Tuija Lehtinen : Nappikaupan naiset

Tämä kirja tuli Piilo-kirppiksen saa ottaa pinosta. En ole ennen kuullutkaan Tuija Lehtisestä. Mutta aikamoinen nostalgia-fiilis pyyhkäisi ylitseni, kun aloitin lukemisen. Mieleeni tuli nuoruusvuodet ja Regina-lehdet. Niiden jatkiksessa nainen aina rämpi epäonnistuneesta suhteesta toiseen kunnes tajusi, että se silmien edessä koko ajan ollut mies olikin se oikea hänelle. Lehtinen toki pesee Reginan juttujen kirjalliset ansiot kevyesti eikä toista reginan pehmoporno-osastoa. Sanoisin, että tämä on huumoripitoinen, ajankohtaisempi ja kehittyneempi versio Harlekiineista. Varmaan uppoaa nuorempaan lukijakuntaan paremmin tai romantiikkaa haluavalle :)

Pikkukaupungin rauhassa uinuva iäkkäiden daamien käsityöliike joutuu raikkaiden tuulien pyörteeseen
 
Pikkukaupungin rauhassa uinuva iäkkäiden daamien käsityöliike joutuu raikkaiden tuulien pyörteeseen, kun alle kolmikymppinen Saskia näkee uinahtaneen yrityksen mahdollisuudet herätä uudelleen henkiin. Saskia alkaa virittää vanhasta käsityöliikkeestä paikkakunnan modernia tuunauskeskusta. Kun Saskian ja naapuriliikkeen komistuksen kanssa syntyy piristävää säpinää, on tapahtumarikas soppa valmis – sopivasti romantiikalla maustettuna.

Ian McEwan : Ikuinen rakkaus

Pidän Ian McEwanin tarinoista, niissä on aina monta kerrosta, analyyttisyyttä, kantaa ottavuutta ja myös jännitystä.

Melkein pidän myös hänen tyylistään kirjoittaa, välillä vain kovin yksityiskohtainen kuvaus jarruttaa tapahtumia ja tunteita ja kärsimättömään lukutyyliini alan hiukan hyppiä lauseita yli. Vain huomatakseni, että jotain tärkeää meni ohi ja pitää palata takaisin. Sekös sitten jurppii. Siis minun mielestäni teksti voisi aina ajoittain olla tiiviimpää ja suoremmin etenevää.

Tämän kirjan tarina on hyvä. Välillä suorastaan hyytävä. Lukiessa mietin monta kertaa, että kenellä kirjan henkilöistä todellisuuden taju heikkenee.

Loistava teos aikamme arvostetuimpiin kuuluvalta brittikirjailijalta!
 

Monisyinen psykologinen jännityskertomus, joka on samalla terävä parisuhteen analyysi ja mielisairauden kuvaus.

Alexander McCall Smith : Oivallinen aviomies

Mma Ramotswe on ihastuttava hahmo, hänessä yhdistyy tarkat silmät, tilannetaju ja suuri sydän kykyyn elää ja nauttai hetkestä. Hänen tutkimuksensa eivät täyty jännityksestä ja vauhdista vaan letkeästä menosta. Kirjasarja on hyvän mielen viihdettä maustettuna Botswanan eksotiikalla. Ja ripauksella menneen maailman nostalgista fiilistä.

Oivallinen aviomies on samaa tasaista laatua kuin koko sarja. Eihän näistä enää jälkikäteen muista edes, että mikä osa kertoi mistäkin, mutta rentouttavan ja ilahduttavan lukuhetken kirjat tarjoavat.

Naisten etsivätoimisto nro 1:n Mma Ramotswella on kädet täynnä työtä. Mochudin sairaalassa on tapahtunut merkillisiä kuolemantapauksia: voiko olla sattumaa, että puolen vuoden aikana kolme potilasta kuolee samassa sängyssä, samana viikonpäivänä, samaan aikaan?

John Verdon : Numeropeli

Debyyttikirjailijan dekkari. Jotenkin elokuvamainen kerronnaltaan. Tiivis tunnelma, vaikka aika vähän toimintaa (ihan hyvä asia). Pidin kielestä, päähenkilöstä ja osasta juonenkäänteistä. Helppo ymmärtää kirjan hyvät myyntiluvut. Jakaa vuoden parhaan dekkarin sijaa yhdessä Tartin Jumalat juhlivat öisin.

Minä tiedän mitä sinä ajattelet

New Yorkin osavaltion rauhaisassa kolkassa asuva henkisen kasvun guru Mark Mellery saa epätavallisen uhkailukirjeen. Viestissä vihjataan Melleryn rikolliseen menneisyyteen ja kehotetaan häntä ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen väliltä. Kun Mellery avaa kirjeen mukana tulleen toisen, pienen kirjekuoren, hän löytää sieltä ajattelemansa numeron: 658.

Hätääntynyt Mellery ottaa yhteyttä vanhaan yliopistotuttuunsa Dave Gurneyyn, joka on juuri jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä. Gurney suhtautuu tapaukseen yliolkaisesti, kunnes Mellery löydetään murhattuna kotinsa takapihalta.

Miika Nousiainen : Maaninkavaara

Oli pakko palata Nousiaiseen. Nimittäin niin moni on sanonut, että Vadelmavenepakolainen on suorastaan hulvattoman hauska. Muhun se ei iskenyt lainkaan, ehkä muutaman kerran suupielet kohosivat pieneen virneeseen. Arvostelujen mukaan Maaninkavaaran pitäisi olla peräti parempi. Ei muuta kuin lukemaan!

Homma stoppasi noin puoliväliin. Tällainen tragikomedia-farssi lajityyppi ei ilmeisesti sovi minulle. Päätin elämäni olevan liian lyhyt Nousiaisen teokselle. Erään pienen ikuisuuden kestäneen nukutusrumban aikana päätin ihan vaan vähän jatkaa lukemista. En tiedä mitä kävi, mutta loppuun luin. Ei naurattanut, mutta tarina meni niin absurdiksi, että se muuttui kiinnostavaksi.

Kirjassa on varsin onnistuneita karikatyyreja suomalaisesta miehestä, naisesta ja parisuhteesta - ja ennen kaikkea urheilusta. Mielestäni onnistunut loppu.

Tässä romaanissa ei hölkätä, vaan painetaan täysillä
”Annat vain kaiken. T. Isä.”

Viisikymppinen Martti palvoo sokeasti suomalaisen kestävyysjuoksun vanhoja sankareita ja haluaa palauttaa suomalaisten maineen juoksuradoilla. Martin pojasta piti tulla seuraava sankari, mutta poika katoaa kisamatkalla Ruotsiin. Shokista selvittyään Martti kääntää katseensa perheen teini-ikäiseen tyttäreen Heidiin.

Alkaa tiivis juoksuvalmennus, joka muuttaa Heidin elämän täysin. Britney Spears -juliste vaihtuu luonnollista kokoa olevaan Kaarlo Maaninka -muotokuvaan ja kaveripiiri painoliiveissä tehtyihin juoksulenkkeihin. Eikä lopettaa voi.

Riikka Pulkkinen : Totta

Pulkkinen on taitava vaihtamaan kuvakulmia tilanteeseen  -toiseen henkilöön, toiseen aikaan. Pidän hänen kerrontatyylistään. Rajaan verrattuna tässä kirjassa ei ole samanlaista adjektiivinen tulvaa (tai oikeastaan tsunamia), mikä oli suorastaa helpotus. Hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan loppuun saakka.

Henkilöhahmot ovat hyvin tavallisia. Se on tietenkin osa viehätystä, mutta olisi mukavaa lukea, miten Pulkkinen kirjoittaisi "perusporvaristosta" poikkeavista henkilöistä.

Pidin kirjasta. Mutta kyllä se taitaa kuulua siihen kategoriaan, etten puolen vuoden päästä enää muista siitä juurikaan mitään -eli ei siis mikään unohtumaton lukuelämys.

Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn. Äidin olemassaolon haurastuessa katoaa Eleonooran lapsuudenmuistoilta kiinnekohta.

Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin.
Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikausia. 

Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.

Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on armollinen vaihtoehto.

Anna Jansson : Pääkallovaras

Ruotsalaiset osaavat discojytkeen lisäksi tuotteistaa dekkarit. Tässäkin oli jälleen hyvin työstetty perusdekkari, ei moittimista. Mutta jos mitään särmää ei ole, niin tuleehan siitä persoonaton fiilis. Anna Jansson on minulle uusi tuttavuus. Varmasti luen lisää, jos kirpparilla taas vastaan tulee, mutta ei Anna minua kirjakauppaan saa eikä edes kirjastoon.

Andreas Nilsson on yhdeksänvuotias gotlantilaispoika, jolla on vilkas mielikuvitus ja ylisuojeleva äiti.  Eräänä iltana Andreas livahtaa kylän hautausmaalle, sitoo löytämänsä vanhan pääkallon pyöränsä tarakalle – eikä saavu takaisin kotiin.

Andreaksen äiti Charlotta on varma, että pojalle on tapahtunut jotain kamalaa, ja pian myös poliisi huolestuu Andreaksen katoamisesta. Tutkintaa ryhtyy vetämään rikostarkastaja Maria Wern, joka on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerostaan.

Pienen pääkallovarkaan jäljet johtavat Herrvikin kalatehtaalle ja sieltä läheiseen luolastoon. Pian myös Andreaksen äiti Charlotta joutuu tutkimusten valokeilaan. Miksi Andreasta vietiin tämän tästä lääkäriin outojen mustelmien ja kuumeen takia? Kenelle Charlotte lopulta kaipaa huomiota ja huolenpitoa: kadonneelle pojalle vai itselleen? Entä mitä tekemistä Maria Wernin luolastosta löytämällä vanhalla kaiverruksella on kadonneen pojan tapauksen  kanssa?