perjantai 20. huhtikuuta 2012

Katarina Wennstam : Tahra

Tahra kertoo syyttäjän yrityksestä saada sekä seksin ostajat että välittäjät oikeuden eteen, saada tuomiot ihmiskaupasta. Saada ihmiset ymmärtämään, että seksin myynnissä ei ole kyse köyhän maan naisen varallisuuden kasvattamisesta tai helposta tavasta ansaita, vaan todellakin ihmiskaupasta. Tytöiltä viedään suurin osa tuloista ja passi, heitä pelotellaan ja hakataan.

Samaan aikaan tarina kertoo menestyvästä asianajajasta Jonaksesta, joka kommentoi televisiolle kyseistä ihmiskauppa oikeudenkäyntiä. Hänellä on salaisuus - hän ostaa seksiä. Additioksi saakka kehittyvä "salainen harrastus" vaikuttaa perhesuhteisiin, työhön ja Jonas on valmis riskeeraamaan kaiken mitä hän on elämässään saanut ja saavuttanut.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu. Kirjaa on helppo uskoa: prostituoitu on uhri, jota riistetään. Seksin ostaja luo markkinat riistolle. Ihmiskauppa/paritusorganisaatio kerää voitot. Kirja on hyvin mustavalkoinen tässä kohtaa: ”Seksinostajat ovat ruotsalaisen oikeusjärjestelmän hellimmin kohdeltuja rikollisia”. Ratkaisuksi kirja tarjoaa sen, että ostajia rangaistaan tuntuvasti. Ajan myötä asenne muuttuu: ihmiset alkavat oikeasti pitämään seksin ostamista rikoksena, josta ei voi selvitä pienellä sakolla. Vaikka kirjaa on helppo uskoa, se on aika yksioikoinen. Kysyntää on yritetty aiemminkin suitsia esim. tiukalla kieltolailla ja huumelailla.

Odotin kirjalta kansitekstien perusteella enemmän. Toki kirja herättää ajatuksia, mutta kun ratkaisua tyrkytetään heti ensi sivuilta, niin se tökkii minua. Jos aihealue kiinnostaa, niin yhden näkökulman tarjoaa Elina Tiilikka kirjassaan Punainen mekko.

Kantaaottavan, tiukasti ajassa kiinni olevan feministisen trillerisarjan avaus osuu seksibisnestä ja ihmiskauppaa koskevan keskustelun polttopisteeseen. 

Jonas Wahl on menestyvä asianajaja. Hänellä on kaunis vaimo, fiksut lapset ja luksustalo. Ura on nousussa, ja häntä pyydetään televisioon kommentoimaan kohuttua ihmiskauppajuttua. Kukaan ei aavista, kuinka korkeilla panoksilla hän pelaa astuessaan valokeilaan. Wahlin televisiossa työskentelevän vaimon elämä vaikuttaa täydellisen kadehdittavalta. Mutta hänellä on karmiva tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Mitä Jonas tekee niinä iltoina kun jää ylitöihin?

Perheen 14-vuotias tytär on hämmentynyt heräävästä seksuaalisuudestaan. Omat fantasiat ja ulkomaailman reaktiot pelottavat ja houkuttelevat. Häpeä polttaa – mutta kenen lopulta pitäisi hävetä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti