Liza Marklund : Ajojahti

Liza Marklund oli ensimmäinen ruotsalainen dekkaristi, jonka kirjoihin koukutuin. Annika Bengtzon on mukavan särmikäs päähenkilö. Minusta kirjojen paras antia on Annikan siviilielämä, vaikka siinä on ollut uskomattomia tapahtumia jo liikaa :) Tässä kirjassa Annikalla on uusi avopuoliso ja uusperhe ja siten uudet haasteet. Entinen aviomies ei ole toipunut henkisesti eikä fyysisesti panttivangiksi joutumisestaan, vaan tuntee vihaa ja katkeruutta - myös Annikaa kohtaan. Kvällspressenin toimintatapojen ja niiden muutosten kuvaus oli mielenkiintoista.

Varsinaiset tutkittavat tapaukset liittyvät hienostoalueella tapahtuneeseen liikemiehen julmaan kidutukseen ja hänen vaimonsa katoamiseen. Vaimon katoaminen alkaa muistuttamaan yhä enemmän vuosikymmenten takaista liikenaisen katoamistapausta, josta Annikan esimies Anders oli tehnyt palkitun dokumentin ja jota Anders pyytää Annikaa tutkimaan. Andersin dokumenttia on yllättäen alettu netissä väittää valheeksi. Tapahtumien juoni oli ihan kiva, mutta ei oikestaan edes jännittävä. Varmasti luen seuraavankin Annikasta kertovan kirjan. Enemmän tosin seuratakseni Annikan vaiheita.

Solsidanin hienostoalueella asuva liikemies ja entinen kristillisdemokraattinen poliitikko Torsten Lerberg löydetään kotoaan tajuttomana. Hän on joutunut raa'an kidutuksen uhriksi, ja hänen vaimonsa Nora on kadonnut jäljettömiin.Annika Bengtzon saa toimeksiannon kirjoittaa tapauksesta. Samaan aikaan Kvällspressenin päätoimittaja Anders Schyman ajautuu myrskyn silmään, kun hänen kahdeksantoista vuotta sitten tekemäänsä dokumenttielokuvaa aletaan riepotella julkisuudessa.Annika on haasteiden edessä myös pyörittäessään uusperheen arkea.Samalla kun pahoinpidelty Torsten Lerberg vajoaa yhä syvemmälle koomaan ja hyökkäykset Anders Schymania kohtaan käyvät kiihkeämmiksi, Solsidanin kauniin ulkokuoren alta alkaa paljastua syvälle haudattuja, järkyttäviä salaisuuksia.

Ilkka Remes : Omertan liitto

Muutaman edellisen kirjan ajan Remes ei ole oikein jaksanut innostaa. Ajattelin lopettaa Remeksien lukemisen. Onneksi en, sillä Omertan liiton juoni oli erittäin mielenkiintoinen ja se rullasi mukavasti eteenpäin. Tällä kertaa juonen kuljetuksessa ei ollut liikaa tapahtumia, henkilöitä ja paikkoja. Välillä Remes on sortunut viljemään turhia juonenkoukkauksia lukuisine henkilöineen, joka on tehnyt juonesta pirstaleisen ja vaikeammin seurattavan.

Omertan liiton juoni pyörii EU:n ympärillä. Jokainen haluaa osansa EUn rahoista ja päästä vaikuttamaan - myös rikollisjärjestöt. Tuomo Saari on tehnyt vaimonsa sisäpiirivinkillä mittavan päästökauppasijoituksen, joka epäonnistuu. Tuomo ryhtyy tutkimaan syitä epäonnistumiseen ja miettimään kiihkeästi keinoa hankkia menetetyt rahat takaisin. Tuomo löytää nopean ansaitsemismahdollisuuden vararikon partaalla huojuvasta italialaispankista ja tulee samalla sotkeentuneeksi vaaralliseen operaatioon. Samaan operaatioon sotkeutuu myös saksalainen radikaaliryhmä, jonka tarkoituksena on paljastaa EU:n ja pankkien väliset kytkökset.

Jännittävän juonen lisäksi Remes kirjoittaa mielenkiintoisesti EUsta. Kenen etu on EU? Kuka halusi perustaa EUn? Mikä yhdistää euroopan kansoja? Remeksen mukaan syynä on ollut isojen sisämarkkinoiden muodostaminen suuryrityksille, lähinnä amerikkalaisille suuryrityksille. EUta hallitsevat kulisseissa pankit ja rahoituslaitokset ja niiden johtopaikoille asetetut amerikkalaismieliset johtajat.

Pankkien tukemisesta kirjan Tuomo toteaa: ”Työttömyys on viemässä kokonaisen sukupolven monissa EU-maissa, kansalaiset ovat joutuneet rankkojen säästötoimien uhreiksi ja kärsivät pienen eliittiryhmän tekemistä virheistä. Kaiken keskiössä ovat pankit. Meneillään on historiallinen tulonsiirto veronmaksajilta pankeille, jotka aiheuttivat talouskriisin holtittomalla voitontavoittelullaan. Pankinjohtajat pyytävät ja saavat miljardeittain veronmaksajien rahoja pelastuspaketteihinsa omien virheidensä kattamiseksi.” 

Remeksen tuotannon ykköseksi Omertan liitto ei vielä yllä, se paikka saattaa kuulua ikuisesti Pääkallokehrääjälle.

PANKEILLE SYYDETÄÄN VERONMAKSAJIEN MILJARDEJA. SAKSALAISEN RADIKAALIRYHMÄN SIETOKYNNYS YLITTYY. MITÄ KAPITALISMIA VASTAAN ASEIN TAISTELLUT BAADER-MEINHOF OLISI ASIALLE TEHNYT? Tuomo ja Riikka Saari ajautuvat hyytävään operaatioon, joka on räjähtämässä koko maailman tietoisuuteen. Todelliseen hengenvaaraan he joutuvat tajutessaan, että radikaaliryhmääkin vaarallisemmat fanaatikot löytyvät Brysselistä. Varsinainen helvetti repeää, kun heille valkenee millaisin keinoin vallan kabineteissa taistellaan eurooppalaisten rahoista ja sieluista.

Anne Holt : Kuollut kulma

Anne Holt on yksi suosikkidekkaristeistani ja Kuollut kulma yksi hänen parhaista kirjoistaan. Kirja on jännittävä dekkari sen selvittämiseksi, että mitä oikein tapahtui pienelle ja vilkkaalle Sanderille. Miten hän putosi kuolettavasti tikkailta? Sen lisäksi kirja ottaa kantaa lasten pahoinpitelyyn. Siihen, että sitä voi tapahtua kaikkialla silmiemme edessä - myös niissä menestyneissä perheissä.

Kirja on perinteistä dekkaria parhaimmillaan. Kysellään, vertaillaan vastauksia, etsitään asiakirjoja, käydään kaikki vielä kerran lävitse, kunnes palaset alkavat muodostaa pienempiä kokonaisuuksia, joista kasvaa suurempia kokonaisuuksia. Lukijakin pystyy hyvin arvailemaan tapahtumien kulkua. Ratkaisu ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvä ja kirja pitää otteessaan aivan loppuun saakka.

22. heinäkuuta 2011. Kriminologi Inger Johanne Vik on tullut auttamaan ystävättärensä Ellen Mohrin kesäjuhlien järjestämisessä, mutta perheessä on sattunut vakava onnettomuus. Kahdeksanvuotias poika Sander on pudonnut tikkailta ja kuollut. Vanhemmat ovat hysteerisiä. Hätäkeskus ei vastaa, sillä samaan aikaan Oslossa on räjähtänyt pommi.

Tapausta tutkimaan irrotetaan vain juuri poliisikoulusta valmistunut Henrik Holme. Pikkupojan kuolema paisuukin Utøyan terrori-iskun varjossa rikostutkinnaksi, jota tosin jarruttaa se, että Ellen ja Jon Mohr ovat hyvätuloinen keskiluokkainen pariskunta. Ei sellaisessa perheessä ole voitu pahoinpidellä lasta. Nuori mutta peräänantamaton Henrik Holme vetää Vikin mukaan tutkimuksiin, joissa selviää, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Pauliina Rauhala : Taivaslaulu

Odotin pitkään, että pääsen lukemaan Taivaslaulun. Sinänsä oli ehkä ihan hyväkin, että olin jo ehtinyt unohtamaan sen ympärillä olleen vilkkaan keskustelun. Taivaslaulu on varmasti paras esikoisteos pitkään aikaan.

Taivaslaulu kertoo Viljasta ja Aleksista ja heidän uskostaan. Lestadiolaisnuoret perustavat perheen ja lapsia alkaa tulla tiuhaan tahtiin. Perheessä on paljon onnea ja rakkautta lapsia ja puolisoa kohtaan. Perheellä on usko. Mikään näistä ei estä Viljan väsymistä ja ahdistumista jatkuvasti raskaana olemisesta ja vauvan hoitamisesta ja uskonnollisen yhteisön painokstuksesta ehkäisemättömyyteen.

Kirjan kieli on kaunista, suorastaan runollista. Kuvaukset perhe-elämästä ja lapsista ovat erityisen kauniita. Kirja kuvaa myös hyvin Viljan väsymisen, masentumisen ja halun paeta. Tunteen siitä, että ei jaksa ja arvottomuudentunteen siitä, että ei pysty samaan kuin muut nuoret äidit.

Kirja kuuluu tämän vuoden luettujeni top-3.

Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, Vilja ja Aleksi näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti.

Taivaslaulussa konkreettiset yksityiskohdat avaavat lukijalle näkymän lestadiolaisyhteisön elämään. Suviseurat ovat hakkeentuoksua, keinuvia lautapenkkejä, pitsaa, punaista jaffaa ja Jumalan sanaa. Runollinen kieli kohottaa Taivaslaulun toiselle tasolle, yksityiskohdista rakentuu poikkeuksellisen kaunis kaunokirjallinen teos. Kuvat ihmisen sisimmälle löytyvät luonnosta: Väsyneen äidin nokasta kohoaa huuto, siipisulat kohisevat selässä, on avattava turvavyö, jotta ne mahtuvat kasvamaan.

Richard C. Morais : Herkullinen elämä

Näin ensin kirjasta tehdyn elokuvan. Oikeastaan järjestys oli hyvä. Leffaversio oli kevyempi ja romantiikalla höystetty. Kirja puolestaan sisälsi enemmän kuvausta ravintola-alasta, kilpailusta sen sisällä, Michelinin tähtien tuomista mahdollisuuksista ja kamppailusta pitää ravintola voitollisena. Minua kiinnosti kovasti fine dining bisneksen kuvaus. Elokuva puolestaan keskittyi hekumoimaan ruualla, raaka-aineilla ja hyödynsi värikkäitä henkilöhahmoja.

Elokuvan voimakkaat personaat kuten Hassanin isä ja muu perhe jäävät kirjassa aika lailla sivuosaan, viehättävästä kokki Margueritesta puhumattakaan. Oikeastaan kaikki muut kuin ravintolabisnes ja Hassan itse ovat kirjassa sivuosassa. Elokuvan henkilöhahmot olivat kirjan hahmoja huomattavasti mielenkiintoisammat. Se kyllä jäi mietityttämään, että voiko Hollywoodissa tehdä elokuvaa lainkaan ilman romanttista pääparia? Hyvin kauas kirjasta osui elokuvan tulkinta :)

Pidin molemmista sekä leffasta että kirjasta ja juurikin tässä järjestyksessä.

Chef Hassan Haji kertoo elämänsä tarinaa, joka tulvii eksoottisia tuoksuja ja veden kielelle tuovia makuelämyksiä. Kertomus kulkee Mumbaista Pariisiin, isoisän vaatimattomasta ravintolasta haute cuisinen korkeimmalle tasolle. Perhe joutuu lähtemään juuriltaan ja päätyy syrjäiseen ranskalaiskylään, jonne he perustavat paikkakunnan ensimmäisen intialaisen ravintolan. Vastapäisen gourmet-ravintolan omistaja, kopea Madame Mallory, käynnistää huimat mittasuhteet saavuttavan kulinaarisen sodan. Täältä alkaa Hassanin matka Pariisin ravintolaelämän huipulle. Menestyksen aineksiin kuuluu myös monta mitallista yllättäviä käänteitä ja kirpaisevia tappioita.

Herkullinen elämä on hyväntuulinen ja yltäkylläinen suku- ja ruokaromaani ja ylistetty myyntimenestys. Kirja vie lukijansa runsauttaan notkuville toreille, värikkäisiin kauppahalleihin ja ravintolakeittiöiden kiihkeärytmiseen maailmaan.

Jonas Jonasson : Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Tämä loppukesän pokkarihan meinasi jäädä kokonaan bloggaamatta. Jonasson kertoo fanittaneensa Arto Paasilinnaa ja Jonassonilla onkin samanlaista veijarimaista juonenkuljetusta ja huumoria kuin Paasilinnalla. Kun Paasilinna oli parhaassa vedossaan, minäkin fanitin häntä. Siksi tartuin tähän ruotsalaiseen myyntimenestykseen suurin odotuksin.

Juoni lähtee liikkeelle siitä, kun Allan päättää satavuotispäivänään karata vanhainkodista. Bussiasemalla hän tulee ryöstäneeksi rikollisliigan rahoja. Allan aloittaa pakomatkansa, jonka aikana moni henkilö liittyy hänen seurueeseensa. Välillä Allan muistelee vaiheitaan. Niissä riittääkin muistelemista, koska Allan on vaikuttanut hyvin moneen maailman tapahtumaan ja tavannut suurimman osan mahtivaltioiden päämiehistä.

Tarina rullaa suurimmaksi osaksi sujuvasti eteenpäin ja tapahtumien moninaiset käänteet pitävät mielenkiinnon yllä. Ei tämä Paasilinnan Jäniksen vuoden tasolle yllä, mutta onnistunut veijaritarina. Suuret odotukseni eivät täysin täyttyneet.

Nokkelan humoristisessa kertomuksessa satavuotias Allan Karlsson seikkailee läpi Euroopan lähihistorian ja onnistuu karkumatkallaan sekoittamaan koko Ruotsin.

