Rosamunda Lupton : Sisar

En kirjoita juonesta juurikaan, koska tämä voi olla monella vielä lukematta. Nappasin kirjan kaverin hyllystä lainaan mielenkiintoisen takakannen takia ja sen takia ja ajattelin kerran lukaista jonkun uutuudeen (enkä pokkariksi tai kirpparille saakka päätynyttä kirjaa) :)

Alku oli todella mukaansa tempaava. Olin lukukoukussa heti. Halusin heti tietää mitä on tapahtunut pikkusisko Tessille ja mitä ja miten Beatrice saa selville. Juoni kulki sujuvasti eteenpäin ollen välillä jännittävä ja välillä "arkinen" keskittyen kuvaamaan sisarusten ja heidän läheistensä elämää, tapahtumia ja niiden vaikutusta henkilön persoonaan.

Keskivaiheilla oli hetkellinen tylsyydeen suvanto. Tuntui että kaikki olennainen henkilöistä oli kerrottu ja Tessin kohtalon selvittäminen ei etene. Onneksi loppuratkaisun rakentamisen imu alkoi taas vetää lukemaan. Loppuratkaisu on keskivertoa parempi. Kirjan rakenne on tuore ja toimiva - Beatrice kirjoittaa kirjeitä/kirjettä pikkusiskolleen Tessille.

Pidin ja oli jännittävä :)

New Yorkiin muuttanut Beatrice saa yllättävän puhelun äidiltään kesken sunnuntailounaan: hänen rakas pikkusiskonsa Tess on kadonnut jäljettömiin. Beatrice matkustaa välittömästi Englantiin ja ryhtyy etsimään Tessiä. Beatricen huolella rakennettu elämä saa uuden suunnan, kun hän tutustuu pikkusiskonsa ystäviin ja työtovereihin. Hän saa kuulla yllättäviäkin asioita pikkusiskostaan, eikä läheinen sisarussuhde tunnu sen jälkeen enää niin itsestään selvältä.

Vaikka kaikki muut ympärillä uskovat Tessin kadonneen ikuisiksi ajoiksi, Beatricen mielessä kytee toivo pikkusiskon kohtalon selvittämisestä. Hän on valmis tekemään kaikkensa, ja enemmänkin, siskonsa eteen.

Sisar on paljon enemmän kuin trilleri - se on rakkaustarina kahden sisaruksen välillä, kirje isosiskolta pikkusiskolle, tarina itsensä ja läheistensä löytämisestä. Rosamund Luptonin harvinaisen vakuuttava debyytti yhdistää suvereenisti kaunokirjallisen lukuromaanin ja trillerin. Sisar on ollut uskomaton myynti- ja arvostelumenestys sekä Englannissa että Yhdysvalloissa, ja se on käännetty yli 30 kielelle.

Eppu Nuotio : Loppu

Kun kipaisin kirjastoon lainaamaan Härkösen Onnen tuntia, tämä Nuotion kirja nökötti siinä aivan vieressä. Nappasin sen mukaani. Vasta kotona huomasin, että kyseessä on Pii Marin sarjan viimeinen. En ole lukenut yhtään sarjan aikaisempaa kirjaa. Varmaan siitä johtui, että Pii Marin ei kiinnostanut henkilöhahmona ja koko hänen tarinansa tuntui kirjan kannalta tarpeettomalta. Ei se huono ollut, mutta jotenkin päälleliimatun oloinen. Tarina talon ostaneesta nuoresta perheestä kulki hyvin. Niin hyvin, että olisi toivonut tarinaa avattavaksi enemmän. Ihan kelpo keskikastin dekkari, mutta epäilen, että inspiroiko kirja minua kuitenkaan lukemaan sarjan aikaisempia osia.

