lauantai 31. joulukuuta 2011

Lukuvuosi 2011

Kirjoitukseni Lukuvuodesta 2011 löytyy täältä *Klik*

perjantai 30. joulukuuta 2011

Seppo Heikkinen : Mansikkakarnevaalit

Yleensä nautin kirjoista, joissa on vahva ajan ja paikan leima. Sellainen, että tuntuu kuin olisin itsekin ollut paikalla. Heikkisen Mansikkakarnevaaleissa kerrotaan hyvinkin uskottavasti nuorten miesten reissusta naisten ja alkoholin perässä juhlimaan Suonenjoelle.

Valitettavasti tarina ei rullaa sujuvasti eteenpäin vaan se junnaa paikallaan. Edes hilpeät detaljit kuten nahistuneiden sämpylöiden pakkomyynti tuopin kaverina tai kuivat kunnat eivät meinaa jaksaa ylläpitää kiinnostustani. Minun nuoruudessani sentään kaupat notkuivat keskikaljaa, olivat auki lauantaisin klo 14 ja ravintolat olivat auki klo 24 ;) 

Päähenkilön kasvukivutkin tuntuvat kliseiseltä peruskauralta. Toisaalta en ole itse kokenut testosteroninhuurua, joka saa ajattelemaan lähinnä vain seksiä tai kuten tässä tapauksessa sen puutetta. 

Kesken olisi jäänyt, jos sivuja olisi ollut yhtään enempää. Loppuratkaisukaan ei miellyttänyt. Se olisi ehkä toiminut paremmin, jos takakannessa ei olisi vihjattu, että reissu ei pääty ihan hyvin. En siis pitänyt :(

Aikamatka 1970-luvun nuoruuteen ja kesäiseen nostalgiaan

– Ihan oikea punkkari, Rane henkäisi. – Jumalauta jätkät, minähän sanoin, että karnevaaleilla on hyvä meininki.

Eletään kesää 1978. Ylioppilaskirjoitukset takana ja koko elämä edessä. Mitä sille tekisi, on toinen juttu. Sihvonen on aina halunnut Sibeliusakatemiaan, Rane puhuu mitä sattuu, Timppa taas ei paljon mitään. Liimatainen itse on varma vain siitä, että isän firmaan hän ei menisi. Ja pois Iidenistä on päästävä.

Mutta ensin mentäisiin porukalla Suonenjoen mansikkakarnevaaleille. Rajua rokkimeininkiä, kaljaa ja villejä mansikanpoimijatyttöjä. Kunhan ukko ei saisi tietää, se kun luulee että Liimatainen ja firman romu-Transit ovat Sihvosen mökillä.

Reissu ei osoittaudu ihan odotetunlaiseksi. Ja Liimataisen elämän tuo viikonloppu muuttaa ikuisiksi ajoiksi.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jussi Valtonen : Vesiseinä

Luin jostakin kirjablogista arvostelun tästä kirjasta ja satuin muistamaan sen lainatessani Marklundin uusimman 7 pvän "pikalainaan". Valtonen oli siis minulle aivan uusi tuttavuus. Kirja koostuu lyhyistä novelelleista, joissa osassa on samoja henkilöitä. Kaikki tarinat ovat kirjoitettu miehen näkökulmasta. Jokaisessa novellissa Valtonen kuvaa päähenkilöä vaikeassa elämäntilanteessa - on koulukiusausta, alkoholismia, parisuhdeongelmia ja masennusta. Aiheet siis eivät ole kevyimmästä päästä. Valtosen kirjoitustyyli on kuitenkin sellainen, että minussa se herättää paljon ajatuksia tilanteesta, taustoista ja tulevaisuudesta, mutta tyyli ei minua ainakaan masenna. Surkeudella ei mässäillä. Valtosella on tarkkojen havaintojen lisäksi myös hippunen osuvaa huumoria mukana. Novelleissa on oma ja raikas kirjoitustyyli, josta pidin.

Pidin kirjasta. Kaikki novellit toimivat varmasti myös itsenäisesti. Lukupinossa on jo toinen Valtonen odottamassa.

Millaisia vaihtoehtoisia reittejä elämässä voi valita ja millainen tarina silloin kehkeytyy? Entä miksi joskus tajuaa valitsevansa väärin, mutta katsoo tapahtumia ikään kuin vesiseinän läpi, voimatta vaikuttaa asioiden kulkuun?
Jussi Valtonen kirjoittaa ihmisistä epämukavissa asennoissa, vaativien ihmissuhdekuvioiden puristuksissa. Hän ei kuitenkaan jätä henkilöitään täysin hapettomaan tilaan, vaan haikeankipeä huumori ja syvä inhimillinen ymmärrys tuovat ahdistaviin asetelmiin tuulahduksen raikasta ilmaa - toivoa.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Liza Marklund : Panttivanki

Liza Marklundin Annika Bengtzon sarja kuuluu ehdottomiin suosikkidekkareihini. Annika on taas palannut sivusuhteita harrastavan miehensä kanssa yhteen, kun mies kidnapataan Afrikassa. Kirjan pääjuoni kiertyy aviomiehen pelastushankkeen ympärille. Sivussa ratkotaan murhia ja ihmetellään lehden toimituksen uusia ja tulevia kuvioita.

Juoni ei ole varsinaisesti jännittävä, kiinnostava kyllä. Annikalle on tapahtunut yhtä sun toista ja nyt alkaa jo minunkin silmissä hahmon uskottavuus kärsiä :( Kyllähän tämän lukaisi, mutta kirja ei tarjonnut pitkään odotettua lukunautintoa. Sarjan vaatimattomampaa päätä siis.

Annika Bengtzon vedetään mukaan julmaan panttivankidraamaan, samalla kun nuorten naisten murhat piinaavat tukholman lähiötä. Eteläisessä Tukholmassa löydetään päiväkodin takaa lumen peittämä ruumis. Kyseessä on jo neljäs kerta lyhyen ajan sisään, kun pienen lapsen äiti on puukotettu kuoliaaksi. Kvällspressenin toimituksessa puhutaan sarjamurhaajasta, mutta työnsä uudelleen aloittanut Annika Bengtzon penää todisteita. Annika on myös palannut yhteen aviomiehensä Thomasin kanssa, mutta onni loppuu lyhyeen: konferenssimatkalla Afrikassa Thomas kidnapataan osana eurooppalaisten asiantuntijoiden delegaatiota. Kun sieppaajien kohtuuttomat vaatimukset hylätään, panttivankeja aletaan teloittaa yksi kerrallaan. Annika joutuu kauhistuttavan henkilökohtaisella tavalla mukaan kidnappausdraamaan, joka ravisuttaa niin Eurooppaa kuin Afrikkaakin.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Ilkka Remes : Shokkiaalto

Remeksen Pääkallokehrääjä teki aikoinaan minuun todella suuren vaikutuksen. Se oli ihan mielettömän jännittävä ja tapahtumien kehys sekä ajattelemisen arvoinen että herkullisen kutkuttava. Pidän siitä, että Remeksen kirjoissa on lisänä jonkin kantaa ottava teema. Ehkä parhaiten minulle on jäänyt kirjojen varrelta mieleen Belgian Kongon riistäminen, olisikohan ollut kirjasta Ikiyö? Shokkiaallossa kantaa ottavina teemoina ovat huumerikostutkinta, ydinvoimaloiden turvallisuus ja uraanin louhinta hengenvaarallisissa olosuhteissa Afrikassa. Kansainvälisten yritys piittaamattomuus ja salajuonet ovat vakikauraa.

Suosikkiini verrattuna Shokkiaalto on  suoraviivaisempaa toimintaa. Henkilöhahmoja on monta. Päähahmo on yksinäinen susi, varsinainen action sankari. Nopea tempoisesti pompitaan sinne ja tänne pitkin Eurooppaa. Kaikki henkilöhahmot jäävät jotenkin etäisiksi. Tapahtumat ja action sinänsä voisi olla todellista tai lähes todellista. Kirja on ihan helpo viihdettä sinänsä.

Remeksen kirkkaimpaan kastiin Shokkiaalto ei yllä. Tästä tuli lukiessa sellainen maku, että Remeksellä on joku valmis sapluuna, jolla hän luo juonenkäänteet. Kirjasta puuttui yllätyksellisyys ja tuoreus, jota on ollut monessa aiemmassa teoksessa. Lisäksi minusta tapahtumia ja henkilöitä oli jo liikaa. Koska Remeksen julkaisutahti on tiukka, mieleeni nousee, että onko tässä jo sarjatuonnon makua? Ensimmäistä kertaa mietin, että viitsinkö lukea uusinta. En ainakaan osta.