Jörgen Brekke : Uneton

Jörgen Brekke pyörittää esikoisestaan tuttua kahta rinnakkaista tarinaa, jotka kiertyvät vanhan kehtolaulun ympärille.

Nykyajassa edellisestä kirjasta tuttu Odd Singsaker saa tutkittavakseen murhan, jossa ruumiin päälle on jätetty antiikkinen muokattu soittorasia. Soittorasia soittaa tuntematonta vanhaa kehtolaulua. Nuori nainen on pahoinpidelty ja hänen äänihuulensa on leikattu pois. Singsaker toivoo tapauksen olevan yksittäinen, mutta pian lähistöltä katoaa toinen nuori tyttö. Alkaa taistelu aikaa vastaan. Onnistuuko Singsaker selvittämään murhaajan ennenkuin murhaaja tappaa sieppaamansa tytön.

Felicia Stone on muuttanut Norjaan ja asuu yhdessä Singsakerin kanssa ja yrittää työllistyä Norjassa. Tutkinnan aikana Oddin ja Felician alkaa äkkiä rakoilla.

Vuoden 1767 tarinassa Trondheimin poliisimestarilla on niin ikään murhamysteeri selvitettävänä. Rannalle on huuhtoutunut kuollut mies, joka tunnistetaan alueella kierrelleeksi trubaduuriksi. Tuntemattoman trubaduurin kohtaloa ei kaupunkilaisia kiinnosta, mutta poliisimestari ei voi jättää arvoitusta selvittämättä.

Kirja oli varsin jännittävä. Minua alkoi häiritsemään väkivallan määrä ja raakuus. Aloin kaipaamaan Guido Brunettia ja Venetsiaa tai Mma Ramotswea ja Botswanaa. Ehkä näitä kahta Brekken kirjaa ei olisi kannattanut lukea peräkkäin.

Trondheim 2011. Nainen löydetään lumen hautaamana. Ruumiin päälle on jätetty antiikkinen soittorasia. Tapausta tutkiva Odd Singsaker kuuntelee vanhaa kehtolaulua, ja murhaaja etsii sille täydellistä tulkitsijaa.Trondheim 1767. Poliisimestari selvittää kuolleen trubaduurin tapausta, vaikka kaupungin asukkaat soisivat hänen mieluummin käyttävän aikansa ilotyttö- tai edes puhtaanapitoongelmien ratkaisemiseen.Uneton 2013. Jørgen Brekke pyörittää suvereenisti tavaramerkikseen vielä muodostuvaa kahden aikatason mysteeriä. Uneton on älykkyydessään viihdyttävää, tyylikästä jännitystä, jonka henkilöissä on kylliksi outoutta ollakseen kiehtovia ja arkisuutta ollakseen aitoja. Mukana on myös ripaus romantiikkaa ja - ikävä kyllä - myös ryppyjä rakkaudessa

Jörgen Brekke : Armon piiri

Kirjastonhoitaja oli asetellut minulle tuntemattoman norjalaisen Jorgen Brekken esikoisteoksen tyrkylle kirjastossa. Kannessa oli suitsutusta tästä dekkariesikoisesta, joten päätin kokeilla.

Kirjasssa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. 500 vuoden takainen tarina parturista ja hänen mukaansa päätyvästä nuoresta pojasta ja parturin kiinnostuksesta anatomiaan. Nykypäivän tarina alkaa raa'alla ja erikoisella murhalla, jossa uhri löytyy nyljettynä tunnetusta amerikkalaisesta museosta. Tarina siirtyy pian Norjaan, josta löytyy toinen uhri arvokkaita teoksia säilyttävästä kirjastosta. Norjan tutkintaa johtava Singsaker saa avukseen amerikkalaisen kolleegan Stonen. Tutkinnan ainoaksi johtolangaksi muodostuu vanha, arvokas pergamentti.

Singsakerissa yksinäinen ja ongelmainen etsivähahmo on viety vielä tavanomaista pidemmälle. Singsaker on yksinäinen, eronnut ja vieraantunut lapsestaan ja juuri palannut töihin pitkältä sairauslomalta aivokasvainleikkauksen jäljiltä. Tällä kertaa "sad, lonely rider" toimii :)

Varsin kelpo dekkari.

”Monet luulevat, että tärkeintä on murhaajan paljastaminen, vaikka oikeasti on tärkeintä paljastaa kirjailija.” 
Bergen, Norja 1528. Kerjäläismunkki on tullut tänne kaukaa, sillä täällä asuu parturi, jolla on kristikunnan parhaat veitset…
Richmond, elokuu 2010. Edgar Allan Poe -museon kuraattori Efrahim Bond löytyy museon pihalta nyljettynä. Ennen kuolemaansa hän ehti hetken iloita keskiaikaisesta aarteestaan. Rikosta tutkiva Felicia Stone ehtii niin ikään onnitella itseään siitä, että jaksoi olla hereillä kirjallisuudentunneilla…
Trondheim, syyskuu 2010. 38-vuotias Gunnerus-kirjaston vahtimestari Jon Vatten tietää, ettei hän saisi juoda alkoholia lainkaan. Niin kuitenkin käy, ja pian kirjaston suurin aarre, keskiaikainen anatomiaa käsittelevä Johanneksen kirja saa seurakseen nyljetyn naisihmisen. Komisario Odd Singsaker olikin jo melkein ehtinyt toipua aivokasvainleikkauksestaan…

Jennifer Worth : Hakekaa kätilö!

Jennifer Worth kirjoittaa omaelämänkerrallisen tarinan työstään Lontoon East Endissä kätilönä. Worth kertoo aluksi, että hänen motivaationsa kirjoittamiseen oli se, että kätilöiden työstä ei ole juuri kirjoitettu. Worth on onnistunut tavoitteessaan tehdä kätilöt näkyvimmiksi, koska hänen kirjansa on ollut huikea myyntimenestys ja sen pohjalta on tehty myös tv-sarja.

Worth kertoo kaunistelematta, mutta lämpimästi, työstään East Endissä. East Endin osia, ainakin niitä purkumääräyksen alaisia taloja ilman kunnallistekniikkaa, voi kutsua slummiksi. Synnytykset hoidetaan pääosin kotisynnytyksinä, vain riskipotilaat synnyttävät sairaalassa. Synnytyksen lisäksi kätilöt tekevät neuvolatyötä odottavien ja jo synnyttäneiden äitien parissa. Oman mausteensa kirjaan tuo Worthin työnantaja Nonnatus, joka on nunnien ylläpitämä.

Kirja imaisi minut mukaansa tapahtumiin. Perheet slummissa ja lapsia syntyy tuhkatiheään ei ole aiheena keveimmästä päästä, mutta Worthin kirjan lämpö ja sellainen positiivinen perusvire kantaa loppuun saakka.

En ole nähnyt tv-sarjaa, mutta kirjan perusteella se kiinnostaa kovasti.

On puoli kolme aamuyöllä! Vääntäydyn puoliunessa virka-asuuni. Miksi minä ikinä ryhdyin tähän? Minun on täytynyt olla hullu! Kadunko valintaani? En koskaan enkä milloinkaan.

