Juha Itkonen : Hetken hohtava valo

Kirja kertoo kahden sukupolven tarinaa kolmannelle sukupolvelle. Yritteliäästä Eskosta tulee menestynyt elektroniikkakauppias ja hänen vaimonsa Liisa huolehtii perheen kolmesta lapsesta. Elämä koostuu arkisen työn lisäksi pienistä kohokohdista ja niistä hetkistä, jotka määräävät seuraavien vuosien kulkua. Esko ja Liisa tuntuvat juuri sellaisilta ihmisiltä, että voisin väittää heidän olevan jonkun tuttavani vanhemmat. Jokainen tietää ainakin yhden itseään etsivän Esan, joka ei meinaa saada kiinni perheensä keskiluokkaisesta elämänrytmistä ja -tavasta, mutta ei kuitenkaan myöskään löydä vaihtoehtoa sille. Jokainen tietää yhden Liisan, joka lasten aikuistuttua herää miettimään, että onko hän elänyt vain läheistensä kautta ja onko elämällä enää mitään tarjottavaa vanhenevalle naiselle. Minusta henkilöt ovat tuttuudessaan kiehtovia, kuin tämä kaikki olisi oikeasti tapahtunut. Kuin kirjailija olisi elänyt Vuoren perheen mukana ja kirjoittanut heidän tarinansa. Monesti tuli mieleen Westön Leijat Helsingin yllä. Itkonen on mielestäni tunteellisempi, herkempi ja hahmoilleen armollisempi. Itse kuitenkin pidän enemmän särmästä. Mutta hyvä on Itkonenkin!

Tekniikan voittokulku, amerikkalainen unelma, usko tulevaisuuteen - niistä on tehty elektroniikkakauppias Esko Vuoren maailma. Tie on auki, kun vain itse yrittää, ja laitekehityksen aurinko nousee Japanista. Puoliso Liisa herää etsimään itseään ja elämäänsä uudelleen viisikymppisenä. Mitkä unelmat lopulta olivat hänen omiaan, mitkä Eskon. Vain kaipuu on varmuudella Liisan oma. Perhekuvaa piirtää Esa, vanhin pojista. Siipeensä saanut toimittaja, särkyneiden unelmien sukupolven ääni, jonka oma elämä tuntuu menneen enemmän etsimisessä kuin löytämisessä. Hän yrittää ymmärtää vanhempiaan, yhteiskuntaa, maailmaa, mutta ennen kaikkea tavoittaa tyttärensä Miian, teatteriohjaajan, joka on halunnut lentää vielä kauemmas pois: irti perheestä, suvusta, omasta maastaan. Kun Esa alkaa kelata perheen vaiheita auki, sotkuisilta VHS-nauhoilta löytyy paljon muutakin kuin Lake Placidin olympialaisten kohokohtia.

Riikka Pulkkinen : Vieras

Pidin kovasti Pulkkisen kahdesta edellisestä teoksesta, niiden soljuvasta kielestä, juonesta ja henkilöistä.  Samanlaista lukunautintoa en kokenut lukiessani Vierasta. En pidä tyylistä, jossa ripotellaan tarinoiden pieniä murusia pitkin matkaa. Etenkään, kun Vieraassa osa juonen kulusta on aika arvattava, vaikka kirjailija jakaakin aluksi murusia kovin kitsaasti.

En myöskään pitänyt sivuista, joissa tekstiä ei kulkenut normaalisti rivittäin, vaan puoli sivua täyttyi lauseen kirjaimilla. Päähenkilöön en osannut samaistua enkä pystynyt ymmärtämään hänen motiivejaan.  Kirja ei vastannut odotuksiani.