Salaisuudet odottavat hetkeään - räjähtääkseen kansakunnan silmille Kremliä arvostellut venäläistoimittaja murhataan Helsingissä. Suomalaisten Stasi- ja KGB-yhteyksiin erikoistunut nuori naistutkija on seuraava kohde. Krp kuulustelee hämäristä itäyhteyksistä tunnettua poliitikkoa, kunnes Supo yllättäen käskee pysytellä hänestä erossa. Tutkintaan osallistuu Riku Tanner, jonka isä on kadonnut Moskovassa Berliinin muurin murtuessa. Pian käy ilmi, että poliisin sisäpiiri vuotaa - Riku halutaan pois pelistä keinolla millä hyvänsä. Panokset kovenevat hetki hetkeltä, ja Riku huomaa joutuneensa kaikkien osapuolten tulilinjalle. Vähitellen hänelle selviää, millaisesta Suomeen kohdistuvasta järkyttävästä operaatiosta on kyse. Haudatut salaisuudet alkavat nousta pintaan - ja niiden tuhovoima on ennennäkemätön.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ian McEwan : Rannalla

Epäilemättä McEwan on hyvin taitava ja lahjakas. Hän kuljettaa tarinaa taidokkaasti nostaen esille pienten asioiden vaikutuksen kokonaisuuteen. McEwan kuvailee tilanteita ja välähdyksissä taidokkaasti.

Mutta anteeksi vaan McEwan, mutta tässä kirjassa aloit muistuttaa Stephen Kingiä. Sivuja, kymmeniä sivuja odatan, että kirjassa tapahtuisi jotain että virta veisi kohti jotain (no okei Kinghän pystyy kirjoittamaan satojen sivujen johdannon kauhuun, jonka aikana lukija puutuu niin, että lopun on pakko olla shokeeraava).

Ehdin suorastaan pitkästyä välillä. Brittinuorten seksuaaliset pelot, turhaumat ja toiveet eivät koskettaneet eivätkä edes kiinnostaneet. Sinänsä kirjassa kyllä taidokkaasti kuvattu kiintymyksen ja rakkaudenkin syntyminen ja kuinka vaikeaa on välillä ymmärtää omia tunteitaan. Kirjallisten ansioiden takia taaplasin läpi tylsistymisen.

McEwanin taidot loistavat siinä, kuinka hän kutoo loppuratkaisun. Loppu oli kertakaikkiaan tyylikäs.

Kahden nuoren hääyö muuttuu traumojen näyttämöksi. Häkellyttävä ajankuva uuden ja vanhan murroksesta

On vuosi 1962. Edward ja Florence istuvat hääsviitissään Englannin kanaalin rannalla elämänsä romanttisimmalla hetkellä, viimeinkin valmiina astumaan aikuisuuteen ja yhteiseen tulevaisuuteen. Mutta sodanjälkeisessä maailmassa kasvaneille 1960-luku on vapautuineisuudessaan myös pelottavaa aikaa. Edward, joka itsekin on täysin kokematon, ei tiedä, että Florence pelkää tulevaa yötä. Nuori Florence keskittyy keräämään rohkeutta ehdotukseen, jonka hän on päättänyt tehdä aviomiehelleen. Mutta yksi tekemättä jäänyt ele muuttaa heidän elämänsä lopullisesti

lauantai 3. joulukuuta 2011

Sofi Oksanen : Baby Jane

Kirja imaisi mukaansa heti ensimmäisestä sivusta. Aikamatka menneisyyteen: millaista oli homoseksuaalien elämä Helsingissä siihen aikaan, kun lehtien palstoilla etsittiin kulissisuhdetta. Matka siihen millaista on kärsiä mielenterveysongelmista ja jäädä niiden kanssa vaille hoitoa. Palata pilleripurkin kanssa kotiin ja joutua riippakiveksi läheisilleen.

Rankoista teemoista huolimatta kirja ei mielestäni ole kantaa ottava. Kuvaus yhdestä ehkä hyvinkin keskiverrosta poikkeavasta näkökulmasta teemoihin. Tarinana mielestäni eheä ja hyvin kerrottu. Pidin. Itse asiassa pidin ehkä enemmän kuin Puhdistuksesta.

Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?

Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.

Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin.

Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä.

torstai 24. marraskuuta 2011

Pirjo Hassinen : Mansikoita marraskuussa

Mansikoita marraskuussa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Se kuvaa rakkautta, miten suhde alkaa, miten siinä kommunikoidaan, miten yhteistä tulevaisuutta rakennetaan. Se kuvaa laskelmallisuuden rakkauden takana, heikkouden rakkauden edessä. Kehityskaaren kuvaus on hurmaava. Lukijana en voi olla miettimättä, että onko Anna kylmä ja laskelmoiva? Vai onko Lasse tavallinen keskinkertaisuus, joka nousee parrasvaloihin Annan terävänäköisyyden ja tinkimättömän työn takia? Pitäisikö Lassen tuntea kiitollisuutta Annalle? Pitäisikö Annan saada apua kontrollinhimoonsa? Muuttaako julkisuus ihmistä? Kaikki tämä on sijoitettu teatterimaailman kehykseen.

Pidin kirjasta. Vahvat henkilökuvat jäivät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Tässäkin kirjassa oli tosin sellainen suvannekohta, jolloin lukeminen tuntui junnaavalta ja kirja lojui yöpöydällä pitkään odottamassa inspiraatiota.


Anna janoaa menestystä, suurenmoista tulevaisuutta kirkkaissa hyväilevissä valoissa. Mahdollisuutensa hän näkee Lassessa, tuoreessa poikaystävässä, josta hän päättää tehdä teatterinäyttämöiden valovoimaisimman tähden.

Lassen ura lähtee hurjaan nousuun. Hän muuttuu paholaiseksi, jumalan sanansaattajaksi, aivan miksi tahansa. Anna kannustaa, suunnittelee, on harjoituksissa mukana. Hän haluaa antaa Lasselle kaikkensa.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Anne Holt : Julkkismurhat

Norjalainen Anne Holt kirjoittaa sujuvaa dekkaria. Wikipedia mukaan hän on koulutukseltaan asianaja ja on toiminut myös ministerinä.

Pidän kirjan päähenkilöstä Inger Johanne Vikistä ja hänen perheestään. Tässä kirjassa lähes yhtä suuressa roolissa on hänen uusi puolisonsa. Päähenkilön lisäksi pidin myös loppuratkaisusta. Jännittävä. Varsin kelpo dekkari. Pokkari oli Nizzassa iltalukemisena, eli kuuluisi lokakuun luettuihin, mutta jäi bloggaamatta.

Suosittu televisiotähti Fiona Helle löydetään kotoaan raa’asti murhattuna. Rikollinen on tehnyt murhapaikasta näyttämön, jossa jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Raamatulliset viestit eivät jätä tulkinnanvaraa. Murhaajalla on asiaa, ja hän haluaa sanansa kuuluville. Fionan tapaus on kuitenkin vasta alkua. Julkkis toisensa jälkeen saa pian surmansa.

Inger Johanne Vik on äitiyslomalla kun hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubo pyytää häntä avukseen sarjamurhaajan jäljittämisessä. Valvotut yöt ja tuore äitiys ovat saaneet Inger Johannen hermoromahduksen partaalle. Hän epäröi pitkään, huolehtii vauvastaan ja pelkää. Kuinka hän uskaltaa jättää pienokaisen yksin?

maanantai 17. lokakuuta 2011

Donna Leon : Unelmien tyttö

Välipalalukemisena jälleen yksi "aikuisten Viisikko". Tällä kertaa dekkarina juonellisesti keskivertoa köyhempi Leon, mutta monelta osin yhteiskuntaa ja se ilmiöitä (muitakin kuin Italialaista korruptiota) laveammin kuvaava. Juonet sivuavat katolisen kirkon vallankäyttöä ja euroopan laitonta siirtolaisuutta. Kantaa ottavaksi kirjaa ei voi sanoa, mutta ajan ilmiöitä "kevyesti" kuvaaviksi kyllä. Oikeastaan pidän Leonin tyylistä esittää huomioita valtaapitävistä rakenteista ripoteltuna juonen sekaan. Yleensä parhaat palat ovat olleet, kun päähenkilön vaimon tai lasten näkemyksiä on esitelty, tällä kertaa itse komisario miettii maailmanmenoa.

Kelpo viihdettä :)


Mitä salaisuuksia mustalaisleiri kätkee sisäänsä?
 
Eräänä sateisena aamuna komisario Brunetti ja ispettore Vianello
hälytetään Canal Grandelle, josta he löytävät pienen tytön hukkuneena.
 

Tapaus mutkistuu heti alkuunsa, sillä kukaan ei ole ilmoittanut lasta kadonneeksi, eikä kukaan ole kaivannut niitä arvokkaita kultakoruja, jotka löytyvät hukkuneen lapsen hallusta.

Brunettin tutkimukset johtavat Venetsian kanaaleista mustalaisleiriin kaupungin ulkopuolelle. Siellä hän kohtaa sekä ennakkoluuloja että syvään juurtunutta rikollisuutta. Ratkaistakseen hukkuneen tytön kohtalon on Brunettin pengottava yhteisön salaisuudet pohjia myöten.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Leena Lehtolainen : Minne tytöt kadonneet

Pidän Maria Kalliosta. Olen lukenut kaikki Kallio-kirjat, myös ne kehnommatkin. Tästä kirjasta pidin, yksi Lehtolaisen parhaista. Afghanistaniin liittyvät juonikuviot olivat mielestäni tarpeettomat. Muuten kirja eli tässä ajassa hyvin ja käsitteli teemoja, joista toivottavasti emme saa lukea iltapäivälehtien otsikoista.