Jennifer Worth kertoo hauskasti ja liikuttavasti ajastaan kätilönä ja aluesairaanhoitajana nunnien äitiyshuollossa 1950-luvun Lontoon East Endissä. Cable Streetin ilotalot, Krayn gangsteriveljekset ja pommien tuhoamilla alueilla notkuvat tenunlipittäjät ovat osa maailmaa, johon 22-vuotias nuori nainen astuu. Lapsia syntyy slummioloissa, mutta aurinko paistaa myös köyhille.

Sanna Eeva : Olot

Tämä kirja valikoitui luettavakseni sen hyllysijoittelun takia. Olen huomannut, että kirjaston työntekijät eivät todellakaan sijoita kirjoja "paraatipaikoille" kansi kohti lainaajaa sattumanvaraisesti. Jos en keksi muuta luettavaa, valitsen tuollaisen erikoissijoitetun kirjan. Kivoja kirjoja olen löytänyt näin :)

Olot koostuu lyhyistä luvuista jossa kuvataan elämää isoäidin Elsan, äidin Ellun ja tyttären Emilian näkökulmasta. Jokaisella heistä on oma taakkansa kannettavana. Elsa on kasvattanut lapset, jota ei halunnut. Ellu on kasvattanut paksun kuoren ja hän on kovapintainen menestyjä. Emilia taas on mielikuvitusmaailmaansa uppoava surullisen oloinen tyttö, jota Ellun vaikea ymmärtää.

Kieli on kaunista ja soljuvaa. Lyhyet luvut ovat täynnä tunnelatausta. Juonellisesti kirja on välähdys sieltä, toinen täältä. Vaikka yleensä pidän kokonaisesta tarinasta, niin tässä rakenne toimi kivasti.

Tämä kolahti:
”Olen luullut valitsevani, mutta ei täällä tehdä valintoja, täällä meitä vievät olot ja harhaluulot.”

Romaani äideistä, tyttäristä ja mielen kellareista

"Ruohonleikkuri on liiterissä ja sen päällä on tuuma pölyä eikä kukaan temmo narusta ja pölläytä pihaa täyteen bensanhajua, katkeavan ruohon kosteaa tuoksua. Mikään ei ole niin kuin on aina ollut. Tulee olo että koko ajan joku huutaa ja silti on aivan hiljaista. Tulee olo ettei minulle enää tule mitään toisenlaista kuin se mitä oli aina. Ja sen, mitä oli aina, on joku vienyt minulta pois. Tulee olo, että olen kulkenut harhaan, kauan sitten, ja ymmärrän sen vasta nyt.

Tulee olo että pitää mennä."

Ellu on Volvokuski, vaimo, äiti ja tytär. Elsa on isoäiti, äiti ja nainen. Emilia on lapsi. Kaikki omissa elämäntilanteissaan, omissa oloissaan,
silti sidoksissa toisiinsa. Mitä tapahtuu, kun kontrolli karkaa, hallintaa ei ole ja juuret puskevat pintaan? Mikä ihmistä silloin ohjaa?

Anne Holt : Pahan varjot

Tämän lukaisin kesäkuun lopussa lomani alkajaisiksi. Yleensä olen pitänyt Anne Holtin dekkareista, mutta tästä jäi hyvin haalea muistijälki.

Pahan varjot sisältää kaksi ilmeisesti aiemminkin julkaistua Hanne Wilhemsen dekkaria yksissä kansissa. Ensimmäinen osa sijoittuu Hannen uran varhaisiin vuosiin. Hanne saa tutkittavakseen lastenkodin johtajan murhan. Lastenkodista on myös kadonnut Olav-poika murhan aikaan. Kaikki vaikuttaa lastenkodissa olevan sinänsä normaalia, mutta kun Hanne selvittelee tarpeeksi taustoja, onkin aika monella salattavaa. Miten Olav liittyy tapahtumiin? Lopulta Hanne saa tunnustuksen, mutta jää miettimään, että miten oikeus toteutui.

Toinen tarina alkaa vauhdikkaasti mestauksella samuraimiekalla. Valtionsyyttäjä joutuu katsomaan vierestä vaimonsa murhan. Hän myös tuntee murhaajan. Tapauksen tekee kaikkea muuta kuin helpoksi se, että murhaajan on nähty hypänneen sillalta ennen murhaa. Epäillyksi nouseekin valtionsyyttäjä itse. Samalla, kun Hanne ponnistelee eteenpäin tutkimuksissaan, hänen yksityiselämänsä järkkyy.

Ihan ok dekkarit, mutta eivät yllä lähellekään Holtin parasta 1222.

Särmikäs rikoskomisario Hanne Wilhelmsen on lukijoiden suosikki ja Holtin seitsemän dekkarin päähenkilö. Wilhelmsen vartioi yksityisyyttään tarkasti eikä paljasta ajatuksiaan aina edes lähimmilleen, mutta poliisina hän ei epäröi pistää itseään likoon. Pahan varjot sisältää kaksi Hanne Wilhelmsen -dekkaria: Paholaisen kuolema ja Kuollut jokeri. Lastenkodin johtajattaren murha saa lapset ja työntekijät pois tolaltaan, ja Norjan valtionsyyttäjän vaimo löytyy kotoaan kaula samuraimiekalla katkaistuna. Rikoskomisario joutuu pistämään kaikkensa peliin, mutta riittääkö se?

Lars Kepler : Nukkumatti

Rikoskomisario Joona Linna on aikoinaan toimittanut sarjamurhaaja Jurek Walterin vankilaan suljetulle oikeuspsykiatriselle osastolle. Jurekin uhri löytyy erittäin huonokuntoisena kolmentoista vuoden jälkeen. Joonan on pakko ryhtyä tutkimaan asiaa, sillä hänellä on myös henkilökohtainen kytkös. Joona epäili vahvasti, että Jurekilla oli apuri. Jurek uhkasi Joonaa ja jos Jurek on löytänyt tavan toimia apurinsa kanssa näin monen vuoden jälkeen ei Joonakaan ole turvassa. Joona on jo joutunut luopumaan paljosta Jurekin takia.

Kirja on ällöttävän väkivaltainen. Melkein tekisi mieli boikotoida pohjoismaisia dekkareita, joista isosta osasta on tullut hyvin, hyvin raakoja. Etenkin nämä ruotsalaiset loistavat raakuudellaan. En todellakaan ole veren, suolenpätkien ja korkeiden uhrilukujen ystävä. Minulle sopii paljon vaikka Vish Puri tai Brunetti. Mutta boikotointiaikeeni edessa on sana melkein. Paino sille :) Siis tämä oli niin jännittävä, että oli pakko ahmaista kerralla. Vaikka olen kirjojen ostolakossa, tämän ostin kovakantisena, koska minun oli aivan pakko saada tietää Joonan ja Jurekin kohtaamisesta.

