Anne Holt : Vereen kirjoitettu

Perushyvä dekkari Anne Holtilta.

Olen aikaisemmin lukenut Holtin 1222, jonka päähenkilönä on myöskin Hanne Wilhelmsen. Ajallisesti 1222 tapahtuu paljonkin Vereen Kirjoitettu tapahtumien jälkeen. Siinä mielessä oli kiva lukea Hannen aikaisimmista vaiheista. Holtin naiset Hanne Wilhelmsen ja Inger Johanne Vik ovat molemmat vahvoja naisia, älykkäitä ja kyvykkäitä. He ovat sen verran tavallisia, että heihin voi samaistua ja heistä voi pitää. Mutta heissä on sen verran keskiverrosta poikkeavaa, että mielenkiinto säilyy yllä.

Holtista on tullut lyhyessä ajassa yksi suosikkidekkaristeistani. Tämä nyt ei ollut Holtin kärkikastia, mutta kelpo dekkari kuitenkin. Siitäkin huolimatta, että aihe ei juurikaan napannut: sovinismi ja rasismi murhailun motiivina.

Tällä hetkellä minulla on menossa dekkariputki. Aivot ilmeisesti tarvitsevat kevyempää luettavaa pimeänä ja kiireisenä ajanjaksona.

Oslon kaupunki tuskailee lämpöaallon kurimuksessa, ja poliisi elää vuoden painajaismaisinta kuukautta. Kaupungin laitamilta löytyy ulkorakennus, joka on kauttaaltaan veressä. Ruumista ei kuitenkaan löydy mistään, ainoastaan talon seinään verellä tuhrittu salaperäinen numerokoodi. Pian verilöylyn jälkiä alkaa löytyä muualtakin. Kun nuori lääketieteen opiskelija raiskataan brutaalisti, ylikonstaapeli Hanne Wilhelmsen alkaa tosissaan kietoa johtolankoja yhteen. Jäljet johtavat mitä yllättävimmille tahoille…

Leena Lehtolainen : Oikeuden jalopeura

En pitänyt Hilja Ilveskero sarjan ensimmäisestä kirjasta Henkivartija lainkaan. Sarjan seuraava osa oli kirjastossa laitettu näytille hyllyn päälle ja ajattelin silmäillä takakantta ja päädyin lainaamaan sen.

Kirja oli selvästi ensimmäistä parempi. Hilja pörrää pitkin Eurooppaa jonkinlaisen agentti miesystävänsä kanssa, kunnes miesystävän asunnosta löytyy ruumis ja miesystävä katoaa kuin maan nielemänä. Perinteinen, mutta toimiva lähtöasetelma.

Hilja palaa takaisin Suomeen. Hän on asunnoton ja työtön. Vähän samanlaisessa tilanteessa on Hiljan Suomeen palaava entinen yhteistyökumppani, joka päättää avata uuden ravintolan, johon Hiljakin päätyy hommiin. Samaan aikaan Hilja yrittää selvittää miesystävänsä kohtaloa poliisikontaktiensa avulla sekä törmää vanhoihin venäläisiin tuttaviinsa.

Kirjassa riittää erilaisia karikatyyrisiä hahmoja, seikkailun pätkiä pitkin Eurooppaa sekä sukulaissuhteiden selvittelyä pitkin Suomea.

Ihan viihdyttävä pläjäys tällä kertaa :)

Henkivartija Hilja Ilveskero kuhertelee ja pakoilee rakkaansa David Stahlin kanssa Italiassa. Äkillisesti David katoaa - ja hänen huoneestaan löytyy ammuttu mies.Hilja palaa hämmentyneenä Suomeen, mutta vastaustensijaan alkavat kysymykset kasaantua. Onko David elossa? Miksi tämän kännykästä oli löytynyt komisario Rytkösen numero? Onko David ollut rehellinenHiljalle? Miksi Davidin tavaroissa oli ollut Kopparnäsiin suunniteltavan lomakylän asiakirjoja? Miksi hämärämies Trankov tuntuu yhtäkkiä kovin luotettavalta ja puoleensavetävältä?Vailla biologisia vanhempia kasvanut Hilja saavihiä myös äitinsä surmasta - ja asiasta jota hän ei voinut kuvitellakaan.Oikeuden jalopeura on vauhdikas ja yllättävä trilleri ihmisen identiteetin moninaisuudesta ja sen peittämisestä. Kuka on kenenkin puolella, kehen voi luottaa? Mikä on kunkin hinta, kenet kukin on valmis joko pettämään tai pelastamaan?