Maria Kallio -sarjan uutuus kertoo vieraan ja toiseuden pelosta – ja vihasta.
EU:n projektissa työskentelevä Maria Kallio on ollut kouluttamassa afganistanilaisia poliiseja ja matkustaa maahan poliisikoulun avajaisiin, tuhoisin seurauksin. Palattuaan kotimaahan Maria aloittaa työt epätyypillisten rikosten solussa ja saa selvitettäväkseen kolmen maahanmuuttajatytön katoamistapaukset. Tytöt ovat käyneet samassa Tyttökerhossa kuin Marian tytär Iida.

Sitten hangesta löytyy neljäs muslimityttö, omalla päähuivillaan kuristettuna. Onko tapauksilla tekemistä toistensa kanssa? Onko liikkeellä sarjamurhaaja? Vai onko tyttöjen perheillä jotain tekemistä katoamisten kanssa?


Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet on mukaansa tempaava kuvaus tämän ajan monikulttuurisesta Suomesta ja perinteiden törmäyksestä. Se on matka arkeen jota määrittävät vanhat uskomukset ja ihmismieleen juurtuneet tapakäsitykset. Kuka on oikeassa tilanteessa, jossa on kaksi totuutta?

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tuija Lehtinen : Nappikaupan naiset

Tämä kirja tuli Piilo-kirppiksen saa ottaa pinosta. En ole ennen kuullutkaan Tuija Lehtisestä. Mutta aikamoinen nostalgia-fiilis pyyhkäisi ylitseni, kun aloitin lukemisen. Mieleeni tuli nuoruusvuodet ja Regina-lehdet. Niiden jatkiksessa nainen aina rämpi epäonnistuneesta suhteesta toiseen kunnes tajusi, että se silmien edessä koko ajan ollut mies olikin se oikea hänelle. Lehtinen toki pesee Reginan juttujen kirjalliset ansiot kevyesti eikä toista reginan pehmoporno-osastoa. Sanoisin, että tämä on huumoripitoinen, ajankohtaisempi ja kehittyneempi versio Harlekiineista. Varmaan uppoaa nuorempaan lukijakuntaan paremmin tai romantiikkaa haluavalle :)


Pikkukaupungin rauhassa uinuva iäkkäiden daamien käsityöliike joutuu raikkaiden tuulien pyörteeseen
 
Pikkukaupungin rauhassa uinuva iäkkäiden daamien käsityöliike joutuu raikkaiden tuulien pyörteeseen, kun alle kolmikymppinen Saskia näkee uinahtaneen yrityksen mahdollisuudet herätä uudelleen henkiin. Saskia alkaa virittää vanhasta käsityöliikkeestä paikkakunnan modernia tuunauskeskusta. Kun Saskian ja naapuriliikkeen komistuksen kanssa syntyy piristävää säpinää, on tapahtumarikas soppa valmis – sopivasti romantiikalla maustettuna.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Ian McEwan : Ikuinen rakkaus

Pidän Ian McEwanin tarinoista, niissä on aina monta kerrosta, analyyttisyyttä, kantaa ottavuutta ja myös jännitystä.

Melkein pidän myös hänen tyylistään kirjoittaa, välillä vain kovin yksityiskohtainen kuvaus jarruttaa tapahtumia ja tunteita ja kärsimättömään lukutyyliini alan hiukan hyppiä lauseita yli. Vain huomatakseni, että jotain tärkeää meni ohi ja pitää palata takaisin. Sekös sitten jurppii. Siis minun mielestäni teksti voisi aina ajoittain olla tiiviimpää ja suoremmin etenevää.

Tämän kirjan tarina on hyvä. Välillä suorastaan hyytävä. Lukiessa mietin monta kertaa, että kenellä kirjan henkilöistä todellisuuden taju heikkenee.

Loistava teos aikamme arvostetuimpiin kuuluvalta brittikirjailijalta!
 
Monisyinen psykologinen jännityskertomus, joka on samalla terävä parisuhteen analyysi ja mielisairauden kuvaus.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Alexander McCall Smith : Oivallinen aviomies

Mma Ramotswe on ihastuttava hahmo, hänessä yhdistyy tarkat silmät, tilannetaju ja suuri sydän kykyyn elää ja nauttai hetkestä. Hänen tutkimuksensa eivät täyty jännityksestä ja vauhdista vaan letkeästä menosta. Kirjasarja on hyvän mielen viihdettä maustettuna Botswanan eksotiikalla. Ja ripauksella menneen maailman nostalgista fiilistä.

Oivallinen aviomies on samaa tasaista laatua kuin koko sarja. Eihän näistä enää jälkikäteen muista edes, että mikä osa kertoi mistäkin, mutta rentouttavan ja ilahduttavan lukuhetken kirjat tarjoavat.

Naisten etsivätoimisto nro 1:n Mma Ramotswella on kädet täynnä työtä. Mochudin sairaalassa on tapahtunut merkillisiä kuolemantapauksia: voiko olla sattumaa, että puolen vuoden aikana kolme potilasta kuolee samassa sängyssä, samana viikonpäivänä, samaan aikaan?

lauantai 27. elokuuta 2011

John Verdon : Numeropeli

Debyyttikirjailijan dekkari. Jotenkin elokuvamainen kerronnaltaan. Tiivis tunnelma, vaikka aika vähän toimintaa (ihan hyvä asia). Pidin kielestä, päähenkilöstä ja osasta juonenkäänteistä. Helppo ymmärtää kirjan hyvät myyntiluvut. Jakaa vuoden parhaan dekkarin sijaa yhdessä Tartin Jumalat juhlivat öisin.

Minä tiedän mitä sinä ajattelet

New Yorkin osavaltion rauhaisassa kolkassa asuva henkisen kasvun guru Mark Mellery saa epätavallisen uhkailukirjeen. Viestissä vihjataan Melleryn rikolliseen menneisyyteen ja kehotetaan häntä ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen väliltä. Kun Mellery avaa kirjeen mukana tulleen toisen, pienen kirjekuoren, hän löytää sieltä ajattelemansa numeron: 658.

Hätääntynyt Mellery ottaa yhteyttä vanhaan yliopistotuttuunsa Dave Gurneyyn, joka on juuri jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä. Gurney suhtautuu tapaukseen yliolkaisesti, kunnes Mellery löydetään murhattuna kotinsa takapihalta.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Miika Nousiainen : Maaninkavaara

Oli pakko palata Nousiaiseen. Nimittäin niin moni on sanonut, että Vadelmavenepakolainen on suorastaan hulvattoman hauska. Muhun se ei iskenyt lainkaan, ehkä muutaman kerran suupielet kohosivat pieneen virneeseen. Arvostelujen mukaan Maaninkavaaran pitäisi olla peräti parempi. Ei muuta kuin lukemaan!

Homma stoppasi noin puoliväliin. Tällainen tragikomedia-farssi lajityyppi ei ilmeisesti sovi minulle. Päätin elämäni olevan liian lyhyt Nousiaisen teokselle. Erään pienen ikuisuuden kestäneen nukutusrumban aikana päätin ihan vaan vähän jatkaa lukemista. En tiedä mitä kävi, mutta loppuun luin. Ei naurattanut, mutta tarina meni niin absurdiksi, että se muuttui kiinnostavaksi.

Kirjassa on varsin onnistuneita karikatyyreja suomalaisesta miehestä, naisesta ja parisuhteesta - ja ennen kaikkea urheilusta. Mielestäni onnistunut loppu.

Tässä romaanissa ei hölkätä, vaan painetaan täysillä
”Annat vain kaiken. T. Isä.”

Viisikymppinen Martti palvoo sokeasti suomalaisen kestävyysjuoksun vanhoja sankareita ja haluaa palauttaa suomalaisten maineen juoksuradoilla. Martin pojasta piti tulla seuraava sankari, mutta poika katoaa kisamatkalla Ruotsiin. Shokista selvittyään Martti kääntää katseensa perheen teini-ikäiseen tyttäreen Heidiin.

Alkaa tiivis juoksuvalmennus, joka muuttaa Heidin elämän täysin. Britney Spears -juliste vaihtuu luonnollista kokoa olevaan Kaarlo Maaninka -muotokuvaan ja kaveripiiri painoliiveissä tehtyihin juoksulenkkeihin. Eikä lopettaa voi.


torstai 11. elokuuta 2011

Riikka Pulkkinen : Totta

Pulkkinen on taitava vaihtamaan kuvakulmia tilanteeseen  -toiseen henkilöön, toiseen aikaan. Pidän hänen kerrontatyylistään. Rajaan verrattuna tässä kirjassa ei ole samanlaista adjektiivinen tulvaa (tai oikeastaan tsunamia), mikä oli suorastaa helpotus. Hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan loppuun saakka.