"Pelon tuntee kyllä, kun sen näkee. Pelko täytti hänet vapisevista jaloista hikoavaan otsaan. Pelko valui hänen silmistään, kun hän pyysi, etten tappaisi häntä, että antaisin hänen mennä."Henna ja Mikko ostavat unelmiensa talon aavistamatta, että talon alla muhii perheonnen rikkova homeongelma. Uuvuttava taistelu liukasliikkeistä myyjää vastaan päättyy, kun mies yhtäkkiä katoaa. Pii Marinin puolison, ylikomisario Juha Heinon, tutkimuksissa käy pian ilmi, että poliisilla onkin kaksi kadonnutta jäljitettävänään.Piikin on kadonneen jäljillä. Monen umpikujan jälkeen hän kohtaa viimein isänsä, jonka varjoa hän on metsästänyt vuosikausia. Sarjan viimeisessä osassa Pii on suurten kysymysten äärellä: vaikka palapeli on koossa, hän ei enää tunnista itseään kuvasta.

Anna-Leena Härkönen : Onnen tunti

Olen lukenut aika paljon Anna-Leena Härkösen tuotantoa siitä huolimatta, että minusta naiskuva on yleensä "menneeseen tarpomaan jäänyt hysteerikko". Pitkään olen odottanut, että milloin Härköseltä tulisi nainen, joka pystyisi ammentamaan vaikeasta vanhempi-suhteestaan jotain katkeruutta tai tuskaa parempaa. Tuula tekee sen. Tuula on ollut vähintään henkisesti äitinsä heitteille jättämä ja jatkanut rooliaan äitinsä tukijana ja kaatopaikkana myös aikuisena naisena. Ehkä se on sijaisvanhemmuus, joka antaa Tuulalle voiman myös omalla kohdallaan päättää, että toista ei voi kohdella näin -ei edes biologinen äiti. Vaikka kirjan pääteema on sijaisvanhemmuus se oikeastaan kertoo tarinoita monenlaisesta vanhemmuudesta.

Tuula siis haluaa uuden miehensä kanssa sijaisvanhemmiksi. Hän haluaa vielä olla äiti lapselle oman lapsen häälyessä yhä lähempänä teiniyttä kuin lapsuutta, hän haluaa olla vielä yhdessä miehensä kanssa vanhempi. Harri tukee Tuulaa ja jakaa haaven, niinpä heistä tulee sijaisvanhemmat Vennille ja Lukelle.

Suhde sijaislapsiin on biologista äitiyttä monimutkaisempi. Mukana tulee lasten menneisyys - heidät ovat huostaanotettu sekakäyttäjä vanhemmilta ja tavallinen arki on heille vieras kokemus. Mukana tulee biologiset vanhemmat oikeuksineen ja vaateineen. On vaikea rakastaa sellaista, jonka voi hetkenä minä hyvänsä menettää ja joka ei uskalla rakastaa takaisin. Mutta ei mahdotonta.

Itse koin kirjan juuri sopivan positiivisena. Härkösen kieli on paikoin hyvin nasevaa ja huumori sopivan kuivakkaa. Tämä oli niitä kirjoja, jotka on luettava heti loppuun.

Sijaisvanhempien on annettava sielunsa, vähempi ei riitä
Tuulan, hänen kymmenvuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin elämä on onnellista ja huoletonta. Tuula vain ei voi saada enää lapsia, ja mielessä alkaa itää ajatus sijaislapsesta. Harria hanke epäilyttää, ja Tuulan ystävätärkin puuttuu asiaan: ”Mitä aukkoa sä yrität itsessäsi tukkia?”

Asiat alkavat edetä vauhdilla, kun Tuula ja Harri kuulevat mahdollisista sijaislapsista. Sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5, asuvat kriisiperhekodissa, koska vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä.

Äkkiä kaikilla on mielipide Tuulan ja Harrin ratkaisusta, jopa itsekeskeisellä anopillakin. Tunteet lyövät laidasta laitaan, mutta mitkä ovat oikeat sanat?