John Verdon : Sokkoleikki

Pidin paljon Verdonin esikoiskirjasta Numeropeli. Vaikka kirjaston varausjono alkukesästä näytti, että saisin kirjailijan uutukaisen ehkä vuoden päästä, laitoin sen kuitenkin varaukseen. Ilokseni sain kirjan luettavaksi noin kuukausi sitten.

Kirjan päähenkilö, varhaiseläkkeelle jäänyt murhatutkija Dave Gurney, ei malta olla ottamatta toimeksiantoa, jonka suhteen poliisi on joutunut umpikujaan. Tunnetun psykologin morsian murhataan pariskunnan häiden päätteeksi ja syylliseksi epäilty puutarhuri katoaa kuin maan nielemänä.

Juonessa on jälleen Agatha Christiemäisiä käänteitä. Dave on kuin Hercule Poirot, jolta ei jää tutkinnassa huomaamatta pienintäkään johtolankaa tai epäloogisuutta. Lisäjännitystä juoneen tuo uhka, joka kohdistuu murhatun naisen lähipiiriin ja sitten voimakkaimmin suoraan Daveen ja myös hänen vaimoonsa. Juoni kulkee eteenpäin vauhdikkaasti kuvaten jutun tutkintaa. En viitsi tässä juonea kommentoida (siinä kirjaston varausjonossa on varmaan vieläkin jonottajia) enempää kuin, että minusta mafiakytkös murensi juonen uskottavuutta. Kirja on toki sujuvaa ja laadukasta dekkariviihdettä, mutta ei esikoisen veroinen.

Kun Dave Gurney oli vielä New Yorkin poliisin johtava murhatutkija, lehdistö kutsui häntä "superetsiväksi". Se ärsytti häntä, samoin kuin rikolliset, jotka uskoivat voivansa tappaa jonkun jälkeäkään jättämättä. Aina jäi jälkiä, Gurney uskoi.Entäpä jos ei jäänytkään?Gurney on palannut varhaisten eläkepäiviensä rauhaan, yrittää kasvattaa parsaa ja mukautua luonnon rytmiin, kun käsittämättömän kummallinen ja raaka tapaus houkuttelee hänet jälleen kentälle. Arvostetun psykiatrin vaimo löytyy lukitusta pihavajasta päättömänä vain muutama minuutti häämaljojen jälkeen. Poliisi uskoo, että murhaaja on kadonnut meksikolainen puutarhuri, mutta murhatun naisen äiti, kylmäkiskoinen seurapiirikaunotar, on toista mieltä. Gurneyn tutkimukset etenevät haparoiden, umpikujasta toiseen, ja nopeasti eriskummallisen kammottavasta tapauksesta muodostuukin kammottavan eriskummallinen sokkoleikki. Paljastuva suunnitelma on pirullinen ja uhkaa lopulta paitsi Gurneyä myös hänen vaimoaan, ja yrittäessään suojella tätä hän huomaa, että murhaaja on kuin onkin jättänyt jäljen. Havainto vain tulee niin myöhään, että se ei ehkä enää ehdi pelastaa hänen omaa henkeään.

Frank McCourt : Seitsemännen portaan enkeli

Suhtauduin kirjaan varauksella. En ollut sillä tuulella, että olisin halunnut lukea pienten lasten elämän kurjuudesta. Puhumattakaan uskonnollisesta jyrkkyydestä tai alkoholismista. Ystävän kannustamana (tämä on yksi hänen suosikkikirjoistaan) tartuin kuitenkin kirjaan.

Lapsuus köyhyydessä ja kurjuudessa, sisarusten kuollessa ympäriltä heikkoina kulkutauteihin, on toki ankea aihe oma elämän kerralliselle kirjalle. Siitäkin huolimatta kirja on kirjoitettu lämpimästi, huumorinpilke välillä tuikkien silmäkulmassa ja vauhdikkaasti. Tarina imaisi minut ensi sivuilta mukaansa. Kirjassa oli "poikamaista charmia" ja siinä oli toivoa, että elämä voisi muuttua helpommaksi.

Tämä kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Seitsemännen portaan enkeli kertoo irlantilaisen perheen elämästä aluksi New Yorkin Brooklynissa ja sitten Limerickissä, Irlannissa, jonne McCourtit muuttivat vuonna 1934 Frankin ollessa neljävuotias. Frank McCourt on sanonut, että pahempaa kuin kurja lapsuus on kurja irlantilainen lapsuus, mutta pahinta on kuitenkin kurja irlantilainen katolinen lapsuus. Tarinankertojana McCourt ei ole katkera. Ankeassa elämässä on myös lämmintä huumoria. Seitsemännen portaan enkeli päättyy siihen kuin Frank 19-vuotiaana muutti Yhdysvaltoihin.

Gaute Heivoll : Etten palaisi tuhkaksi

Kevään aikana moni kirjablogisti oli lukenut Heivollin kirjan Etten palaisi tuhkaksi ja moni oli pitänyt siitä paljon. Kun vihdoin pääsin kirjastoon saakka palauttamaan kesälomalla lukemattomaksi unohtuneita kirjoja (ja maksamaan sakkoja), hyllyssä odotteli kansi minuun päin yllätyksekseni kyseinen teos. Nappasin sen suurin odotuksin mukaani.

Lukemisesta on kulunut pari viikkoa, enkä vieläkään tiedä, mitä mieltä olen kirjasta. Ensinnäkin se muistutti minusta kirjailijan vapaata tajunnanvirtaa, kun hän pohtii omaa elämäänsä ja oman pienen kotikylänsä tuhopolttosarjaa. Mitä tapahtui? Miten se vaikutti ihmisiin? Miksi niin kävi? Tarina poukkoilee milloin tuhopolttajaan ja milloin kirjailijan sukulaisiin tai muihin kyläläisiin. Välillä kirja junnaa paikallaan, kuten lyhyiden kuvausten mukaan junnasi ajoittain kirjoitusprosessikin.

Kirja kertoo odotuksista, suorituspaineista ja oman tien löytämisestä. Mutta se kertoo myös sattumanvaraisuudesta sekä siitä, että kaikki elämässä voi kirjaimellisesti palaa tuhkaksi.

Minä en voi yhtyä niihin suitsutuksiin, että kirja on nerokas tai mestarillinen. Sen voin todeta, että lukemisen arvoinen se oli :)

Kenet me näemme kun näemme itsemme?

Romaanin kertoja on Gaute Heivoll -niminen mies, kirjailija, joka palaa kotiseudulleen tutkimaan synnyinvuotensa outoja tapahtumia. Vuoden 1978 alkukesällä etelänorjalaista kylää terrorisoi tuhopolttojen sarja: kahdeksan taloa paloi maan tasalle. Syyllinen löytyi lopulta lähempää kuin kukaan uskalsi odottaa.

Menneisyyteen uppoutuminen sysää kirjailijan vastatusten myös oman kasvuhistoriansa kanssa. Oli kaksi kunnollista poikaa, tottuneita tekemään mitä heiltä odotettiin. Yhdestä tuli kirjailija, toisesta tuhopolttaja. Miksi?

Autofiktiivinen romaani sai ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin. Etten palaisi tuhkaksi on monikerroksinen kuvaus aikuiseksi kasvamisen ja identiteetin muotoutumisen asetelmista sekä monista kasvoista, joita rakkaudella on. Taiturimaisin vedoin Heivoll piirtää esiin valoisan kesäyön ja henkilöiden mielenliikkeet. Samalla tulipalokesän tapahtumista kutoutuu tiheä jännitystarina.

Niin sitä hurahti kokonainen elokuu, etten lukenut yhden yhtään kirjaa. Oli kiirettä. Suurin syy oli kuitenkin se, että kiinnostavaa luettavaa pitää olla tarjolla. En saanut aikaiseksi käydä kirjastossa enkä edes penkomassa kavereiden hyllyjä. Mitä tästä opin, jos haluan lukea jatkuvasti, parempi on naputella kirjaston varausjärjestelmään varauksia niistä kiinnostavimmista uutuuksista. Ja samalla poimia hyllystä muutakin luettavaa. Pitäisi saada aikaiseksi pitää "to read"-listaa, koska kirjastossa iskee äkillinen dementia ja lempidekkaristeistakaan ei ole ensimmäistäkään mieleen.

Ja siitäkin sain taas muistutuksen, että kirjojen lainaaminen on huonomuistiselle lomalaiselle kallista puuhaa :(

Donna Leon : Myrskyjen meri

Tällä kertaa Brunetti tutkii murhaa kalastajayhteisössä ja monitaitoinen signorina Elettra ryhtyy hänen kätyrikseen ja soluttautuu yhteisöön. Yleensä Brunettin tutkimukset ovat hienovaraisia eivätkä sisällä toimintaa, tällä kertaa vastassa ovat murhamiehet ja luonnonvoimat. Kirjan suolana on Brunettin ja Elettran välien spekulointi. Kelpo dekkariviihdettä kesäpäivään.

Komisario Guido Brunetti altistaa tahtomattaan signorina Elettran luonnonvoimien ja häikäilemättömän murhaajan armoille.

Kahden kalastajan surma Venetsian edustan saarella johdattaa komisario Guido Brunettin Pellestrinan sulkeutuneeseen kalastajayhteisöön.

Monitaitoinen signorina Elettra soluttautuu Pellestrinalle, missä hän on viettänyt lomiaan sukulaisten luona. Pian hän saa huomata, ettei merenelävien kalastus olekaan vain riuskojen miesten reilua hommaa. Äyriäisten ystävän ei aina ole hyvä tietää, mistä ravut ja simpukat pöytään tulevat.

Paulo Coelho : Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Mitäs tästä voisin sanoa? En tiedä... Kirjassa on mielenkiintoisia aineksia: kuten jumalan äidillisyys ja se, että rakkaus on suuri(n) todistus uskolle myös rakkaus ihmiseen.

Kirjassa oli mielestäni aineksia keskiverto Coelhoa enemmän, mutta uskonnollinen pohdinta ei ole minulle tärkeää ja se on minusta harvoin edes mielenkiintoista. Kirjan jumaluuden naiseus kuitenkin piti mielenkiintoni yllä loppuun saakka. Käytännön luterilaisessa maassa uskontokin on kovin käytännöllistä ja papeilla on samat oikeudet siviilielämään kuin muillakin kansalaisilla. Viime vuosina Suomessa on pohdittu mm. sukupuolen korjausleikkauksen läpi käyneen papin asemaa, joten teemana miehen ja naisen välisen rakkauden rinnastaminen ja vertaaminen rakkauteen Jumalaa kohtaan tuntuu helpolta ja ongelmattomalta.

Kirjan nuorten rakkaustarina oli mielestäni lähes sivujuonne. Pääosassa oli uskon löytäminen, kokeminen ja toteuttaminen.

Tämäkään ei avartanut tajuntaani. Ehkäpä tyydyn toteamaan arvioksi, että en pitänyt.

Kirja on osa 100-kirjaa lukuprojektiani.

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina kahdesta rakastavaisesta ja heidän taistelustaan rakkauden ja elämän merkityksen löytämiseksi.
Pilar on itsenäinen mutta levoton nuori nainen, joka on saanut tarpeekseen yksitoikkoisesta yliopistomaailmasta ja etsii suurempaa merkitystä elämälleen. Pilar muuttuu täysin, kun hän kohtaa lapsuudenystävänsä, hengellisen opettajan, joka vie hänet matkalle halki Ranskan Pyreneiden. Rakastavaiset taistelevat ennakkoluulojaan ja pelkojaan vastaan ja löytävät matkallaan sydämen ja sielun salaisuudet – ja lopuksi myös syvän rakkauden toisiinsa.