Henkilöhahmot ovat hyvin tavallisia. Se on tietenkin osa viehätystä, mutta olisi mukavaa lukea, miten Pulkkinen kirjoittaisi "perusporvaristosta" poikkeavista henkilöistä.

Pidin kirjasta. Mutta kyllä se taitaa kuulua siihen kategoriaan, etten puolen vuoden päästä enää muista siitä juurikaan mitään -eli ei siis mikään unohtumaton lukuelämys.

Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.

Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin.
Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia. 


Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.

Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on armollinen vaihtoehto.

tiistai 2. elokuuta 2011

Anna Jansson : Pääkallovaras

Ruotsalaiset osaavat discojytkeen lisäksi tuotteistaa dekkarit. Tässäkin oli jälleen hyvin työstetty perusdekkari, ei moittimista. Mutta jos mitään särmää ei ole, niin tuleehan siitä persoonaton fiilis. Anna Jansson on minulle uusi tuttavuus. Varmasti luen lisää, jos kirpparilla taas vastaan tulee, mutta ei Anna minua kirjakauppaan saa eikä edes kirjastoon.

Andreas Nilsson on yhdeksänvuotias gotlantilaispoika, jolla on vilkas mielikuvitus ja ylisuojeleva äiti.  Eräänä iltana Andreas livahtaa kylän hautausmaalle, sitoo löytämänsä vanhan pääkallon pyöränsä tarakalle – eikä saavu takaisin kotiin.

Andreaksen äiti Charlotta on varma, että pojalle on tapahtunut jotain kamalaa, ja pian myös poliisi huolestuu Andreaksen katoamisesta. Tutkintaa ryhtyy vetämään rikostarkastaja Maria Wern, joka on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerostaan.


Pienen pääkallovarkaan jäljet johtavat Herrvikin kalatehtaalle ja sieltä läheiseen luolastoon. Pian myös Andreaksen äiti Charlotta joutuu tutkimusten valokeilaan. Miksi Andreasta vietiin tämän tästä lääkäriin outojen mustelmien ja kuumeen takia? Kenelle Charlotte lopulta kaipaa huomiota ja huolenpitoa: kadonneelle pojalle vai itselleen? Entä mitä tekemistä Maria Wernin luolastosta löytämällä vanhalla kaiverruksella on kadonneen pojan tapauksen  kanssa?

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt

Snellmanilla on taito luoda hyvää ajankuvaa ja käsitellä niissä vaikeita aiheita. Ja kertoa aina samalla hyvä tarina kiinnostavasti. Kirja on Snellmannin tuotannon kärkikaartia.

Kirjaa lukiessani en voinut välttyä siltä, että seksin arkipäiväistyminen ja se, että seksi tunkeutuu jokaisen median kautta kaikista mahdollisista koloista elämään, alkoi ottamaan päähän ja rankasti. Eikö sitä perkele voi edes bussia odottaa ilman, että täytyy tuijotella jotain bikinibeibeä joka poseeraa huulet törröllään. Onhan se ihan tavallista, että oma vartalo kuvataan ja laitetaan nettiin, jotta muut voivat arvoida seksikkyyttä. Kaikkihan sitä tekevät. Eikä tuo taida enää olla edes teinien juttu. Ja kokemuksia pitää hankkia mahdollisimman paljon ja nuorena -seksistäkin.

Seksikaupan ohella Snellman kuvaa myös tämän päivän vanhemmuutta. Vanhemmilla ei ole aikaa tarpeeksi. Muutos teini-iässä on niin nopeaa ja rajua, ensin leikitään lasten leikkiejä ja parissa kuukaudessa kaikki tuo on jo muinaishistoriaa. Siinä voi olla vaikea pysyä perässä, vaikka vanhemmalla olisikin aikaa.

Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, ne syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista. Lopulta viimeinenkin höyhen leijailee maahan. Kuulee kuinka iso akseli naksahtaa. Ja sitten kaikki jatkuu niin kuin aina ennenkin.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Leena Lehtolainen : Henkivartija

Olen suuri Maria Kallio kirjojen ystävä. Niinpä mielelläni tartuin Henkivartijaan. En pitänyt. Keitoksessa oli liikaa kaikkea eikä kuitenkaan mitään. Kansaivälisempi, traagisempi ja oudompi päähenkilö, kirjailijan omaa huumoria alkaen paikannimistä (ei uponnut) ja Harlekiinimaista pehmopornoa. Juonessa oli alku- ja loppuasetelma ja välillä sienimetsähaparointia. Plussaa päivänpolitiikan liittämisestä mukaan.

Suomalainen liikenainen Anita Nuutinen surmataan Moskovassa hämärissä olosuhteissa. Hänen henkivartijansa Hilja Ilveskero on edellisenä päivänä pikaistuksissaan irtisanoutunut Anitan palveluksesta. Poliisi on kiinnostunut Hiljan liikkeistä Moskovassa, sillä työantajan jättäminen suojatta juuri ennen surmaa näyttää varsin epäilyttävältä.

Vastaajaan jätetty uhkausviesti sekä edesmenneen Anitan hätääntynyt avunpyyntö saavat Hiljan pelkäämään oman henkensä puolesta. Suomeen palattuaan Hilja päättää joksikin aikaa vetäytyä maan alle. Mutta poliisille on vastattava jo toimiluvan säilymisen takia.

New Yorkissa henkivartijakoulutuksen saanut Hilja epäilee Anitan surmasta tämän entistä yhteistyökumppania Valentin Paskevichia, yhtä Moskovan kiinteistökuninkaista, jota Anita on vedättänyt taitavasti. Hilja huomaa Paskevichin torpedon seuraavan itseään, mutta kuka arvoituksellinen David Stahl todella on?

Hilja palkataan kansanedustajan turvahenkilöksi, eikä hänellä ole varaa tehdä toista virhettä. Uuden toimeksiannon myötä alkaa rikosvyyhdin kansainvälinen mittakaava paljastua. Tiukan paikan tullen Hilja näyttää että hänessä on enemmän petoa kuin pelkkä sukunimi…

Patricia Cornwell : Silminnäkijä

Olen lukenut pari Cornwellin kirjaa enkä ole erityisemmin pitänyt. Tämä kirja tuntui lähes juonettomalta. Henkilöhahmot kliseisiä. Sekavaa. Kirja on jatko osa Vaarassa-trillerille, joten ehkä se olisi pitänyt lukea ensin. Mutta kyllä minusta dekkarin pitää toimia myös itsenäisenä tarinana. Noh, tulipas lukaistua. Jakaa jumbosijan toistaiseksi Lapiduksen Siisti Koston kanssa.

Ja miksi olen valinnut juuri näitä kirjoja kesälukemiseksi - Suomalaisessa kirjakaupassa on ollut kolme pokkaria kympillä tarjous. Olen muutaman kerran hyödyntänyt sitä ja aina löytyy kaksi mieleistä ja sitten pitää ottaa se kolmas täytteeksi. Tämä oli täytekirja :)

Jonas Gardell : Kummajainen astuu kehiin

Gardellin kirjasta sanottiin, että se on riipaiseva, mutta samaan aikaan hauska. Lukija ei tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa. Toki näin tilanteiden koomiset puolet, mutta eläytymiseni nuoriin oli sen verran voimakasta, että kirja oli minusta ainoastaan karmiva. Jouduin jopa välillä pitämään taukoa sen lukemisessa.

Oman koulumuistoni ovat pääasiallisesti hyviä: kävin siellä hengailemassa kavereiden kanssa ja syömässä (välillä päähäni tarttui jotain sivistävääkin). Mutta tunnistan kaikki Gardellin kuvaamat ilmiöt ja ymmärrän raakuuden niiden ympärillä. Aikuisesta asiat, joiden ympärillä elämä pyörii ja nuoren arvo määräytyy, ovat niin naurettavia, että melkein itkettää. Enkä voi olla muistamatta sitä puhuttelua, joihin luokkamme joutui, koska muutamat koulukaverit olivat jatkuvan ilkeilyn kohteena. Vaikka murrosikä ei ollut helppoa tytöillekään, niin silti se tuntui olevan keskimääräistä rankempaa usealle pojalle.

Kolmen pojan äitinä kirja nostaa huolen siitä, kuinka onnistun kasvattamaan lapseni, niin että he selviät läpi teinivuosien ehjinä. Kirja oli mielestäni erittäin hyvä. Mutta en aio lukea sitä enää koskaan. Tai ehkä 7-kymppisenä.

Kuvaus teinimaailman julmuudesta ja nuoren matkasta itsekunnioitukseen. Eletään 70- ja 80-luvun vaihdetta. Juha ja Jenny sekä heidän kaverinsa asuvat ankeassa Sävbyholmissa, josta karataan välillä "päiväunille", lahden toiselle puolelle Suomeen asti.

Ajan ilmiöihin kuuluvat mm. ydinvoimakeskustelu, disco ja John Travolta sekä tietenkin punk ja Sex Pistols.

