Sofi Oksanen: Puhdistus

Ikääntynyt Aliide Truu asuu yksin taloaan Viron maaseudulla. Maa on itsenäistynyt edellisenä vuonna ja maareformi on alkanut. Vanhan naisen arjen katkaisee pihalle pyörtynyt parikymppinen Zara. Tultuaan tajuihinsa Zara kertoo pakenevansa väkivaltaista miestään. Kohtaaminen nostaa Aliiden mieleen repivät muistot nuoruuden traagisesta rakkaudesta ja valinnoista, jotka sinetöivät hänen lähimpiensä kohtalon. Omiin epätoivoisiin ratkaisuihinsa pakotetun Zaran tilanne puolestaan osoittaa, että vaikka aika on toinen, vaino ei ole loppunut, muuttanut vain muotoaan. 

Puhdistuksen syvintä ydintä on petos, johon epätoivoiset tunteet ajavat. Romaani avaa myös Viron vaiettua lähihistoriaa yhden suvun kokemusten kautta. Kirja antaa äänen sodan, kommunismin ja sorron uhreille. 1940-luvulla koettujen nöyryytysten ohella teoksessa nousee esiin nykynaisiin epävakaissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kohdistuva hyväksikäyttö.

Riipaiseva tarina. Tarkkanäköisiä yksityiskohtia. Jännittävä. Koskettava. Lähihistoriaan pureutuva.

Odotukseni oli ilmeisesti liian kovat, koska tämä ei kuitenkaan niitä täysin täyttänyt. En tiedä, mitä kaipasin, ehkä lisää kielen vivahteita ja sävyjä? Ehkäpä minua häiritsi tuo lähes psykoottinen rakkaus? Mutta hyvähän tämä on.

Dan Brown: Kadonnut symboli

Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington. 12 tuntia. Jännitystä joka hetki.
 
Professori Robert Langdon saa tavallisena sunnuntaina yllättävän kutsun Washingtoniin vanhalta ystävältään ja oppi-isältään Peter Solomonilta. Langdon halutaan pikaisesti juhlapuhujaksi pääkaupungissa pidettävään tilaisuuteen.

Langdon suostuu äveriään historioitsijan pyyntöön ilomielin, mutta perille päästyään hän huomaa astuneensa keskelle järkyttävää painajaista. Tuntematon taho todistaa mahdollisimman raa'alla tavalla kaapanneensa Peter Solomonin....

Aikoinaan oli aivan myyty Da Vinci koodille, mutta Kadonnut symboli tuntuu idealtaa kuluneelta. Pisteet kyllä kotiin keskivertoa paremmasta ja hiotummasta loppuratkaisusta. Kyllähän tämän kesäpäivä lukaisee, jos ei ole parempaakaan.

Mende Nazer / Damien Lewis: Orja

Orjaksi kaapatun ja vapauteen karanneen Menden tarina. Kirjallisilta avuiltaan kömpelö (nukkuiko kustannustoimittaja?) mutta tarinaltaan tärkeä. On vaikea ymmärtää maailmaa. Itse voi ainakin yrittää vedota siihen, että en tiennyt, että tämäkin vitosen rätin teki joku lapsi epäinhimillisissä oloissa tehtaassa tai että jos ei olisi tehdastyötä, niin sitten nekin lapset olisivat kerjäläisiä tai prostituoituja. Mutta mihin vetoaa orjaa pitävä ja hakkaava maansa kermaan kuuluva? *raskas huokaus*. Ja tälläisen tarinan jälkeen Suomeen syntyminen tuntuu taas ihan lottovoitolta.

Donna Leon: Haurasta lasia

Venetsiassa on ensimmäinen kevätpäivä, ja komisario Brunetti päättää lintsata töistä auttaakseen ympäristöaktivisti Marco Ribettiä, joka on pidätetty mielenosoituksessa. Palatessaan toimistolle hän törmää riidanhaluiseen lasitehtaan omistajaan De Caliin, jonka on kuultu uhkailevan vävynsä Ribettin henkeä Muranon baareissa. Onko mies valmis toteuttamaan uhkauksensa? Muranon lasisaari vetää Brunettia puoleensa. Vakaviksi tutkimukset muuttuvat, kun tehtaan yövartiomies löytyy kuolleena lasinpolttouunin edestä. Mitä tarkoittaa ruumiin vierestä löytyvä Danten Helvetin laitos, joka on täynnä käsinkirjoitettuja kommentteja?

Nämä Donna Leonit ovat kuin Viisikkoja aikuisille. Paljon ihanien ruokien ja maisemien kuvausta. Leonin keskikastia tai jopa alle. Hetken viihdytti. Luettu. Unohdettu.

Nyt onkin kirjoja luettu loppuun, kun olin sairaana.

