Jarkko Sipilä : Likainen kaupunki

Kirja on ilmeisesti ensimmäinen Sipilältä lukemani. Minähän tykkään ihan hirmuisesti dekkareista. Toki kun niitä lukee paljon, alkaa kyllästyä tavanomaisiin ratkaisuihin ja samalla haluaisin tietää enemmän päähenkilöistä.

Likaisessa kaupungissa juoni kulkee kovaa vauhtia ja pääosin varsin uskottavan oloisesti. Tapahtumia ja henkilöitä on paljon. Tämä oli minulle ehkä suurin heikkous kirjassa. Koska kaikki henkilöt olivat minulle uusia, välillä putosin kärryiltä siitä, että kuka on kukin ja kuka poliisi tutkii mitäkin? Takamäki päähenkilönä on uskottava, mutta väritön. Poliiseja muutenkin kuvaillaan pääosin työn kautta. Suosikki dekkareissani kuvataan myös päähenkilöitä työn ulkopuolella -olisin kaivannut sitä tähänkin kirjaan.

Muuten varsin sujuvaa perusdekkariviihdettä. Sopii vaikka kesälomaan laiturin nokassa nautittavaksi :)

Lämpimänä heinäkuun yönä Helsingissä rikospoliisin murharyhmää tarvitaan palopaikalla, kun rekasta löytyy hiiltynyt ruumis. Lomaa odotteleva rikoskomisario Kari Takamäki toivoo, että kyse olisi onnettomuudesta, mutta toive ei toteudu. Tuntematon mies on murhattu heroiinilla. Tuli on tuhonnut tekniset todisteet, mutta rekka paljastuu virolaiseksi. Kuka on halunnut tappaa virolaisen rekkakuskin ja miksi? Poliisi alkaa epäillä surmatun henkilöllisyyttä, kun rekistereistä löytyy tekaistulta näyttäviä tietoja. Rikosvyyhti vaikuttaa laajenevan Viroon ja Saksaan, ja juttuun kytkeytyy pahamaineisen Pääkalloprikaati-liivijengin jäseniä. Takamäellä on käsissään yhä laajemmaksi paisuva rikosvyyhti, eikä Keskusrikospoliisi jostakin syystä ole lainkaan yhteistyöhaluinen.

Mikko Rimminen : Nenäpäivä

Erittäin omaperäinen tarina omaperäisellä ilmaisutyylillä kerrottuna.

Kirjan päähenkilö on Irma. Irman taustoista ei juuri kerrota, mutta se tulee selväksi, että hän on yksinäinen nainen. Hän tarvitsee kipeästi elämäänsä ihmisiä ja ystäviä. Niin kipeästi, että Irma tekeytyy taloustutkimusta tekeväksi haastattelijaksi päästäkseen ihmisten koteihin juttelemaan. Haastattelut eivät aina mene ihan putkeen, mutta siitä huolimatta Irma kiintyy ja jopa ystävystyy haastateltavien kanssa.

Kirja kertoo yksinäisyydestä. Tarina on oikeastaan surullinen - nainen yksinäisyydessään tunkeutuu vieraiden ihmisten kotiin. Melankolia vaihtuu hetkessä absurdiin huumoriin - Irman haastatteluretkissä on aikamoisia kiemuroita matkassa.

Vaikea sanoa että pidinkö vai en :)  En yleensä pidä kirjoista, joissa makustellaan itse keksityillä sanoilla. Tragikomedia tyylilajina ei iske yhtään. Tästäkin huolimatta Irman tarina oli vetävä, se sai minut lähes nauramaan ja välillä se sai minut tuntemaan sympatiaa Irmaa kohtaan ja välillä puistelemaan Irman hölmöilyn edessä päätäni. Joka tapauksessa persoonallinen ja erilainen kirja.