Pirullinen nuoruus välittyy lukijalle takaumina, joita Juha muistelee aikuisiällään. Halu tulla hyväksytyksi ja nähdyksi on palava ja teitä parrasvaloihin monia. Himoitaan kaikkea aikuismaista, kuten tupakkaa, alkoholia ja sisäänpääsyä baareihin - vaikka edes kainalokarvat eivät vielä kasva. Valehdellaan naama ruvella olemattomilla seksikokemuksilla ja halutaan epätoivoisesti olla jotain kavereiden silmissä. Omassa huoneessa lukkojen takana sitten tuijotetaan peiliin ja ihmetellään, kuka minä oikein olen?

Kirsi Piha : Medicien naapurissa

Pihan kirja koostuu muutaman sivun mittaisista luvuista, joista jokainen esittelee näkökulman johonkin "italialaiseen" asiaan. Kirja on kevyt, suloinen ja hauska kesälukeminen. Koska Piha on tarkkaillut Italiaa ja elämää siellä pidempäänkin, olisi hän voinut jättää pahimmat stereotypiat väliin. Pisteet kirjailijalle siitä, että hän ei keskittynyt ihannoimaan omaa taloaan ja elämäänsä Italiassa (vrt Mayes Tosacanan auringon alla) vaan nimenomaan tarkkailee ulkopuolisen näkökulmasta elämänmenoa. Se pitää sanoa, että talo jossain Etelä-Euroopassa on ihana unelma. Ei muuta kuin lotto vetämään taas.

Espresson mittaisia havaintoja Italiasta ja italialaisesta elämänmenosta Italiassa autoilijat ovat hourupäitä, eivätkä junatkaan aina tule ajallaan. Cappuccinon tilaaminen ruoan jälkeen on lähes anteeksiantamaton rikos, ja kaupasta saa ostaa tomaatteja vasta selvitettyään mitä aikoo niistä tehdä. Mutta silti Italiassa on kaiken järjettömyyden keskelläkin niin ihanaa!

Kirsi Piha asuu perheineen osan vuodesta Italiassa Marchen maakunnassa, Medicien naapurina. Tässä valloittavassa matkakirjassaan hän havainnoi Italiaa ja italialaisia ilmiöitä: ruokaa, viiniä, politiikkaa, naisia, perhettä, lakkoja, liikennettä, Napolia ja eteläistä Italiaa, tyyliä, viikunoita, tervehtimistä...
 

Medicien naapurissa on todellinen hyvän mielen kirja kaikille nojatuolimatkailijoille ja niille, jotka haaveilevat omasta pikku talostaan Italiassa.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Laura Honkasalo : Eropaperit

Pidin todella paljon Laura Honkasalon esikoiskirjasta "Sinun lapsesi eivät ole sinun". Niinpä innoissani tartuin Eropaperit-kirjaan. Aluksi kaikki vaikutti hyvältä. Mielenkiintoinen ja tärkeä aihe - kuinka ero vaikuttaa lapsiin ja koko sukuun. Kuva muuttuneista perhesuhteista on karmea. Kirjassa on onnistuneita ajankuvauksia (minäkin haluaisin saarelle lomailemaan) ja tunneväläyksiä. Mutta...

Kirja jää junnaamaan paikoilleen. Pahasti. Paikallaan polkemisen lisäksi osa henkilöhahmoista on aivan absurdeja. Se syö uskottavuutta. Eihän kukaan voi käskeä lastaan kutsumaan äitiään paskikseksi. Eihän? Ylilyönnit ovat mielestäni tarpeettomia jännitteen luomiseen. Reilu tiivistäminen ja ylilyöntien poistaminen olisi mielestäni parantanut kirjaa paljon, nyt se jää nopeasti unohtuvien kastiin.

Julma tarina siitä, miltä avioero tuntui 70-luvun lapsista
Leea makaa masentuneena vanhuspsykiatrian osastolla. Häntä käy katsomassa vain entinen miniä Sinikka. Aikoinaan Leea oli varakkaan perheen nuorekas edustusäiti ja poikansa Joken paras kaveri, josta tuli myös Sinikalle äidin korvike. Myöhemmin Joken avioero rikkoi äidin ja pojan välit, ja Joken uusi puoliso on myrkyttänyt kaikkien suhteet.
Vuosien varrella eron vaikutukset vain voimistuvat lasten elämässä. Sinikan ja Joken tyttären Saran tarinan ympärillä kehiytyvät auki ihmissuhteiden solmut 1960-luvulta nykypäivään.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Elina Tiilikka : Punainen mekko

Elina Tiilikka kirjoittaa nuoren tytön kehityskertomuksen. Tytön, joka päättää elättää itsensä prostituutiolla. Kirja on fiktiivinen, mutta perustuu kirjailija omakohtaisiin kokemuksiin.

Prostituoidun ammatti pikkukaupungissa ei täyty vaaroilla eikä seikkailuilla. Se täyttyy "helpolla" rahalla, vähitellen kasvavalla itseinholla ja kyvyttömyydellä solmia ihmissuhteita.

Lukijan tirkistelyn halu näivettyy nopeasti, koska tapahtumat kuvataan asiallisesti -suorastaan kuivasti. Asiakkaat ovat tavallisia miehiä, palvelu kestää 30 minuuttia, jos sitäkään. Kuvauksena siitä, miten itsensä myyminen vaikuttaa psyykeeseen, tarina on onnistunut. Nopeasti lukaistu aika lailla keskitason teos.

Miksi pitäisi siivota toisten sotkuja, kun paremman palkan saa kauppaamalla ruumistaan? Näin järkeilee Punaisen mekon päähenkilö. Nooralle prostituoidun työn aloittaminen on helppoa. Ei tarvitse muuta kuin maata aloillaan ja kuvitella itsensä toisaalle, ja rahaa virtaa. Mutta Noora eristäytyy ja muuttuu sulkeutuneeksi. Ei ole yhtäkään ihmistä, joka ymmärtäisi. Eikä lopettaminen ole helppoa - ei vaikka iho ja itsetunto revitään riekaleiksi. Vuokra on maksettava. Asiakkaita on tyrkyllä. Raha houkuttaa.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ian McEwan : Sovitus

Minulla oli vaikeuksia päästä Sovituksessa alkuun. Sementtipuutarhan tiukan tekstin jälkeen, McEwan oli siirtynyt kuin toiseen tyylilajiin - Jane Austenlaiseen höystettynä niin rikkaalla ja yksityiskohtaisella kuvauksella, että teksti lähenee tylsää. Ainakin 100 sivua meni haukotellessa, mutta sen jälkeen tarina pääsi käyntiin. Ja McEwanilla oli hyvä tarina kerrottavanaan -tai oikeastaan useampikin. Yksi tarina kertoo rakkaudesta, toinen kuvaa sotaa ja kolmas kertoo kirjoittamisesta ja neljäs erehdyksestä ja sen seurauksista. Lisäksi rakenne oli varsin mielenkiintoinen ja toi loppuun hyvän käänteen. Sisäinen romantikkoni ei syttynyt kirjan rakkaustarinasta, parasta oli mielestäni sotakuvaus.

Arvosteluissa McEwania on hehkutettu varsin ylevin sanakääntein. Tämäkin kirja on mullistanut monen tajuntaa. Meikäläisen tajunta ei taaskaan tainnut kehittynyt mihinkään. Ja kehtaan väittää, että  Westön Missä kuljimme kerran voittaa Sovituksen kirkkaasti. Mutta kyllähän Sovitus minustakin on hyvä kirja! Vaikea sanoa vielä, kumpi oli parempi Jumalat juhlivat öisin vai Sovitus. Mutta nuo kaksi ovat tämän vuoden lukuelämykset (toistaiseksi).

Kesän 1935 kuumimpana päivänä kolmetoistavuotias Briony Tallis näkee isonsiskonsa ja talon siivoojan pojan välillä kohtauksen, joka jää askarruttamaan hänen vilkasta mielikuvitustaan.
Päivän päättyessä kaikkien kolmen elämä on muuttunut peruuttamattomasti. Briony on tehnyt viattoman mutta kohtalokkaan erehdyksen, jonka traagisia seurauksia hän joutuu kantamaan koko loppuelämänsä.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Donna Tartt : Jumalat juhlivat öisin

Kirja alkuosa kuvailee elämää suljetulla yliopistokampuksella sekä erikoisia opiskelijoita. Nautin tästä osasta suuresti ja jotenkin se muistutti minua Mennyt Maailma kirjan vastaavista kohdista. Itse asiassa luulin aika pitkään, että kirja sijoittuu aikaan useita vuosikymmeniä sitten.

Alun kuvauksen jälkeen Tartt alkaa kehittelemään tilannetta, joka johtaa murhaan. Tässä vaiheessa kirja lähes muistuttaa jännäriä. Ketkä osallistuvat? Miksi? Ja kuinka se tapahtuu? Verityön jälkeen jää syyllisyys ja jokaisen osallistuneen täytyy etsiä oma tapansa jatkaa elämäänsä. Minkälainen elämä on vielä mahdollista?

