielenkiintoani, että olen jo aloittanut seuraavan kirjan lukemisen.

Desiréellä on näkijän kyky, hän osaa leijua ja ottaa ihmisen haltuunsa. Mukaansatempaava August-palkinnon voittanut romaani, väkevä kuin loitsu.
Desirée on syntynyt vammaisena ja suljettu laitoshoitoon, pois silmistä. Hän ei osaa kävellä eikä puhua, mutta hänellä on muita kykyjä.
Desiréen äidillä on kasvattityttäriä, jotka eivät tiedä Desiréen olemassaolosta. Eräänä päivänä kukin heistä saa salaperäisen kirjeen. Se pakottaa naiset muistamaan, miten heidän kauan sitten oli jätettävä kasvatuskotinsa, ainoa turvansa. Christina silmäilee sormiaan näkyykö, että joku on ne murtanut? Margareta muistaa, kuinka hän ryhtyi suhteeseen opettajansa kanssa. Narkomaani Birgitta mutisee lauseen, jota on hokenut koko ikänsä: Ei se minun vikani ollut!

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti kirja on tehnyt sinuun kunnon vaikutuksen. Omalta osaltani kertalukeminen riittänee...

    VastaaPoista