(Kirjan kansikuvaa googlatessani minulle selvisi, että Rimminen on kirjoittanut myös Pussikaljaromaanin. Muutaman vuoden aikana minulla on jäänyt kaksi kirjaa kesken: Pussikaljaromaani ja Vellum. Pussikaljaromaanille elämäni on edelleen liian lyhyt)

Mikko Rimmisen kolmas romaani Nenäpäivä kertoo Hakaniemessä yksin asuvasta, ihmisrakkaasta Irmasta.

Paljon emme tiedä, mutta jollain tavalla Irman elämä on liikahtanut sijoiltaan. Ihmisseuran kaipuussaan hän ajautuu soittelemaan ovikelloja sekä omassa naapurustossaan että Keravalla, jonne hän sattumalta päätyy.

Koska ihmisten ovikelloja ei voi soitella ilman syytä, keksii Irma peitetarinaksi olevansa Talous
tutkimuksen kyselytutkija. Ikävä kyllä kysymykset ovat jokseenkin hämäriä ja tutkimusmenetelmät outoja ja selitykset hatarahkoja.

Alan Drew : Vesipuutarhat

Vesipuutarhassa seurataan maanjäristyksen jälkeisiä tapahtumia Istanbulin liepeillä kahden perheen osalta. Toinen on kristitty, varakas, amerikkalainen perhe. Toinen köyhä, etnisen taustansa vuoksi hiukan halveksittu kurdiperhe. Amerikkalaisilla on rahan lisäksi myös aivan erilailla liikkumavaraa: heidän ei tarvitse tulla väheksytyksi taustansa takia, heidän ei tarvitse paeta kotiseudultaa vainoa, heitä ei surmata sen vuoksi, että ovat puhuneet väärän ihmisen kanssa. Kaiken tämän kokeneena kurdiperheen pää Sinan tuntee vihansekaista katkeruutta amerikkalaisia kohtaan. Onhan amerikkalaisten aseet ja rahat  osasyynä kurdien ahdikoon. Amerikkalainen perhe tekee maanjäristyksen aikana uhrauksen Sinanin perheen hyväksi, jota Sinan ei voi väheksyä ja se jättää hänet kiitollisuuden velkaan.

Näissä olosuhteissa kahden perheen nuoret rakastuvat toisiinsa. Romanssin poikanen kurditytön ja amerikkaispojan välillä ajaa kulttuurit rajuun törmäykseen. Sinanin tytär ei voi tapailla amerikkalaista poikaa häpäisemättä sukuaan. Mitä Sinanilla on enää jäljellä? Hyvä nimensä ja perheensä. Voiko hyvän nimen uhrata sen vuoksi, että rakastaa lastaan ehdoitta?

Kirjassa on paljon hyviä kohtia jopa erittäin hyviä kohtia. Niistä huolimatta kokonaisuus ei tehnyt minuun vaikutusta. Ei kirja huonokaan ollut.  Ehkäpä jos olisin lukenut tämän ennen Khaled Hosseinin kirjoja tämä olisi tuntunut "tuoreemmalta ja ajankohtaisemmalta". Nyt en voinut olla vertailematta näitä kahta kirjailijaa. Pääjuonenkulku on aika ennelta arvattava, mikä latistaa lukukokemusta. Kurdinaisen asema tuskastuttaa pohjoismaiseen tasa-arvoon tottunutta. Siitä lukeminen on epämiellyttävää.  Minua ei itketä naiskohtalot, ne saavat minut suuttumaan, ne saavat minut halveksimaan sitä, että uskonnon nimissä voidaan tuhota elämä. Toisaalta haluan uskoa, että taloudellisten olojen kehittyminen ja koulutukseen lisääntyminen lisää suvaitsevaisuutta ja vähentää fundamentalismia.

Istanbul 1999. Kaksi perhettä, kaksi kulttuuria. Unohtumaton romaani nuoresta rakkaudesta, idän jalännen törmäyksestä, sukupolvien välisestä kuilusta.
 

”Sinun täytyy kieltää poikaasi kulkemasta minun tyttäreni kanssa”, Sinan

sanoi.

”Sinun tyttäresi tekee minun poikani onnelliseksi.” Marcusin anovat silmät muistuttivat Sinania siitä, mitä poika oli menettänyt.