Leena Lander: Käsky

Käsky sijoittuu vuoden 1918 tapahtumiin. Aina tuntuu yhtä karmaisevalta lukea ajan tapahtumista ja millaiseen hulluuteen ihmiset sortuivat. Ja kuinka heikko on ollut köyhän asema. Ja Ilmari Kiannon sitaatit punaisista - olin tyrmistynyt.

Pidän Landerin kirjoista. Tosin kyllästyttää aikaharppailurakenne. Pidin tästäkin. Mielestäni Landerin paras. Hyvä kakkonen on edelleen alkupään tuotannon Mikaelin kronikka.

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Olen aina pitänyt Westöstä ja tämä kirja on odotellut minua isäni hyllyssä pari vuotta. Aivan mestarillinen kirja, pystyin suorastaan haistamaan ja maistamaan menneiden vuosien Helsingin tai tuntemaan Hangon auringon poskillani. Siis ihan mahdottoman hyvä kirja -imaisee mukaansa. Kategoriaa, että kuinka joku on voinut keksiä tämän ja kirjoittaa sen niin hienosti.

Seitsemän laajaa jaksoa kuljettavat tarinaa monen suvun ja sukupolven kohtaloissa vuodesta 1905 aina talvisodan kynnykselle, vuodenvaihteeseen 1938 -1939.Kjell Westö todistaa olevansa ihmiskuvaajana omaa luokkaansa. Hän liikkuu sujuvasti työläisten hellahuoneissa ja rikkaiden salongeissa, Vallilan kapakoissa ja kesäisen Hangon tenniskentillä, punaisten valtaamassa pääkaupungissa ja ylhäisön illallisilla.Tarinan keskeisiä hahmoja ovat kaasulyhdynsytyttäjä Enok Kajanderin ja hänen vaimonsa Vivanin poika Allu sekä Eccu Widing, jonka isä Jali on harrastevalokuvaaja ja johtajana rautatiehallituksessa, äiti Atti yläluokan kaunotar, jonka hermot reistailevat. Lucie Lilliehjelm vastustaa aikansa ahtaita moraalisääntöjä, Ivar Grandellin elämää ohjaa aatteen palo.Kjell Westö on tutkinut pääkaupungin ja Suomen historiaa vuosikausia. Tuloksena on pienimpiä yksityiskohtia myöten hallittu kokonaisuus - ehtymätön tarinoiden aarrearkku. Missä kuljimme kerran on myös rakkaudentunnustus Helsingille

Zadie Smith: Kauneudesta

”Aika on sitä miten käyttää rakkautensa.”
Jo viisitoista vuotta Howard Belsey ja hänen arkkivihollisensa Monty Kipps ovat nokitelleet toisiaan samoissa akateemisissa ympyröissä. Jerome, Belseyn ateistiperheen musta lammas, säikäyttää isänsä suunnittelemalla häitä uskonnollisten Kippsien tyttären kanssa, mutta kaikkien onneksi seurustelu paljastuu vain ”romanttiseksi sekoiluksi”. Yhdeksän kuukautta myöhemmin perheiden polut risteävät jälleen, kun sir Monty kutsutaan luennoitsijaksi Howardin yliopistoon ja Kippsit muuttavat Lontoosta Atlantin taakse Wellingtoniin.

Suorapuheiset äidit Kiki Belsey ja Carlene Kipps intoutuvat tuota pikaa aviollisten kulissiensa takaisiin paljastuksiin. Belseyn nuorin vesa Levi harhautuu kapitalismin kultaisilta poluilta ja tomera tytär Zora päättää tehdä vaikutuksen katujen kasvattamaan räppärirunoilijaan. Myös muita epätodennäköisiä suhteita solmitaan, kun Belseyt ja Kippsit ottavat osaa toistensa iloihin ja suruihin.

Kauneudesta on säkenöivän älykäs aikalaisromaani etnisiltä taustoiltaan eroavien perheiden vaiheista ja valinnoista; humoristinen ja polveileva kertomus itsepetoksesta ja anteeksiannosta.

Kauneudesta sijoittui viime vuonna The New York Timesin kymmenen parhaimman teoksen listalle. Kesäkuussa 2006 romaani voitti kaunokirjallisuuden Orange-palkinnon. Teos sai myös Somerset Maugham -palkinnon 2006.

”Kauneudesta on täyteläinen, rikas, moniääninen ja vetävä romaani.” – Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat

”Mestarillinen teos!” – Ralf Hermans, Kauppalehti

"Kauneudesta on täydellinen ihmissuhdekertomus: syvällinen, monitasoinen ja konkreettinen. Se koukuttaa ja häiritsee, mutta myös haastaa ajattelemaan." - Mirkka Isotalo, Markkinointi & Mainonta

Kertomus pääsi alkuun hitaanlaisesti, mutta sitten imaisi täysin mukaansa. Tykkäsin. 630 sivun lukaisu vei hetken aikaa ja kirjan henkilöt pyörivät mielessäni muulloinkin kun kirjaa lukiessa. Vielä jälkikäteen olen huomannut miettiväni kirjan juttuja.