Lumiselta rautatiesillalta löytyy sekava, pahasti kylmettynyt nuori mies. Hän paljastuu kolmetoista vuotta sitten kadonneeksi Mikael Kohler-Frostiksi, sarjamurhaaja Jurek Walterin oletetuksi viimeiseksi uhriksi. Joku on pitänyt Mikaelia vankina, mutta kuka? Walter se ei ole voinut olla, sillä hän on istunut rikoskomisario Joona Linnan ansiosta koko tämän ajan oikeuspsykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Mikael itse on vakuuttunut, että vangitsija on Nukkumatti. Hän ei muista muuta kuin unettavan hiekan ja pimeässä kilisevät posliiniset sormenpäät.

Carlos Ruiz Zafón : Enkelipeli

Köyhistä oloista peräisin David Martin pääsee töihin kustantamoon ja päätyy kirjoittamaan hyvin myyvää hömppäkirjallisuutta. David uskoo, että hänestä olisi paljon enempäänkin, mutta hän sairastuu ennenkuin pystyy omalla nimellä todistamaan kykynsä. Niinpä hän hyväksyy salaperäisen Corellin tarjouksen kirjoittaa Corellille uusi "raamattu" ja tulla samalla rikkaaksi ja kuolemattomaksi. Kirjan kirjoittaminen vetää David yhä syvemmälle synkeään maailmaan.

En ollut kummemmin viehättynyt aiemmin lukemastani Enkelipelin sisarkirjasta Tuulen varjosta. Siinä juonen kuljetus oli parempaa, mutta olin pettynyt loppuratkaisuun. Sitä lukiessani mietinkin usein, että näin surrealistista juonta on vaikea lopettaa hyvin. Osan Enkelipelin lukuajasta mietin jo etukäteen, että onko sen loppuratkaisu vielä surkeampi, koska juonen kuljetus oli heikompi ja osa tapahtumista vielä oudompia ja valitettavasti juonen osalta aivan irrallisia. Onneksi Enkelipelissä oli sentään loppuratkaisu onnistuneempi. Juonen tyhjien kiekuroiden ohella se kärsi myös ajoittaisesta pahasta tyhjäkäynnistä.

Kirja olisi saattanut jäädä keskenkin, mutta se oli mukanani reissussa ainoana kirjana. Moni hehkuttaa Carlos Ruiz Zafónia, mutta minuun hän ei ole vielä tehnyt vaikutusta.

Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen.Hinta on kovin mahdollinen. David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty.Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina ja kauhukertomus - tätä kaikkea on Enkelipeli, Tuulen varjo -romaanin paha sisarpuoli.

Tarquin Hall : Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus

Tämä oli toinen lukemani Tarquin Hallin dekkari. Päähahmo on vallan mainio "Mitä yksityisempien etsivien" omistaja ja pääetsivä Vish Puri. Toisin kuin monet eurooppalaiset dekkarivastineensa Vish Puri ei ole viinaanmenevä eikä traagisesti yksinäinen hahmo. Vish Puri on chiliin ja rasvaiseen ruokaan menevä perheellinen mies, jonka ympärillä häärii vaimo, toimistolla henkilökunta, kotona palveluskunta ja välillä myös aikuiset lapset. Eikä unohdeta Purin äitiä, jolla on myös etsiväntaitoja. Varsinainen iloinen sekamelska :)

Nämä dekkarit eivät ole jännittäviä vaan sellaisia leppoisia ja viihdyttäviä. Parasta on Intian tapojen ja elämän kuvaus. Tykkään.

Tohtori Suresh Jha on Delhin rationalismi- ja koulutuslaitoksen perustaja, Intian oma James Rand, joka tunnetaan nimellä ”gurunmurtaja”. Hänen kuolemakseen koituu kuitenkin tuhon nelikätisen jumalattaren Kalin miekka keskellä puistoa, Jhan naurupiirin aamuharjoitusten aikaan. 

Tapauksesta nousevan kohun keskellä poliisi pyytää apua Intian mitä yksityisimmältä etsivältä, Vish Purilta, joka uskoo aivan toisenlaisiin ihmeisiin. Yksi kerrallaan Puri ratkoo pulmia, jotka pitävät lukijan tiukasti otteessaan. Tutkimukset vievät Purin apureineen Delhin slummeista Gangesin varren pyhään kaupunkiin, usean ruokakojun kautta, ja lopulta hänen onnistuu paljastaa henkisyyden, tieteen ja paheellisuuden vyyhti, joka hakee vertaistaan Intian historiassa – ja Vish Purin tapausarkistoissa.
Samaan aikaan Purin äiti selvittää kaikessa hiljaisuudessa, varsinkaan pojalleen mitään kertomatta, kuka varasti hyväntekeväisyystilaisuuden varat.

Lars Kepler : Tulitodistaja

Tulitodistajassa Joona Linna sekaantuu jälleen rikostutkintaan, jossa tutkitaan lastenkodin asukkaan ja työntekijän raajaa murhaa. Oman mausteensa keitokseen lisää "näkijä", joka itsekin pelästyy, koska tuntee tutkinnan alla olevan tapauksen yhteydessä todellakin näkevänsä tapahtumia. Juoni on jännittävä ja mukaansatempaava, silti kirjan parasta antia on kuitenkin tiedot Joona Linnan menneisyydestä. Eräs henkilö nimittäin etsii Joonaa ja se tarkoittaa, että asioita menneisyydestä pulpahtaa esille.

Tämäkään ei ollut Hypnotisoijan veroinen, mutta parempi kuin Paganini ja paholainen.

Tulitodistaja on kolmas, itsenäinen osa Lars Keplerin huikeaan menestykseen nousseessa rikosromaanisarjassa, jonka keskushahmo on suomalaistaustainen Joona Linna.Tyttöjen nuorisokodista löytyy raa'asti surmattu teini, mutta todistajia ei ole ja kukaan ei puhu poliisille. Voiko syyllinen olla toinen tyttö? Kun poliisin vihjepuhelimeen alkaa tulla omituisia, epätoivoisia soittoja, Joona Linna matkustaa syrjäiseen Birgittagårdenin tyttökotiin tutkimaan mysteeriä, jonka takaa paljastuva totuus roihuaa julmana kuin tulinen järvi.Tulitodistaja on Kepleriä parhaimmillaan: pohjoismainen dekkari, jossa on hengästyttävä juoni ja kiinnostava keskushahmo.

Lars Kepler : Paganini ja Paholainen

Koska Hypnotisoija oli niin jännittävä, halusin lukea mahdollisimman pian sarjan seuraavan osan. Paganini ja paholainen ei yltänyt Hypnotisoijan tasolle - ei edes lähelle. Kirja oli ajoittain jännittävä. Se oli ehkä enemmän toimintatrilleri kuin dekkari.

Juonenkulkukin alkoi käydä epärealistiseksi, etenkin kun virkavaltaa ja sivullisia tapettiin oikeastaan tyhjän takia. Pääpahiksen toiminta tuntui epäuskottavalta. Mutta kyllähän tämän lukaisi.

Hengästyttävän vauhdikas trilleri arkaluontoisista asekaupoista, kiristyksestä, viulunsoitosta - ja kuolemankin ylittävästä sopimuksesta paholaisen kanssa.

Candace Bushnell : Hissillä huipulle

Olen lukenut muutaman Candace Bushnellin kirjan ja jokaisessa niissä minua on vaivannut juonen hajanaisuus. Henkilöitä on paljon, rikkauksien kuvausta vielä enemmän ja irrallisia tapahtumia eniten. Tämä saattoi olla jopa paras lukemistani, sillä tässä oli yksi yhteinen kiinnekohta: Manhanttanin arvokiinteistö, jonka ympärillä kaikki pyöri.

Tällä kertaa Manhattanin raharikkaiden elämä oli kuvattu niin, että loisto meni välillä överiksi ja varallisuudesta nauttiminen varakkaan elämän suorittamiseksi. Tästä tuli välillä mieleen Muumitarina Mymmelistä ja 50 karaatin timantista. Paitsi, että Muumitarina oli parempi :)

Arvioni: ihan ok hömppää.

Manhattanilla sijaitsevaan arvokiinteistöön muuttaa nelikymppinen näyttelijä Schiffer Diamond. Diamondin nuoruudenrakkaus, palkittu kirjailija ja käsikirjoittaja Philip, asuu edelleen talossa. Mutta nyt sängyn kautta Philipin elämään ujuttautuu myös 19-vuotias Lola.Samoihin aikoihin kiinteistön suurin asunto jää tyhjilleen ja asukkaat riitaantuvat keskenään, sillä yksi jos toinen kokee velvollisuudekseen huolehtia henkilökohtaisesti huoneiston kohtalosta. Lopulta asuntoon muuttaa Paul Rice, rahoitusmaailmassa omaisuutensa hankkinut miljonääri. Hyvin pian naapurit huomaavat tehneensä pahan virheen...

Lars Kepler : Hypnotisoija

Olimme miehen kanssa menossa minilomallemme Lontooseen ja ajattelin hankkia jonkun kirjan lentokoneeseen. Aikaa ei ollut juurikaan kirjan valintaan. Kysyin myyjältä dekkaria ja hän suositteli minulle Kepleriä. Se olisi kuulemma ihan jännä, mutta ei sillein pelottavan jännä. Kun aloin lukemaan kirjaa lentokoneessa, minua suorastaan pelotti. Silloin mietin, että mikä sitten myyjän mielestä mahtaa olla pelottavan jännä? Silloin en tiennyt, että sehän varmasti on Keplerin Nukkumatti.

Juoneen sen kummemmin puuttumatta: Hypnotisoija on jännittävä, alussa suorastaan pelottava, mutta silti mukaansa tempaiseva. Itse en yleensä pidä välivaltaisista kirjoista, en sarjamurhaajista enkä yliluonnollisen pätevistä etsivistä kuten Keplerin kirjojen päähahmo Joona Linna, mutta tämä kirja piti ahmaista loppuun. En suosittele lukemaan yksin mökillä pimeänä elokuun iltana ;)

Tukholmalaisen lähiön urheilukentältä löydetään raa'asti murhattu mies. Myöhemmin myös miehen vaimo ja tytär löytyvät surmattuina. Perheen poika Josef on elossa, mutta vakavasti loukkaantunut.

Suomalaistaustainen rikoskomisario Joona Linna pyytää traumoihin erikoistunutta lääkäriä Erik Maria Barkia hypnotisoimaan Josefin, jotta murhaajan tuntomerkit saataisiin selville. Bark suostuu, vaikka on aiemmin vannonut, ettei enää koskaan hypnotisoi ketään. Samalla hän joutuu mukaan painajaismaisten tapahtumien ketjuun.

Sensaatiomaiseen suosioon noussut Hypnotisoija on Lars Keplerin luoman jännityssarjan ensimmäinen osa. Nimimerkin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril.

Donna Leon : Turvasatama

Brunetti tutkii vanhan naisen kuolemaa - mahtaako kyseessä olla sittenkään luonnollinen kuolema?

Donna Leon onnistuu kirjoittamaan mielenkiintoisen dekkarin, jossa siis tutkitaan, onko murhaa edes tapahtunut :) Tämänkin kirjan viehätys on italialaisen ja venetsialaisen elämän kuvauksessa. Yhteiskunta saa Brunettin kritiikkiä korruptoitumisestaan, jokainen tuntuu käyttävän mahdollisuutensa hyötyä muista. Poliisikunta saa kritiikkiä byrokraattisuudestaan ja hitaudestaan, oma perhe sen sijaan saa varauksetonta hyväksyntää ja ruoka lähes varauksetonta hyväksyntää :)

Leppoisaa luettavaa yhteiskunnallisella mausterippusella.

Guido Brunetti tutkii eläkkeelle jääneen naisopettajan kuolemaa ja saa selville, että tämä oli tehnyt kodistaan turvapaikan perheväkivallan uhreille. Nainen oli työskennellyt myös vapaaehtoisena vanhainkodissa, jonka asukkaat olivat ottaneet tavakseen kertoa tälle salaisuuksiaan - jopa sellaisia, jotka eivät kestä päivänvaloa.

Tess Gerritsen : Eloonjäänyt

Kirjablogini on ollut aivan rappiolla. Lukuharrastuskin oli jonkin aikaa vastatuulessa. Käteen ei sattunut kirjastosta mitään kovinkaan sykähdyttävää. Luin laiskasti ja lukemani olivat nooh...  ehkä paras kuvaus on tavanomaisia.

Harkitsin blogini sulkemistakin.

Sitten tuli jotain, mikä sai lukuinnostuksen jyrkkään nousukiitoon. Nousukiito oli Lars Keplerin dekkarisarja. Niinpä sitten palasin myös dokumentointiapajalle kirjaamaan lukemiani kirjoja. Eihän Kepleriä voi jättää mainitsematta.

Tämän Gerritsenin luin todennäköisesti jo maaliskuussa. Ihan jännä kirja ja toimiva juoni. Tosin minua edelleenkin häiritsee näissä kirjoissa se ultimatepahuutta jahtaava Mefisto-klubi. Kirjailija ei ole ilmeisesti kehdannut laittaa mukaan mitään sarjamurhaajasuperpahista, mutta mieli olisi tehnyt. Ja siksi kirjoissa pyörii salaperäinen Mefisto-klubi. Minusta nämä toimisivat paremmin perusdekkareina.

Jane Rizzoli ja Maura Isles yrittävät selvittää orpolasten salaisuuden ja pysäyttää murhaajan. Perhe murhataan raa'asti ja vain yksi lapsista jää henkiin. Lasta tuntuu vainoavan kammottava kirous: myös hänet hoiviinsa ottanut perhe murhataan ja lapsi jää toistamiseen orvoksi. Jane Rizzoli ja Maura Isles eivät usko näin kaameaan sattumaan.

Kolme lasta kohtaavat toisensa sisäoppilaitoksessa, jonka tehtävä on auttaa ja suojella nuoria väkivallan uhreja. Traagiset kohtalot yhdistävät orpoja, jotka eivät näytä olevan turvassa edes tarkkaan valvotun koulukodin muurien suojissa.

Sofi Oksanen : Kun kyyhkyset katosivat

Kun kyyhkyset katosivat on odottanut pitkään kirjahyllyssäni lukuvuoroaan. Silmäilin sitä saadessani sen anopiltani lainaan enkä siinä hetkessä tuntenut lainkaan imua kirjaan. Se voi olla hyväkin asia, koska odotuksen aikana ehdin jo unohtaa lehtien kirjoitukset kirjasta.

Kirjan päähenkilö on Edgar Parts. Edgar on selviytyjä Viron myllerryksen vuosissa. Kirjan alussa Edgar valmistautuu Viron itsenäisyyteen serkkunsa Rolandin kanssa sotilaskouluttautumalla salaa Suomessa. Saksalaisten miehityksen aikana hän "raportoi" Viron ilmapiiristä. Neuvostoliiton vallan alla Edgarista tulee osa heidän urkintakoneistoon. Tällä kertaa hän keskittyy kaivelemaan natsien törkyhistoriaa opiskelijoiden vakoilun ohella. Edgar ei ole miellyttävä mies. Lukija miettii pakostakin, että onko hän iljettävä opportunisti (jos annan arvokkaita tietoja, niin ehkä saan auton) vai onko hän vain olosuhteitten uhri, joka yrittää pelastaa oman nahkansa. Mitä olisit itse valmis tekemään välttääksesi pakkotyöleirin Siperiassa?

Minä en pidä ajanjaksohyppely-rakenteista. Lähes poikkeuksetta se sotkee lukukokemustani. Kirjassa ajanjaksokuvaukset ovat välillä hyvin lyhyitä, mikä teki hyppelystä hankalaa seurata. Lopussa palaset loksahtavat yhteen.

 Kirja kuvaa hyvin Viron ahdistavia vuosia Saksan ja ennenkaikkea Neuvostoliiton alaisuudessa.

Kirja kertoo ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta tai sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille. Romaanissa liikutaan 1930-luvulta 1960-luvulle, terrorin ja rauhan vuosina. Kun kyyhkyset katosivat on Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään Kvartetti-sarjan kolmas osa. Edelliset osat ovat Stalinin lehmät ja Puhdistus. 

Reijo Mäki : Nuoruustango

Aluksi palataan takautumaan Vareksen nuoruudessa. "Nykythetkessä" Vares saa tehtävän selvitellä asiakkaansa aviomiehen potentiaalista uskottomuutta. Mies vaikuttaa etäisesti tutulta ja Vares tajuaakin pian roikkuvansa nuoruuden ystävänsä kannoilla. Miksi ystävä on vaihtanut nimensä ja valehdellut perheestään? Sitten pulpahtaakin seuraava kaveri nuoruudesta. Tarina rullaa sujuvasti eteenpäin. Vares seuraa kohdetta ja renttuilee (=dokaa ja pokaa). Vaaratilanteita mahtuu yhteen kirjaan sen verran, että onpa ihme, että Vares on pysynyt monen kirjan verran hengissä.

Vares ei kuulu suosikkihahmoihini. Olen enemmänkin sellaisten terävien naisten tai "herrasmiesetsivien" ystävä. Mutta olihan tämä ihan viihdyttävä. Voisi näitä Vareksia lukea vaikka kerran vuoteen.

Nuori Jussi Vares maleksii 1970-luvulla haisaappaissa Merikarvialla, kuuntelee Ziggy Stardustia ja haaveilee meijerin kauniista Emiliasta. Eräänä kesäyönä pahaa-aavistamaton Jussi lähtee kuskaamaan Morris Marinallaan humalaisia tovereitaan levytansseihin taka-Satakunnan rämemaille. Tansseissa on tunnelmaa ja antautuvaisia naisia, mutta valitettavasti siellä on myös isoja mustasukkaisia miehiä. Ja pian Vares huomaa todistavansa tapahtumia, joilla on peruuttamattomat seuraukset.

Vuosikymmenten kuluttua Vares kohtaa yllättävässä yhteydessä yhden noista vanhoista ystävistään. Kaverit ovat päätyneet varsin epätavallisiin ammatteihin, ja tapahtumien pyörteessä Jussi joutuu pohtimaan, kuinka paljon vaakakupissa painaa vanha ystävyys, kun toisella puolella ovat asiakkaan etu ja Suomen laki.

Umberto Eco : Ruusun nimi

Toinen kerta toden sanoo :) Tällä yrityksellä sain luettua Ruusun nimen loppuun saakka. Minulla on kirjaan ristiriitaiset fiilikset. Tapahtuma-aika ja -paikka kiehtovat, samoin kuin luostari rakennuksineen ja puuhineen. Kuolemantapauksiakin tulee tasaisesti selvitettäväksi. Puitteet ovat mahtavat, mutta silti kirja välillä pitkästyttää.

Eniten mielikuvitustani kiehtoo kirjojen kopionti salissa. Olen joskus nähnyt Book of Kellsin upeita sivuja ja ne tulevat kuvina mieleeni aina kun Ruusun nimessä puhutaan kirjoista :)

Tämä on ehkä ainoa lukemani kirja, joka on mielestäni parempi elokuvana.

Kirja on osa 100-kirjaa projektiani.

Englantilainen fransiskaanimunkki William Baskerville kutsutaan Italiaan järjestämään sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytetyn munkkiveljeskunnan välille. Mutta ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla päästä käyntiin, luostarin asukkaaat järkyttyvät aina uuden aamun valjetessa löytyvästä ruumiista... Ruusun nimi on murhamysteeriä ja skolastiikkaa vaivattomasti yhdistelevä eurooppalainen suurromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun benediktiiniläisluostariin. Teoksen kuvaamassa uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa ja valtapoliittisessa juonittelussa on nähtävissä yhtymäkohtia meidänkin aikaamme.

Tarquin Hall : Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus

Miten riemastuttava tuttavuus tämä Vish Puri!

Vish Puri on muhkeaviiksinen punjabilainen yksityisetsivä ja etsivätoimiston toimitusjohtaja. Hän rakastaa rasvaista ja mausteista intialaista ruokaa, vaikka vaimo yrittääkin pitää hänet kevyemmillä eväillä. Jos epäilet puolisosi pettävän tai tulevan puolison taustat pitää tarkistaa on Vish Puri toimistoineen sopiva hommaan. Toki perustyön lisäksi tulee aina isompia tapauksia kuten kadonneen palvelijattaren Maryn tapaus, mikä uhkaa syöstä rehellisen virkamiehen virastaan vankilaan asti.

Kirja tuoksuu mausteilta ja seikkailulta. Henkilähahmot ja tapahtumat ovat aivan hillittömiä. Viihteen ja huumorin ohella kirja kertoo intialaisesta elämästä ja yhteiskunnan tilasta. Himoitsen jo sarjan seuraavaa osaa :)

Nimi: Vish Puri
Ammatti: Toimitusjohtaja, Mitä yksityisimmät etsivät Oy
Tehtävä: Yksityisetsivä (ent. Intian tiedustelupalvelun etsivä)
Syntymävuosi: 1951
Syntymäpaikka: Punjabi Bagh, Delhi
Lempinimi: "Pullukka"
Saavutukset: Kuusi kansallisen tason palkintoa, Maailman etsiväliiton Supernuuskija-palkinto v. 1999
Motto: "Vaara on liittolaiseni"

Kuumassa ja pölyisessä Delhissä puhelinpalvelu- ja kauppakeskukset kukoistavat. Vish Purin työ koostuu sulhas- ja morsianehdokkaiden taustojen tarkistamisesta, työstä, josta aiemmin vastasivat sukulaistädit ja perhepapit. Mutta kun moitteetonta virkamiestä syytetään palvelijattarensa murhasta, Purin sekä hänen kollegojensa Kasvovoiteen, Pöntön ja Loisteputken avustajineen on pantava parastaan.

Puri uskoo havainnointiin ja päättelyyn – sekä rasvaiseen ja tuliseen ruokaan. Hänen oppi-isiään ovat 300-luvulla eaa elänyt intialainen ruhtinas Chanakya, vakoilun ja rikostutkimuksen kehittäjä, sekä Purin oma poliisi-isä, joiden oppeja hän menestyksellä yhdistää moderniin teknologiaan. Osansa tarinassa on myös Purin vanhalla äidillä, perheellä ja palvelijoilla, sekä modernilla Intialla, jonka muutos ("moraalisen selkärangan heikkeneminen!”) saa Purin kerta toisensa jälkeen tuohtumaan.

Virpi Hämeen-Anttila : Toisen taivaan alla

Luin tämän kirjan lomallani. Se oli juuri sopivaa lomalukemista. Kevyt, mutta mielenkiintoiset henkilöhahmot ja miljööt. Kirjan teemana on omat juuret. Olivia haluaa kieltää ne ja "teeskennellä" brittiä. Hänen poikaansa sen sijaan juuret kiinnostavat ja hän haluaa tutustua isänsä kotimaahan Suomeen. Maiden ja mannerten välisiä rakkaustarinoita riittää kaikkiin kolmeen sukupolveen. Itselleni olisi maistunut paremmin vähemmän kosmopoliitit ja vähemmän rakkautta ensi-silmäyksellä rakkaustarinat ;)

Sujuvasti kirjoitettu, kategoriaa ihan kiva.

Olivia asuu Lontoossa ja työskentelee antikvariaatissa. Hänen turvallinen elämänsä on alkanut murentua aviomiehen kuoleman jälkeen. Olivia on kärsinyt rotusyrjinnästä eikä voi unohtaa tahitilaisen äitinsä kohtaloa. Maailma on muuttunut, mutta myös uusi suvaitsevaisuus pelottaa Oliviaa. Miten hän tulee toimeen ilman suojavärejään?

Olivian poika Matthew ei suojavärejä tarvitse. Hän on ylpeä sekä äitinsä juurista että isänsä suomalaistaustasta. Työ lavastajana antaa hänelle tilaisuuden matkustaa Suomeen, jota hän pitää henkisenä kotimaanaan.

Miia Jansson on saanut kesäksi töitä samasta elokuvaprojektista kuin Matthew. Hän kiinnostuu vaiteliaasta nuoresta miehestä ja tämän suvun historiasta. Mutta onko Suomi sittenkään Matthew’n kotimaa, ja tahtooko hän liittää tarinansa Miian tarinaan?

Alexander McCall Smith : Häähuumaa lauantaina

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, nämä Mma Ramotswe kirjat ovat ihanan leppoisia ja hyväntuulisia. Tarkkanäköinen etsivä löytää yleensä aina vastauksen tutkimaansa juttuun ja usein jopa hyvän ratkaisun. Tällä kertaa ilkeän karjanomistajan tilannetta hoidetaan hyvillä töillä. Varsinaisten töiden ohella pitää selvittää autokorjaamon apulaispojan Charlien yllättävää isyyttä ja estää Mma Makutsin "arkkivihollisen" Violetin menestys parlamenttivaaleissa. Kaiken lisäksi apulaisetsivä Mma Makutsi on menossa naimisiin ja hääpäivän tärkeimpiin asioihin kuuluu hääkengät. Huolellisesti valittu pari kokee kovia, kun Mma Makutsikin näkee pakettiautoaaveen ja yrittää saada sen kiinni.

Mma Makutsin suuri päivä on vihdoin käsillä, mutta häiden toteutuminen on vaakalaudalla, kun täydellisiä juhlakenkiä ei meinaa löytyä.Mma Ramotswe selvittää kuolleiden lehmien mysteeriä, Charlie pakoilee tärkeää vastuuta, ja Violet Sephotostakin on jälleen vain harmia - nyt hän on päättänyt asettua ehdolle parlamenttivaaleissa.

Miina Supinen : Orvokki Leukaluun urakirja

Kirjassa on 40 Orvokki Leukaluun jakamaa uraohjetta. Orvokin neuvot ovat toinen toistaan absurdimpia: kilpailuhenkinen sopii ikkunanpesijäksi, eläinten kanssa työskentelemisestä haaveileva konservaattoriksi ja ulkonäöstään kärsivä malliksi jne.

Minä en ole otollista maata huumorikirjoille. Ei toiminut tämäkään. Ei naurattanut yhtään. Jos kirja olisi ollut pidempi, olisi varmaan jäänyt kesken.

Kaipaatko elämällesi suuntaa? Orvokki Leukaluu kertoo mihin sinusta on!Ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluu tarjoaa tässä kirjassa kaiken, mitä uraputkeen, oravanpyörään tai toimistokuutioon halajava tarvitsee: 40 selvitystä suomalaisille sopivien ammattien perimmäisestä (ja siten täysin yllättävästä) luonteesta.Luonto ei ole villi, eräopas on.

Elif Shafak : Kunnia

Vuoden ensimmäinen kirja oli lumoava.

Shafakin Kunnia on polveileva tarina perheestä läpi vuosikymmenten Turkin maaseudulla, Istanbulissa ja Lontoossa. Henkilöiden historia on täynnä yllättäviä käänteitä, kipuilua kulttuurien törmäyksissä ja oman kulttuurin säätelemien rajojen ahdistuksessa.

Shafak on taiturimainen kertoja. Hän vie juonta taitavasti läpi eri vuosikymmenten ja kaupunkien ja eri perheenjäsenten vaiheiden. Hän kirjoittaa vaikeista asioista rehellisesti, mutta humaanisti. Hän näyttää kulttuurin voimat, mutta myös pimeät kohdat ja kuvaa niiden vaikutusta yksilöön.

Upea kirja!

Äitini kuoli kahdesti... Näin alkaa nuoren kurdinaisen Esman tarina 70-luvun Lontoossa, missä punk-liike vyöryy vallatuista taloista valtavirran tietoisuuteen, hakaristitatuoitu kauppa-apulainen nöyryyttää maahanmuuttajanaista leivosostoksilla ja Esman kiivas isoveli Iskender murhaa heidän äitinsä vaaliakseen perheen kunniaa. Kunnia kerii auki Esman suvun tarinan kolmessa sukupolvessa, isoäidin pakkomielteisestä kamppailusta poikalapsen saamiseksi hänen äitinsä ja tätinsä syntymään pienessä kurdikylässä, Istanbulin kuhinasta tragediaan Itä-Lontoon kadulle vuonna 1978 - ja elämään sen jälkeen