Kohtalokas maanjäristys on sitonut peruuttamattomasti yhteen turkkilaisen Sinanin ja amerikkalaisen Marcusin perheet. Ja saattanut Sinanin kiusalliseen kiitollisuudenvelkaan Marcusille. Mutta onko oikein, että tytär tuhoaa isänsä nimen? Vain siksi että haluaa olla vapaa?

Repivien ristiriitojen vallassa Sinan tekee joukon perheensä elämää dramaattisesti muuttavia päätöksiä.

Vesipuutarhat on polttavan ajankohtainen ja syvästi ymmärtävä kertomus vahvoista ennakkoluuloista ja sukupolvien välisestä kuilusta.

”Mieleen tulee kahden suvun – Montaguet ja Capuletit – vihanpito Romeosta ja Juliasta.” – Helsingin Sanomat

Jenny Downham : Ennen kuin kuolen

Kirja on tyyliltään suorasukainen ja kaunistelematon. Tessa tekee kuolemaa ja kirjan loppuratkaisu on sitä myöden selvä. Sairauden nakertamasta ruumiista huolimatta Tessa on kuin kuka tahansa teini -hänellä on kiire elää ja kokea. Tosin Tessa osaa arvostaa kokemuksiaan eri lailla, koska jokainen uusi kokemus voi olla myös se viimeinen. Vielä viimeisinä viikkoinaan Tessa kokee jotain upeaa -rakkauden.

Kirja piti minut alusta saakka otteessaan ja pidin siitä paljon. Luin tätä lentokoneessa ja välillä piti pyyhkiä silmäkulmia. Olen erittäin allerginen "surku"-kirjoille (sellaisille kirjoille joiden tehtävänä tuntuu olevan ainoastaan yrittää itkettää lukijaa). Ihan pikkasen meinasi välillä "surku"-kirja inhotus nostaa päätään, koska Tessan hoidot ja nopea kuihtuminen olivat surkeaa luettavaa, siitäkin huolimatta että elämäjano poltteli loppuun saakka. Tessan surkeuden lisäksi hänen läheisillä oli jokaisella omat vaikeutensa: äiti oli hukassa elämänsä kanssa, isä jaksamisen äärirajoilla, tyttökaverin rakastuminen ei päättynyt hyvin, Adamin äiti oli masentunut... Toisaalta ne toimivat myös vertailukohteena, lähes kaikista elämän ongelmista voi selvitä ja löytää suunnan elämälleen, mutta ei kuolemasta.

Se, mitä jäin miettimään, oli että olisiko oikeasti teinipoika niin kypsä, rohkea ja empaattinen kuin Adam oli?

Loppukevennyksenä pitää todeta, että suuri kotimainen filosofi Matti Nykänen on varsin oikeassa "Elämä on ihmisen parasta aikaa" ;)

Väistelemätön kuoleman kuvaus on elämän väkevä ylistys. ”Vuoden puhutuin romaani.” – Sunday Times
 

16-vuotias Tessa sairastaa parantumatonta leukemiaa. Mutta hän ei aio jäädä sänkyyn odottelemaan kuolemaa vaan tekee listan asioista, jotka haluaa vielä kokea. Hän tahtoo menettää neitsyytensä, rikkoa lakia, tulla kuuluisaksi ja saattaa eronneet vanhempansa

takaisin yhteen.

Kun kuvioihin ilmestyy naapurinpoika Adam, Tessa pääsee kokemaan asioita, joista ei olisi koskaan osannut haaveillakaan. Vaikka sairaus syö päivä päivältä Tessan voimia, viime kuukausinaan hän tuntee olevansa vahvemmin elossa kuin koskaan ennen.

Jenny Downham on 43-vuotias kahden lapsen yksinhuoltajaäiti. Hänen 22 kielelle käännetty esikoisteoksensa Ennen kuin kuolen on ollut kansainvälinen sensaatio. Se on suoruudessaan pysäyttävän koskettavaa luettavaa.