Seurakuntapastorina työskentelevä Maria jättää elämänsä ja matkustaa New Yorkiin. Vastuuntunto ja paontarve käyvät hänessä kiihkeää vuoropuhelua. Maria tutustuu naiseen, joka avaa hänelle oven tanssin maailmaan. Askel askeleelta hän uskaltaa pohtia mistä oikeastaan on kotoisin, pohjoisen pikkupitäjästäkö, jonka ahtaan uskonnollinen ilmapiiri oli tehdä hänet näkymättömäksi, vaiko jostain kauempaa.Lopulta Maria myös suostuu kääntämään katseensa sisimpäänsä. Mitä salaisuutta hän on kantanut mukanaan valtameren yli? Mitä pahaa tapahtui pienelle tytölle, joka yritti tehdä kotinsa Suomeen, tytölle jonka muumipäiväkirjaa Maria kantaa mukanaan?Romaanissa on tanssin levoton rytmi ja aamuyöllä palaavien muistojen tiheys. Riikka Pulkkinen käsittelee vierautta, uskontoa ja ruumiillisuutta yhtä aikaa älyllä ja kaikin aistein.

Tess Gerritsen : Voitonmerkki

Jane Rizzoli jahtaa sarjamurhaajaa, joka valitseen uhrikseen tietyn näköisiä naisia ja soveltaa ruumiiseen muinaisia egyptiläisiä säilöntätapoja. Vauhdikkaita ja vaarallisia käänteitä museoympäristössä, joka on sinänsä kutkuttava ja hiukan mystinenkin "murhanäyttämö". Kukapa meistä ei olisi lapsena Indiana Jonesia katsoessaan haaveillut ryhtyvänsä arkeologiksi tai egyptologiksi :) Juonenkiemurat ovat niin monimutkaisia, että uskottavuus alkaa olla kovilla. Ehkäpä siksi kirja ei ole piinaavan jännittävä. Tämä oli juuri sopivaa lomalukemista, sujuvaa perusdekkaria runsain eksotiikkamaustein.

Bostonin museon varastossa lojuneesta egyptiläisestä muumiosta halutaan museon uusi vetonaula, kunnes kuolinsyyntutkija Maura Isles tekee karmean löydön. Muumion sisällä on murhatun naisen ruumis.Kun museoesineiden joukosta paljastuu toisenkin naisen jäänteet, Maura ja etsivä Jane Rizzoli tajuavat, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka säilöö uhrinsa pysyviksi muistoesineiksi. Kun nuori arkeologi katoaa, alkaa kilpajuoksu. Ehtiikö murhaaja saada uuden voitonmerkin kokoelmiinsa?

Camilla Läckberg : Majakanvartija

Läckbergia jälleen...

Murhan tutkinta tuntuu polkevan paikallaan pitkään, koska poliisi ei tunnu löytävän mitään motiivia eikä juuri johtolankojakaan Matsin murhaan. Pidetty, tunnollinen ja kunnollinen mies. Mutta kun tarpeeksi kauan penkoo, niin lopulta jokin löydös alkaa avaamaan tapahtumaketjua.

Kotona pienten kaksosten kanssa oleva Erica on erittäin huolestunut: hän pelkää, että Patrik uuvuttaa itsensä työhönpaluussa ja vielä suurempi huoli hänellä on sisarestaan. Sisar menetti auto-onnettomuudessa lapsensa eikä meinaa pystyä elämään surunsa kanssa. Tästä huolimatta Ericankin kietoutuu murhan selvittämiseen.

Dekkarijuonen lisäksi kirja käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa - mielestäni dekkariksi varsin onnistuneesti. Rinnalla kulkee myös tarina surusta selviytymisestä.

Kaikin puolin kelpo dekkari. Pidin.

Sen verran pitää kuitenkin natista, että minua alkoi kyllästyttämään Läckbergin sabluuna, jossa päätarinan rinnalla kuljetetaan aina menneisyyden tarinaa. Jokainen lukemani kirja on toistanut tätä samaa kaavaa. Sopihan se juonellisesti ja teemallisesti tällä kertaa oikein erinomaisesti, mutta en silti pidä siitä, että joka kirja on saman kaavan mukainen...

On valoisa alkukesän ilta. Nainen hyppää autoonsa ja puristaa rattia verisin käsin. Pikkuinen poika takapenkillä hän pakenee ainoaan turvalliseen paikkaan jonka tietää: Gråskärin saarelle Fjällbackan liepeillä.Patrik Hedström on juuri palannut pitkältä sairauslomalta poliisin työhönsä. Hän on yrittänyt levätä ja pitää huolta vaimostaan Erica Falckista ja heidän keskosina syntyneistä kaksosistaan. Patrik ehtii hädin tuskin astua toimiston ovesta, kun hänet heitetään uuden tutkinnan kimppuun. Mats Sverin, lapsuutensa Fjällbackaan vuosien jälkeen palannut Tanumin kunnan talousjohtaja, on löydetty murhattuna asunnostaan. Kenelläkään ei ole ystävällisestä ja pidetystä miehestä pahaa sanaa sanottavana, mutta kun poliisi alkaa kartoittaa hänen elämäänsä, pintaan nousee enemmän salai suuksia kuin kukaan olisi voinut arvata.Vaikuttaa siltä, että Sverin vieraili Gråskärissä ennen kuin kuoli. Kansan suussa saarta kutsutaan Gastholmeniksi, aavesaareksi, ja sitä ovat aina ympäröineet pahaenteiset huhut. Sanotaan, etteivät kuolleet koskaan jätä saarta ja että heillä on eläville jotain kerrottavaa...

Camilla Läckberg : Perillinen

Patrik on jäänyt vanhempainvapaalle, mutta ei malta olla osallistumatta Fjällbackan viimeisimpään murhatapaukseen. Eikä malta Ericakaan. Erica on nimittäin yksi viimeisimmistä murhatun tavanneista henkilöistä. Vain pari päivää aikaisemmin hän kävi kysymyssä uhrilta tietoja äitinsä jäämistöstä löytyneestä natsien kunniamerkistä. Hänestä tuntui tapaamisessa, että uhrin reaktio kunniamerkkiin oli outo. Miksi Erican äidillä on natsien kunniamerkki? Kenen se on ja mistä teosta se on ansaittu? Mitä salaisuuksia menneisyydestä löytyy? Miten Erican äiti liittyy niihin?

Kirja kuljettaa kutkuttavasti kahta juonta rinnakkain. Toisessa on murhatutkimus, jonka uhri määräkin vielä kasvaa ja toisessa kerrotaan Erican äidin nuoruuden tarinaa. Erican äidin tarina sotavuosista Ruotsissa on kirjan mielenkiintoisinta osaa.

Jännittävää ja sujuvaa perusdekkaria. Sellaista, jonka parissa viihtyy vaikka huonommallakin lentokenttäpenkillä :) Todella ärsyttävästi ainakin kolmessa kohtaa kirjaa henkiöiden nimet ovat menneet yhdellä sivulla sekaisin.

(luin jo kirjan huhtikuussa, mutta en ehtinyt bloggaamaan)

Erica käy läpi edesmenneen äitinsä jäämistöä ja löytää vanhan natsien kunniamerkin. Miksi äidillä oli sellainen? Mitalin alkuperän selvittämiseksi hän vierailee seudun sotatuntijan, eläkkeellä olevan historianopettajan luona. Kahden päivän päästä mies on kuollut. Tapettu. Uutinen kylmää Ericaa. Onko hänen käynnillään jotain tekemistä murhan kanssa? Kun Erica vielä saa selville, että äiti tunsi murhatun miehen toisen maailmansodan aikana, hän ei voi olla sekaantumatta rikostutkintaan. Myös isyyslomansa aloittanut Patrik vedetään mukaan tutkimuksiin. Kuka on valmis tappamaan pitääkseen menneet salassa? Camilla Läckberg vie jälleen lukijansa idylliseen mutta synkkien rikosten Fjällbackaan Ruotsin länsirannikolle. Tällä kertaa pintaan nuosevat Erica Falckin oman lapsuudenperheen kipeät ja tarkoin varjellut salaisuudet. Läckberg kutoo taiturimaisesti nykytarinan riipaisevaan kertomukseen nuorten elämästä 1940-luvun Ruotsissa.