Erittäin mukaansa tempaava kirja. Osa henkilöistä liian karikatyyrimäisiä tai liian "väkisin rakennettu".
Vaikea määritellä, että mitä lajityyppiä tämä edustaisi.

Menestysromaani rikoksesta, vastuusta, syyllisyydestä ja siitä, kuinka helposti itsekkyys voi tahrata viattomuuden.

Kun pennitön Richard Papen saapuu apurahan turvin Hampden Collegeen, hänestä tuntuu kuin hän olisi tullut paratiisiin. Älykkäitä ja kauniita opiskelijoita, kevyitä huumeita… rikkaille ja lahjakkaille nuorille Hampden on rajoittamattomien mahdollisuuksien paikka.

Richard onnistuu pääsemään viiden klassisten kielten opiskelijan ja heidän karismaattisen opettajansa sisäpiiriin. Yhdessä he puhuvat sujuvasti kreikkaa, väittelevät kuolleista kulttuureista ja elävät sivussa muusta yliopistosta.

Kuukausien kuluessa Richard saa kuulla hirveästä rikoksesta, johon hänen uudet ystävänsä ovat kerran syyllistyneet. Ja mikä pahinta, yksi heistä on murtumaan päin, yksi heistä aikoo tuhota heidän kultaisen tulevaisuutensa paljastamalla koko jutun. Syyllisyys ja kiinnijäämisen pelko johtavat kierteeseen, johon Richard temmataan mukaan.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Thomas Enger : Valekuollut

Norjalainen esikoisdekkari. Varsin kelpo sellainen. Tosin olisihan se kiva, jos joskus päähenkilö eläisi/olisi elänyt ihan normaalia elämää eikä olisi *ah-niin-synkästi-traumatisoitunut*. Jatkuvasta lukemisen keskeytyksestä kärsivä kiireinen kotiäiti kiittää kirjaa jaosta lyhyisiin lukuihin. Näitä voisi lukaista rannalla useammankin. Jos tulisi rantakelejä.

Tämä ostos on esimerkki Suomalaisen kirjakaupan kassalla tehtävästä myyntityöstä. Erittäin usein vielä kassalla onnistuvat myymään minulle lisää ja aina on ollut hyvä tuote. Tällä kertaa ostin tarjouksesta 3 pokkaria 10e ja kassalla myyjä kertoi, että jos pidän dekkareista heillä on "tutustumistarjouksessa" edullisesti uuden norjalaisen dekkaristin kirja.

Kun nuori nainen löytyy kuoliaaksi kivitettynä pellolta, kääntyvät poliisin epäilykset pakistanilaiseen poikaystävään. Onko kyse kunniamurhasta? Nettilehden rikosreportteri Henning Juul ryhtyy kirjoittamaan tapauksesta. Hän on palannut töihin pitkältä sairauslomalta ja toipuu edelleen kaksi vuotta aiemmin tulipalossa kuolleen poikansa menetyksestä.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Donna Leon : Ystävä sä lapsien

Tämä oli siitä erikoinen Guido Brunettin tutkimus, että tutkintaan ei liittynyt murhaa. Periaatteessa juoni oli lähes hyvä, mutta kerronta ajoittain haparoivaa. Yhden hengen juryni julistaa myös tyytymättömyyttä kuvattujen ruokalajien ja rakennusten vähäisyyteen. Lisäksi vaporettoreittien kuvausta tulisi laajentaa ja ajella välillä poliisiveneellä. Muussa tapauksessa alan etsiä uutta tuottoisaa dekkarikirjailijaa.

Pikkupojan sieppausta tutkiessaan Guido Brunetti törmää maailmaan, jossa lapsia voi ostaa rahalla
Kun komisario Brunetti kutsutaan sairaalaan tapaamaan brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta lastenlääkäriä, ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kolme miestä on tunkeutunut yöllä lääkärin kotiin, mukiloinut hänet ja siepannut hänen puolitoistavuotiaan poikansa. Kuka tämänkaltaisen teon takana voi olla?

Tutkimusten edetessä Brunettille alkaa paljastua kokonainen lapsettomuuden ja epätoivon maailma, jossa vauvat ovat kauppatavaraa. Mutta löytyykö taustalta jotain vielä pahempaa kuin rahanhimo? Ja ketkä kaikki oikein ovatkaan sekaantuneet asiaan?

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Ian McEwan: Sementtipuutarha

Lukukokemuksena varsin hämmentävä. Ajoittain suorastaan surrealistinen. Minusta outo kirja, mutta pidin siitä siltikin.

Perhesuhteet vaikuttavat alunperinkin hiukan epätavallisilta ja muita sosiaalisia suhteita ei ole. Voisiko näin tapahtua -lapset elävät ilman vanhempiaan eikä kukaan huomaa? Haittaako eristyneisyys lasten kehitystä? Muuttuuko lasten vapaus hulluudeksi?

McEwan kuvaa oudotkin tapahtumat hyvin neutraalisti. Sinänsä mielenkiintoinen tapa kirjoittaa. Tähän kirjaan päädyin, kun kesken oleva McEwanin Sovitus vaikuttaa muuten hyvältä, mutta alku on niin kuvailevaa ja hidastempoista, ettei se sovi tämän hetkiseen keskittymiskykyyni ja mielentilaani. Tässä lukaisin kokonaisen tarinan siinä sivumäärässä, jossa Sovituksen henkilöitä ei ole vielä esitelty :)

Psykologisesti loistokas esikoisromaani käynnisti brittikirjailijan komean uran
Julie, Sue, Tom ja Jack ovat jääneet orvoiksi. Vanhin heistä on kuudentoista, nuorin vasta kuuden. Sisarukset alkavat elää isossa talossa oman tahtonsa ja taitonsa mukaan.

Teini-ikäinen Jack kertoo omaperäisellä, lakonisella tyylillään tästä perhe-elämän vääristyneestä vaihtoehdosta, kesken­kasvuisten hämmentävästä vapaudesta, roolileikeistä ja seksuaalisista jännitteistä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Jens Lapidus: Siisti kosto

Välillä jotain dekkarityylistä viihdettä. Vaikka täytyy todeta, että ei ollut kovin viihdyttävä. Yritin lukea tätä kirjaa ennen ensimmäistä osaa (Rahalla saa) ja hyydyin ekan 50 sivun jälkeen täysin. Nyt sentään pääsin loppuun saakka. Vaikka kirjassa on itsenäinen juoni, se ei silti toimi "irrallisena" lainkaan. Selvästi ensimmäistä osaa heikompi. Ei kuitenkaan ollut niin huono kuin viime vuoden heikon Matkalaukkumorsian.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Anja Snellmann: Parvekejumalat

Somaliperheen tytär Anis asuu Muukalaistalossa ja unelmoi asioista,
jotka kantasuomalaisille teinitytöille ovat itsestään selviä. Hän haluaisi
hengailla kaupungilla, surffata netissä, käydä leffoissa ja bileissä, mutta isällä on muita suunnitelmia. Niihin eivät kuulu huulipuna, korvakorut ja farkut, joihin Anis pukeutuu salaa isän ja veljien haukkapartiolta. Ainakaan niihin eivät kuulu pojat, etenkään eräs Luka, joka haluaa pelastaa Kuolleenmeren, ja jonka Anis tapaa Al Goren ilmastoluennolla.

Samaan aikaan taiteilijaäidin tytär Zahra, entiseltä nimeltään Alla
Pohjola, pukee ylleen niqabin, jolla peittää vartalonsa kuvat ja arvet,
jotka muistuttavat entisestä elämästä. Zahra on päättänyt palata
kotiin, kääntyä islamilaiseksi. Huivinsa alla hän on uusi, puhdas ja tahraton. Hän löytää muitakin kotiinpalaajia, perustaa Halajan-ryhmän ja järjestää islamilaisuuteen tutustuttavan tapahtuman. Kun Aniksen ja
Zahran tiet risteävät, kummankin elämä muuttuu lopullisesti.




En ole pitkään aikaan lukenut mitään. Arvostetut kaunokirjallisuusteokset jäävät kaikki kesken, tunnun kaipaavan viihdyttävämpää tai ainakin nopeatempoisempaa kerrontaa. Tämän kirjan lukaisin viikonlopussa. Kirja on toki ajankohtainen, varmaan kirjailija on tehnyt paljonkin taustatutkimusta. Mutta minusta kirja oli liian kärjistävä ja loppu sensaatiohakuinen. Muilta osin Snellman kuvaa mielestäni hyvin kahden kulttuurin välissä tempoilua ja nuorten naisten halua määrätä itse kehostaan ja elämästään. 

