Majgull Axelsson : Huhtikuun noita

Huhtikuun noita on ensi kosketukseni Majgull Axelssonin tuotantoon. En vielä tiedä, mitä pidän kirjailijasta. Huhtikuun noidassa oli paljon hyviä elementtejä. Naisten tarinat olivat suurimmaksi osaksi hyviä ja kiinnostavia. Ruotsalaisen kansankodin suhtautumista vammaisiin menneinä vuosikymmeninä kirja kuvasi erinomaisesti - muistan vieläkin vuosikausi sitten näkemäni dokumentin Ruotsin pakkosterilisaatioista ja -hoidosta. Kirja kuvaa surullisesti myös, kuinka kaltoinkohdellut lapset yrittävät pitää itsensä ja välillä äitinsäkin kiinni elämässä ja kuinka äiditön pohtii miksei hän kelvannut. Ja kuinka se yksi ystävällinen ja kiinnostunut aikuinen voi olla se elämässä kiinni pitävä tekijä. Näistä kaikista osista kirjaa pidin.

Sitten päästään tuohon noita osuuteen. Desiree vierailee toisten ihmisten ja eläinten ruumiissa. Mitenköhän tämän sanoisi. Noh, en ymmärtänyt, että miksi hyvää kirjaan piti ympätä tällainen noitahupsuttelu.

Sen verran kirjalija herätti mielenkiintoani, että olen jo aloittanut seuraavan kirjan lukemisen.

Desiréellä on näkijän kyky, hän osaa leijua ja ottaa ihmisen haltuunsa. Mukaansatempaava August-palkinnon voittanut romaani, väkevä kuin loitsu.

Desirée on syntynyt vammaisena ja suljettu laitoshoitoon, pois silmistä. Hän ei osaa kävellä eikä puhua, mutta hänellä on muita kykyjä.

Desiréen äidillä on kasvattityttäriä, jotka eivät tiedä Desiréen olemassaolosta. Eräänä päivänä kukin heistä saa salaperäisen kirjeen. Se pakottaa naiset muistamaan, miten heidän kauan sitten oli jätettävä kasvatuskotinsa, ainoa turvansa. Christina silmäilee sormiaan näkyykö, että joku on ne murtanut? Margareta muistaa, kuinka hän ryhtyi suhteeseen opettajansa kanssa. Narkomaani Birgitta mutisee lauseen, jota on hokenut koko ikänsä: Ei se minun vikani ollut!

Alexander McCall Smith : Harhapolkuja savannilla

Mma Ramotswe sarja on leppoisaa ja hyväntuulista luettavaa. Botswana lisää siihen vielä upeat eksotiikkamausteet. Vaikka etsivätoimiston tapahtumista puuttuu vauhti ja jännitys, on tarinassa tälläkin kertaa imua. Siinä missä eurodekkarissa suhaillaan ympäri maailmaa ja/tai ruumiita tulee urakalla, Mma Ramotswe köröttelee päätietä pakettiautolla hissukseen, miettii elämänmenoa ja tutkii ihmisluontoa selvittelen petoksia ja muita epärehellisyyksiä.

Note to myself:
sarjasta lukematta Teetä ja sympatiaa. Ehkäpä myös Pieniä ihmeitä autokorjaamolla.

Varakas amerikkalainen turisti on Botswanan-matkallaan mieltynyt safarioppaaseensa niin, että on merkinnyt tämän edunsaajaksi testamenttiinsa. Nyt amerikkalainen on kuollut, ja Mma Ramotswen pitäisi etsiä käsiinsä opas ja kertoa tälle yllätysperinnöstä.Samaan aikaan Naisten etsivätoimisto selvittelee tapausta, jossa vaimo on kertonut epäilevänsä miestään aviorikoksesta mutta alkaakin pian itse vaikuttaa epäilyttävältä.

Timo K. Mukka : Tabu

Tabu valikoitui luettavaksi sen takia, että se oli samassa niteessä Maa on syntinen laulun kanssa. Nykypäivän rikosmerkistön mukaan Tabu kertoo alaikäisen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos on olemassa joku termi jatketulle rikokselle, niin lisättäköön se vielä "rikosnimekkeeseen".

Leskeksi jäänyt äiti tyttärensä kanssa tarvitsee tilansa maatöihin miehistä apua. Sitä tarjoaa lähistön vuokralainen. Äiti on kovasti mieltynyt mieheen ja harkitsee häntä uudeksi aviopuolisokseen. Nuori tytär on myös mieltynyt äidin sulhasehdokkaaseen, niin kovasti, että lupaa miehelle seksiä. Ajoittaista pientä katumusta osoittaen mies makaa tytön (tarinan alussa 12-13vuotiaan). Säännöllistä seksiä lapsen ja aikuisen välillä riittää tytön raskauteen saakka, jolloin mies pakenee. Tytön lisäksi miehellä on myös seksisuhde äitiin. Tytön kohtalo järjestyy siten, että hän menee naimisiin paikallisen iäkkäämmän miehen kanssa, joka on pitkään haaveillut omasta lapsesta (ja nyt niitä tulee vähän kuin kaksin kappalein).

Helppoa uskoa, että tuollaista on meno aikoinaan ollut. Mikäli lehtikirjoituksiin on uskomista, niin samanlaista tapahtuu edelleen suljetummissa yhteisöissä, kuten herätysliikkeiden sisällä.

Timo K. Mukka : Maa on syntinen laulu

Maa on syntinen laulu kuvaa kyläyhteisön karua elämää Lapissa sekä luonnonkiertokulkua. Kirjan päähenkilö on nuori nainen Martta joka rakastuu saamelaiseen mieheen. Martan isä vastustaa liittoa.

Arki on raskasta ja aika yksitotista. Miehillä huvina (ja kirouksena) on viinanjuonti. Rankimmat juopottelut johtavat tappeluihin ja jopa tappoihin. Naisilla huvina on naapurin pirtinpenkillä juoruilu. Herätysliike tuo oman vaihtelunsa arkeen, eikä sekään aina pelkästään hyvässä.

Martan heräävä seksuaalisuus saa ison osan kirjassa, tosin onhan sillä kauas kantavat seuraukset Martan ja hänen lähipiirinsä elämässä.

Vaikka kirja on ilmaisuvoimainen, ja siinä on tiivis tunnelma ja koskettava juoni, se ei silti vedonnut minuun.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Anna Jansson : Hylynryöstäjä

Jostain syystä tämä Janssonin dekkari oli jäänyt välistä lukematta. Tällä kertaa Maria Wern joutuu piileskelemään, koska hän aikoo todistaa rikollispomoa vastaan. Piileskelypaikaksi valikoituu sattumalta   "terapialeiri" autiolla saarella. Heti kättelyssä katoaa kännykät, juomavedet ja muutkin vehkeet ja ruuat tuhoutuvat. Sitten alkaa tulla ruumiita tiuhaan tahtiin. Onko murhaaja yksi kurssilaisista vai onko joku soluttautunut saareen? Yhdistääkö uhreja jokin?

Minua tällainen joukkolistintäjuoni, josta päähenkilö luonollisesti selviytyy, ei kiinnosta. Sanoisin, että suorastaan tympeää. Ilmeisesti vitsikkäiksi tarkoitetut karikatyyrihahmotkaan eivät naurattaneet eivätkä tuoneet juoneen mitään lisää, paitsi epäuskottavuutta.

Minusta Janssonin heikoimpia kirjoja. Joskus se ruotsalainen dekkarikin pettää.

Visby, Gotlanti. Kajsarnin vankitornin vanha puuportti sulkeutuu. Pimeässä poika tarttuu tyttöä kädestä, ja kostea viileys ympäröi heidät. Tornista poika löytää kartan vuodelta 1816, ja yöllisen seikkailun jälkeen he tekevät salaisen suunnitelman. Vielä joskus he matkaavat autiolle Gotska Sandönille ja kaivavat esiin hylynryöstäjän aarteen.

Kolmenkymmenen vuoden jälkeen heidän odotuksensa näyttäisi päättyvän. Mutta sitten poikasena kartan löytänyt Erik Hansson löydetään autostaan kuolleena. Ei ole itsestään selvää, liittyykö tähän rikos, mutta kärsimys ja menetetty elämä herättävät lähipiirissä kostoajatuksia.

Läheisellä Gotska Sandönin saarella piilottelee Maria Wern. Hänen on määrä todistaa tärkeässä oikeudenkäynnissä, minkä vuoksi hänen henkeään on uhattu. Samaiselle saarelle matkustaa kuntoutukseen seitsemän kansankodin kolhimaa naista. Myrsky katkaisee sähköt ja yhteydet ulkomaailmaan. Naisia aletaan murhata yksi kerrallaan. Liittyvätkö murhat Erikin kuolemaan ja legendaan hylynryöstäjän aarteesta? Ja ennen kaikkea: moniko selviää saarelta hengissä?

Camilla Läckberg : Pahanilmanlintu

Kesä ja dekkarit kuuluvat ehdottomasti yhteen!

Läckberg tarjoaa jälleen takuuvarmaa dekkariviihdettä. Patrik tutkii liikenneonnettomuutta, joka on johtanut kuolemaan. Kaikki viittaa rattijuoppouteen, paitsi se, että uhri ei ikinä juonut. Patrik luottaa vaistoonsa ja pian löytyykin merkkejä murhasta. Patrik laittaa rikoksen tunnusmerkistöjä vastaavan tapahtumahaun ja tapauksia löytyy ympäri maata ja yhtäkkiä pienellä poliisiasemalla on käsissään sarjamurha.

Sabluuna on tuttu: rinnalla kuljetetaan menneisyyden juonta, joka kertoo murhaajasta ja lopuksi juonet yhdistyy.

Rauhallisen talven jälkeen Tanumsheden poliisiasemalla alkaa jälleen tapahtua. Samana päivänä kuin Patrik Hedströmin uusi kollega Hanna Kruse aloittaa työt asemalla, tuntematon nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Hän lemuaa voimakkaasti alkoholilta, ja tapaus aiotaan ohittaa rutiininomaisesti. Mutta Patrikin vaistot viestittävät muuta. Jokin ei täsmää. Omituisten tapahtumien vyyhdin kiertyessä auki naisen kuolema osoittautuukin murhaksi.Pian murha yhdistyy kuolemantapauksiin muualla maassa. Patrik ja hänen kollegansa ovat pahan paikan edessä. Liikkuuko seudulla sarjamurhaaja? Mikä yhdistää uhreja? Miten murhaaja on heidät valinnut? 

Rosamund Lupton : Mitä jäljelle jää

Tämä kirja imaisee mukaansa jo ensi sivuilta. Mielestäni tämä kannattaa lukea ilman mitään vihjauksia juonesta, joten enpä kirjoita siitä takakannen tekstiä enempää (vaikka mieli tekisi).

Juoni koulun tuhopolton selvittämiseksi, joka selvittämättömänä uhkaa Jennyn henkeä, on jännittävä sekä kekseliäs. Mutta kirja ei ole perinteinen trilleri, se on myös kirja rakkaudesta.

Äidinrakkaus - joka saa äidin ajattelemaan vain lapsensa pelastumista.
Uusi rakkaus - joka on niin voimakas, että se saa toisen tuntemaan toisen puoliskon läsnäolon, vaikka hän ei olekaan fyysisesti paikalla
Pitkä rakkaus - siinä ei enää tarvita sanoja, pelkkä kosketus tai katse riittää
Sisarrakkaus - joka ilmenee pyyteettömänä haluna auttaa ja tukea.

Kirjassa on myös surullinen pohjavire, joka minusta lisää sen kauneutta. Tämä oli niitä kirjoja, jotka oli pakko ahmia kerralla.

Kesken koulun liikuntapäivän tumma savu peittää sinisen taivaan. Sidley Housen koulu on tulessa, ja Grace tietää, että hänen 17-vuotias tyttärensä Jenny on talon sisällä. Hän juoksee epäröimättä palavaan kouluun pelastaakseen lapsensa.

Kun myöhemmin käy ilmi, että palo oli tahallaan sytytetty, Grace ryhtyy etsimään syyllistä. Elämän ja kuoleman rajalla kamppaillessaan Grace saa selville, että Jenny ei vieläkään ole turvassa. Halu suojella perhettään saa Gracen tekemään mahdottomasta mahdollista, kun tutkimusten edetessä tutuistakin ihmisistä paljastuu uusia, pimeitä puolia. Grace ymmärtää, että vaikka onnellinen loppu ei aina ole itsestäänselvyys, rakkaudella ei ole rajoja.

Aino Suhola : Rakasta minut vahvaksi

100 kirjaa lukuprojektini etenee tuskaisen hitaasti. Lukuprojektini aikana lukemani hurjat viisi kirjaa ovat kaikki olleet hyviä, joten en edes tiedä, että mikä projektissa tökkii. Ehkä se, että mielenkiintoista luettavaa on niin paljon ja usein tekee mieli tarttua kuitenkin dekkariin.

Mutta siis Suholan kirjaan.

Ensimmäiseksi pitää todeta, että en lue runoja. Eino Leino on lähes ainoa runoilija, jonka tuotantoon olen tutustunut laajemmin. Siksi on ehkäpä epäreilua arvostella kirjaa, vaikka Suholan kirja sisältää myös runojen lisäksi pieniä tarinoita.

Suhosen kirja on kannustus miettimään oman elämänsä tärkeitä asioita ja riisumaan se ulkoisista menestysmerkeistä. Jokainen ihminen on itsessään tärkeä, eikä ihmistä pitäisi arvottaa hänen tuottavuutensa mukaan. Kirja kannustaa vaaliman elämä tärkeitä asioita ja rakastamaan.

On helppo uskoa, että monelle Suholan kirja on ollut koskettava ja osalla vaikeassa elämäntilanteessa elävälle jopa voimauttava.

Osa teksteistä on minusta kauniita. Rakkautta koskevat olivat minusta parhaimpia. Elämästä/arkipäivästä kertovissa teksteissä minua alkoi lukemisessa häiritsemään se, että ne jotka oravanpyörässä rekittävät ovat jotenkin "alempiarvoisia" ja heiltä on jäänyt jotain tärkeää elämässä ymmärtämättä. Kautta aikojen suurimman osan aikuisikäisten elämästä on kulunut ruuan ja suojan hankkimiseen. Välillä on vaikea ymmärtää asian päivittelyä ja "mustamaalamista". Sitäpaitsi konsepti on perusteeltaan aivan sama: ennen mentiin pellolle tai metsään päiväksi, nykyisin painutaan toimistolle puhumaan siihen Mobiraan (julkaisemisesta on hetki vierähtänyt) korvalla toimistossa.