Olen aina pitänyt Snellmannista, eikä tämäkään ollut hassumpi. Tässä vaan olisi ollut aineksia vielä parempaan.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Miika Nousiainen : Vadelmavenepakolainen

Olemme Hannan kanssa puhuneet, että menisimme katsomaan Vadelmavenepakolaista Komiin. Sitä varten lukaisin kirjan. Fiilikset olivat aikas sekalaiset. Havainnot ovat välillä hyvin osuvia ja vitsit naurattavat. Mutta oikeasti, kannattaako yhden vitsin varaan tehdä kokonainen kirja? Ja onko minun elämäni riittävän pitkä sen lukemiseen? Sadan sivun jälkeen minut valtasi epäusko -tätäkö tämä nyt vaan on? Vähän kuin Petelius ja Kalliala olisivat tehneet täyspitkän elokuvan hoilaamalla Nunnuka-nunnuka-lai-lai-laata.

Tyly tuomioni: aiheen käsittely ei kanna kokonaiseksi kirjaksi. Välillä suorastaan boring. Hyvät irtovitsit.

Mikko Virtasella on ongelma. Hän ei tahdo olla suomalainen mies, mörökölli, ahdistuksen ja huonon itsetunnon ruumiillistuma. Hän on päättänyt tulla ruotsalaiseksi.

Helppoa se ei ole: Ruotsin kansalaisuutta ei heltiä miehelle, joka ei ole asunut maassa päivääkään, eroaminen Suomen armeijasta ei ota onnistuakseen, eikä työnantaja suostu myöntämään edes Victorian syntymäpäivää palkalliseksi vapaaksi.

Virtanen ei kuitenkaan luovuta. Hänestä sukeutuu Mikael Andersson – empaattinen, rakastava ja keskustelutaitoinen ruotsalainen perheenisä Göteborgista. Hinta on kova, mutta mihinpä ei ihminen olisi valmis saadakseen asua maailman demokraattisimmassa yhteiskunnassa, kansankodissa, missä ovetkin avautuvat kutsuvasti sisäänpäin.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pirjo Hassinen : Suistola

Hassinen rakentaa Suistolaa kerros kerrokselta. Uusi kerros avaa lukijalle uuden käsityksen tilanteesta. Moni asia osoittautuu varsin erilaiseksi kuin päältä katsoen. "Kerrosrakenne" toimii keskivälillä kirjaa loistavasti, mutta alku ja loppu jäävät vaisuiksi. Alku tuntuu varsin poukkoilevalta ja sekavalta. Aika usein päädyn noudattamaan 30-50 sivun taktiikkaa: jos kirja ei ole 30-50 ensimmäisen sivun aikana herättänyt kiinnostustani, elämäni on liian lyhyt kyseiselle teokselle. Oli lähellä, ettei Suistola joutunut tähän kategoriaan. Olen tyytyväinen, että luin. Ihan sen keskiosan rakenteen ja vetävän kerronnan, johon oli mukavasti ripoteltu lähihistoriaa, takia. Hassinen on pitkään ollut "lukulistalla" ja tämä oli ensimmäinen lukemani teos häneltä. Pitänee vertailun vuoksi lukea joku toinenkin.

On vuosi 1975, Suomi valmistautuu Etykin huippukokoukseen. Parikymppiset Martti ja Jutta kohtaavat diskossa ja ajautuvat suutelemaan pimeään rappuun, tuntematta erityistä vetoa toisiinsa. Samana kesänä Martti tapaa amerikkalaisen reppuselkäturistin Rickyn, joka kuohauttaa häntä niin poliittisesti kuin seksuaalisestikin. Hän ajautuu eroottiseen seikkailuun, jossa rajat katoavat.
Matleena syntyy seuraavana vappuna. Ristiäisissä Martti kannattelee tyttöä sylissään Jutan sukulaisten arvuutellessa, kuka on lapsen isä.

Vuonna 2001, kolme päivää sen jälkeen kun lentokoneet törmäävät WTC:iin, Matleena rakastuu ensisilmäyksellä Aapoon. Kaikki on hyvin, kunnes Aapolla on yhden yön suhde, jota Matleena ei voi periaatteen vuoksi antaa anteeksi. Silloin Martti päättää käyttää keinoa jolla Alma, hänen lapsuutensa tärkein ihminen, teki aikoinaan hänen elämästään moniulotteisen, epäarkisen ja arvokkaan. Luomalla maailmoja pimeässä. Vain kertomalla alusta pitäen kaiken – myös sen kuinka Matleena sai alkunsa – Martti voi auttaa Matleenaa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Lionel Shriver : Poikani Kevin

Shriverin kirja sai ilmestyessään aikaiseksi paljon kohua. Ymmärrän kyllä sen aihepiirin takia: Lionel kirjoittaa fiktiivisen tarinan koulusurmaaja Kevinistä ja hänen äidistään. Usein kohu kirjan ympärillä kulminoitui siihen, että onko Lionel itse äiti. Ei, Lionel on lapseton. Sitä muisteltiin todeta joka välissä. Ja osa oli sitä mieltä, että hyvä niin. Mielestäni nämä tulkinnat kirjalijan kyvystä rakastaa hänen kirjansa perusteella oli naurettavaa, oikeastaan vain tuon kohun takia jätin kirjan aikoinaan lukematta.

Lionel kirjoittaa, mitä tapahtuu kun vanhemman ja lapsen kiintymyssuhde ei kehity normaalisti. Onko vika pojassa vai äidissä? Mikä on isän osuus? Voiko äiti sanoa, että ei pidä lapsestaan? Samalla Lionel kuvaa jokaisen vanhemman painajaisen: pelon, että epäonnistuu lapsensa kanssa. Eva oli joka puolelta ahtaalla äitiytensä kanssa. Siinä mielessä kirja tuo uuden näkökulman, koska tämä ahtaus kuvataan niin brutaalin peittelemättömästi. Eva haluaisi olla jossain muualla, sitkeästi hän laittaa jatkuvasti omat tarpeensa syrjään vastatakseen Kevinin tarpeisiin tai oikeastaan äidinroolin vaateisiin. Sillä selvää on, että Kevinin tarpeetkaan eivät täyty. Mies jatkaa arkeaan kuten ennenkin ja viikonloppuisin esittää kaveria pojalleen, jossa ei ole mitään vikaa. Mitään pureskeltua loppuratkaisua Kevinin teolle kirja ei tarjoa. Lukija voi tulkita itse.

Eniten kirjaa lukiessani mietin, että missä vaiheessa tämän fiktiivisen pariskunnan pitäisi huomata, että perheen tilanne ei ole normaali.

Pidin kirjasta. Se ei voi olla herättämättä ajatuksia. Vaikka seuraavaksi voisin lukea jotain kevyttä, jossa pienistä pojista varttuu ihania ja onnellisia aikuisia, joiden kasvua ja elämää äiti voi hellyydellä seurata ja harmaantua yhdessä puolisonsa kanssa.

Poikani Kevin koostuu Evan kirjeistä miehelleen Franklinille. Eva Khatchadourianilla oli loistelias ura ja onnellinen avioliitto, ennen kuin hän sai lapsen. Nyt heidän poikansa Kevin on vankilassa järkyttävän rikoksen takia, ja Eva käy kirjeissään läpi tragediaa edeltänyttä aikaa.

Miksi Kevin päätyi hirmutekoon? Oliko kaikki vanhempien syytä? Mitä jos Eva olisi rakastanut Keviniä enemmän? Jos Frank ei olisi aina yrittänyt nähdä asioiden valoista puolta? Jos Eva olisi halunnut lasta enemmän? Vai olisiko näistä mikään muuttanut mitään?

Shriver käsittelee tarkkanäköisesti mustimpiakin tunteita ja ajassa liikkuvia ilmiöitä. Romaani käsittelee suuria kysymyksiä "arkisesti", kiinnittyy omaan aikaamme ja erittelee sen vastenmielisimpiä piirteitä tinkimättömästi. Se kysyy oikeita kysymyksiä, mutta ei anna valmiita vastauksia.

Poikani Kevin on romaani syyllisyydestä, äidinrakkaudesta ja sen puuttumisesta, itsekkyydestä ja selittämättömästä pahuudesta, jota on mahdoton selittää tyhjäksi millään psykologian teorioilla. Järkyttävä, yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä romaani voitti vuoden 2005 Orange-palkinnon.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Riikka Pulkkinen : Raja

Pulkkinen on saanut osakseen paljon suitsutusta, pitipä sitten katsoa, että miten Pulkkisen esikoinen uppoaa minuun. Lukijana minuun vetoaa hyvä tarina. En ole lukijana sellainen joka jäisi maistelemaan erityisen onnistuneita lauseita. Ehkäpä tästä syystä Pulkkisen tyylissä minua häiritsi suunnaton adjektiivien tulva, vähemmälläkin olisi pärjännyt :) Kirjassa on hyvä tarina. Toimiva rakenne. Kyllä varsin pätevä esikoisteos.

Ei pärjää vertailussa viime lukuvuoden loistokolmikolle: Missä kuljimme kerran, Puhdistus ja Käsky.

Anja Aropalo, 53-vuotias kirjallisuuden professori, on tehnyt Alzheimerin tautia sairastavalle miehelleen lupauksen: hän auttaa miestä kuolemaan sitten, kun tämä ei enää muista. Vähä vähältä mies riisuutuu muistoistaan ja Anjan pitäisi lunastaa raskas lupauksensa. Samaan aikaan toisaalla Anjan sisarentytär, lukiolaistyttö Mari, rakastuu kaikella nuoruuden voimalla äidinkielenopettajaansa, joka yllättäen vastaa Marin tunteisiin. Heidän epäsovinnaisessa suhteessaan valta, halu ja vastuu sekoittuvat toisiinsa ja hämärtävät oikean ja väärän rajat.Raja luotaa harvinaisen kypsästi ihmisyyden suuria kysymyksiä. Kuinka paljon vastuuta voi toisesta ihmisestä ottaa? Minkälaisen paikan maailmassa täytämme, kuka meidän ääriviivamme piirtää? Voivatko laki, oikein toimiminen ja halu langeta koskaan yksiin ihmiselämässä? Pulkkisen tarkkanäköinen proosa kuljettaa rinnakkain traagisia ihmiskohtaloita, jotka risteävät ja resonoivat niin, että Raja jää pitkäksi aikaa mieleen soimaan.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Mireille Guiliano : Ranskattaret eivät liho

Guiliano ylistää ensiluokkaisia raaka-aineita ja ennen kaikkea sitä, että kaikkea voi nauttia kohtuudella. Syö säännöllisesti ja juo riittävästi. Opettele kiertämään mahdolliset repsahdukset. Näinkin yksinkertaisella viestillä kirja on päässyyt huimiin myyntilukemiin. Yleensä välttelen "elämäntapaopas"genreä, mutta tämän lukaisin. Kirja on mukavasti kirjoitettu lukuromaani-tyyliin, joukkoon on ripoteltu reseptejä. Reseptit eivät juurikaan innostaneet :(

Muutamiin ylilyönteihin Guiliano sortuu:
-Kuka ehtii aamuisin kiertelemään toreja ja kauppahalleja?
 Ei ainakaan pienten lasten äiti.
-Syö taikapurjokeittoa muutama päivä putkeen. Se on ihan hyvää.
 In your dreams Guiliano.

Meikäläisen kohdalla kohtuus on helpommin sanottu kuin tehty. Valitettavasti. Mutta sehän ei ole Guilianon vika.

"Kirjoittaja kertoo ensin sujuvasti ja viihdyttävästi omista kokemuksistaan. Vuosi vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa toi hyvään ranskalaiseen ruokaan tottuneelle neidolle kymmenen ylimääräistä kiloa. Liikakilot hävisivät, kun hän palasi kotiin ja ranskalaiseen ruokavalioon. Sitten hän kuvaa ranskatarten kohtuullisuuteen perustuvaa elämäntapaa, jonka ansiosta he säilyvät vartaloltaan sopusuhtaisina, vaikka he syövät ja juovat mitä haluavat - ilman syyllisyyttä. Kirjassa on myös viitisenkymmentä kirjoittajan suosikkireseptiä. Kirjassa ei saarnata minkään ihmedieetin puolesta vaan korostetaan, että kohtuullisuus on tie kehon ja mielen tasapainoon. Kun syö kohtuullisesti, voi syödä kaikkea mitä mieli tekee. Sama pätee liikuntaan: kohtuullinen päivittäinen liikunta on avain hyvinvointiin, ei kohtuuton rehkiminen silloin tällöin."

Lainaus Suomalaisen kirjakaupan tekemästä kirjan esittelystä.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Jens Lapidus: Rahalla saa

Realistisen oloinen kuvaus Tukholman alamaailmasta sekä nousukauden juhlinnan huumasta. Vetävästi kirjoitettu "mafiadekkari". Ei muuta kuin seuraavaa osaa hankkimaan.

Luksusjuhlia. Pintaliitoa. Kokaiinia. Naisia. Helppoa rahaa. Tukholman armoton alamaailma. Itä-Euroopan mafia. Kosto.
JW on pikkukaupungin poika, joka on valmis rikoksiin rahoittaakseen leveän elämäntyylinsä. Jorge on diileri, joka aikoo paeta vankilasta kostaakseen pettureille. Mrado on raaka mafioso, joka kykenee äärimmäiseen väkivaltaan turvatakseen bisneksensä.
He kaikki päätyvät samoihin piireihin. Pian heitä yhdistää yhteinen päämäärä: kosto miehelle, joka kohteli heitä kaltoin.
Rahalla saa aloittaa Stockholm noir -trilogian. Hillittömän suosion saavuttanutta kirjaa on myyty Ruotsissa jo yli 600 000 kappaletta. Rahalla saa -elokuvan ensi-ilta oli keväällä 2010.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Marko Kilpi: Kadotetut

Täysin uusi tuttavuus tämä Kilpi. Lyhyellä googlauksella selviää, että kyseessä on poliisi. Se selittääkin sen, kuinka hyvin poliisityötä kirjassa oli kuvattu. Se olikin sitten kirjan parasta antia -tai oikeaan ainoaa. Muutoin juonikuvio oli ontuva. Yksittäiset tapahtumat olivat jännittäviä, jopa tutkintakin. Äärimmäisen kömpelöön loppuratkaisuun tämäkin dekkari kompastuu. Sinänsä ihan jännittävä ja viihdyttävä keskikastin dekkari. Aion lukea jotain muutakin kirjailijalta.

Takakannessa oli maininta, että tämä kirja olisi ollut Finlandia-ehdokkaana. Minulta on täysin mennyt tuollainen ohitse ja en kyllä pysty ymmärtämään, että mikä tämän kirjan olisi voinut tuohon sarjaan nostaa.

Pikkujulkkiksia katoaa, internetin keskustelupalstoille lähetellään uhkauksia ja 13-vuotias poika löytyy huumattuna autotallista. Mistä on kyse? Kadotetut on pelottavan tiukasti kiinni ajassa. Hengästyttävän tapahtumaketjun rinnalla romaani pysähtyy pohtimaan poliisin työn mielekkyyttä. Marko Kilven toisen rikosromaanin päähenkilö on esikoisesta tuttu hahmo, entinen mainosmies Olli Repo, joka poliisin työssään yllättyy päivittäin. Kilpi läpivalaisee kohteensa ja keskittyy poikkeuksellisella tavalla kuvaamaan henkilöidensä tunne-elämää. He piirtyvät esiin ristiriitaisina, lihallisina, kokonaisina ihmisinä. Syvästi inhimillisen sanomansa ansiosta Kadotetut nousee hätkähdyttäväksi kuvaukseksi ajastamme.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Emmanuel Carrère: Valhe

Tämä oli samaan aikaan jännittävä, kuiva, karmea, analyyttinen, arvaileva, raskas, helppolukuinen. Pidin paljon, etenkin analyyttisesta ja kuivakasta tyylistä. Tämä oli ensimmäinen lukemani Carrèren kirja ja tarkoituksenani on hankkia hänen kaksi muuta suomennettua teosta luettavaksi.


Valhe on tositapahtumiin perustuva, älykäs, rohkea ja herkkä romaani ihmisestä joka täytti elämänsä valheella.
Jean-Claude Romand oli perheensä rakastama ja ystäviensä arvostama lääkäri ja huippututkija. Tammikuussa vuonna 1993 hän tappoi vaimonsa, kaksi pientä lastaan ja vanhempansa. Muutaman päivän kuluttua murhenäytelmästä kävi ilmi että hän oli valehdellut 18 vuoden ajan ilman mitään järjellistä syytä. Lopulta hän joutui umpikujaan eikä keksinyt enää muuta ulospääsyä.

Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love Omaa tietä etsimässä

Hohhoijaa - Gilbertillä ei ole suuria kertojanlahjoja ja lähemmäs puolet kirjasta oli jokseensakin pitkästyttävää jorinaa. Onko kustannustoimittajia enää olemassa? Tarina sinänsä kiinnosti minua ja varmaankin moni samassa elämäntilanteessa oleva saa tästä tsemppiä ja ehkä jopa perspektiiviä elämäänsä.

Eräänä iltana Elizabeth Gilbert kyllästyy nousujohteiseen uraansa ja porvarilliseen avioliittoonsa. Eroprosessi on pitkä, uusi rakkaussuhde kariutuu ja Liz käy läpi syvän masennuksen ennen kuin tietää mitä haluaa. Hän jättää työnsä, kotinsa ja kaiken omaisuutensa ja päättää viettää vuoden yksin ulkomailla. Tutkimusmatka Italian, Intian ja Indonesian kautta omaan sisimpään ja kohti tasapainoa on täynnä sattumuksia ja kulttuurien yhteentörmäyksiä, mutta myös ihastumisia ja syvää rakkautta.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Keskisuomalaiset 100 kirjaa lista

Jonkun blogista kopsasin tälläisen... Ajattelin, että siinä olisi kivoja lukuvinkkejä... mutta kyllä noista lukemattomista taitaa suurin osa jäädäkin lukemattomaksi.

Lue nämä sata kirjaa 
Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa

Ohjeet: Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikinä saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen
2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4
. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Potter-sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16.
Elias Lönnrot - Kalevala
17.
Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J.W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28
. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Giovanni Guareschi - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus