Camilla Läckberg : Pahanilmanlintu

Kesä ja dekkarit kuuluvat ehdottomasti yhteen!

Läckberg tarjoaa jälleen takuuvarmaa dekkariviihdettä. Patrik tutkii liikenneonnettomuutta, joka on johtanut kuolemaan. Kaikki viittaa rattijuoppouteen, paitsi se, että uhri ei ikinä juonut. Patrik luottaa vaistoonsa ja pian löytyykin merkkejä murhasta. Patrik laittaa rikoksen tunnusmerkistöjä vastaavan tapahtumahaun ja tapauksia löytyy ympäri maata ja yhtäkkiä pienellä poliisiasemalla on käsissään sarjamurha.

Sabluuna on tuttu: rinnalla kuljetetaan menneisyyden juonta, joka kertoo murhaajasta ja lopuksi juonet yhdistyy.

Rauhallisen talven jälkeen Tanumsheden poliisiasemalla alkaa jälleen tapahtua. Samana päivänä kuin Patrik Hedströmin uusi kollega Hanna Kruse aloittaa työt asemalla, tuntematon nainen kuolee auto-onnettomuudessa. Hän lemuaa voimakkaasti alkoholilta, ja tapaus aiotaan ohittaa rutiininomaisesti. Mutta Patrikin vaistot viestittävät muuta. Jokin ei täsmää. Omituisten tapahtumien vyyhdin kiertyessä auki naisen kuolema osoittautuukin murhaksi.Pian murha yhdistyy kuolemantapauksiin muualla maassa. Patrik ja hänen kollegansa ovat pahan paikan edessä. Liikkuuko seudulla sarjamurhaaja? Mikä yhdistää uhreja? Miten murhaaja on heidät valinnut? 

Rosamund Lupton : Mitä jäljelle jää

Tämä kirja imaisee mukaansa jo ensi sivuilta. Mielestäni tämä kannattaa lukea ilman mitään vihjauksia juonesta, joten enpä kirjoita siitä takakannen tekstiä enempää (vaikka mieli tekisi).

Juoni koulun tuhopolton selvittämiseksi, joka selvittämättömänä uhkaa Jennyn henkeä, on jännittävä sekä kekseliäs. Mutta kirja ei ole perinteinen trilleri, se on myös kirja rakkaudesta.

Äidinrakkaus - joka saa äidin ajattelemaan vain lapsensa pelastumista.
Uusi rakkaus - joka on niin voimakas, että se saa toisen tuntemaan toisen puoliskon läsnäolon, vaikka hän ei olekaan fyysisesti paikalla
Pitkä rakkaus - siinä ei enää tarvita sanoja, pelkkä kosketus tai katse riittää
Sisarrakkaus - joka ilmenee pyyteettömänä haluna auttaa ja tukea.

Kirjassa on myös surullinen pohjavire, joka minusta lisää sen kauneutta. Tämä oli niitä kirjoja, jotka oli pakko ahmia kerralla.

Kesken koulun liikuntapäivän tumma savu peittää sinisen taivaan. Sidley Housen koulu on tulessa, ja Grace tietää, että hänen 17-vuotias tyttärensä Jenny on talon sisällä. Hän juoksee epäröimättä palavaan kouluun pelastaakseen lapsensa.

Kun myöhemmin käy ilmi, että palo oli tahallaan sytytetty, Grace ryhtyy etsimään syyllistä. Elämän ja kuoleman rajalla kamppaillessaan Grace saa selville, että Jenny ei vieläkään ole turvassa. Halu suojella perhettään saa Gracen tekemään mahdottomasta mahdollista, kun tutkimusten edetessä tutuistakin ihmisistä paljastuu uusia, pimeitä puolia. Grace ymmärtää, että vaikka onnellinen loppu ei aina ole itsestäänselvyys, rakkaudella ei ole rajoja.

Aino Suhola : Rakasta minut vahvaksi

100 kirjaa lukuprojektini etenee tuskaisen hitaasti. Lukuprojektini aikana lukemani hurjat viisi kirjaa ovat kaikki olleet hyviä, joten en edes tiedä, että mikä projektissa tökkii. Ehkä se, että mielenkiintoista luettavaa on niin paljon ja usein tekee mieli tarttua kuitenkin dekkariin.

Mutta siis Suholan kirjaan.

Ensimmäiseksi pitää todeta, että en lue runoja. Eino Leino on lähes ainoa runoilija, jonka tuotantoon olen tutustunut laajemmin. Siksi on ehkäpä epäreilua arvostella kirjaa, vaikka Suholan kirja sisältää myös runojen lisäksi pieniä tarinoita.

Suhosen kirja on kannustus miettimään oman elämänsä tärkeitä asioita ja riisumaan se ulkoisista menestysmerkeistä. Jokainen ihminen on itsessään tärkeä, eikä ihmistä pitäisi arvottaa hänen tuottavuutensa mukaan. Kirja kannustaa vaaliman elämä tärkeitä asioita ja rakastamaan.

On helppo uskoa, että monelle Suholan kirja on ollut koskettava ja osalla vaikeassa elämäntilanteessa elävälle jopa voimauttava.

Osa teksteistä on minusta kauniita. Rakkautta koskevat olivat minusta parhaimpia. Elämästä/arkipäivästä kertovissa teksteissä minua alkoi lukemisessa häiritsemään se, että ne jotka oravanpyörässä rekittävät ovat jotenkin "alempiarvoisia" ja heiltä on jäänyt jotain tärkeää elämässä ymmärtämättä. Kautta aikojen suurimman osan aikuisikäisten elämästä on kulunut ruuan ja suojan hankkimiseen. Välillä on vaikea ymmärtää asian päivittelyä ja "mustamaalamista". Sitäpaitsi konsepti on perusteeltaan aivan sama: ennen mentiin pellolle tai metsään päiväksi, nykyisin painutaan toimistolle puhumaan siihen Mobiraan (julkaisemisesta on hetki vierähtänyt) korvalla toimistossa.

Tess Gerritsen : Luutarha

Juoni kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Julia yrittää selvittää juuri ostamansa talon pihasta löytyneen vanhan luurangon mysteeriä yhdessä talon alkuperäisen omistajasuvun kanssa. Toisessa kuljetetaan juonta 1830-luvulla, jolloin vähävarainen Norris suorittaa lääketieteen opintojansa ja joutuu yhdessä neuvokaan ja sinnikkään Rosen kanssa tempaistuksi mukaan murhavyyhteen.

Iso osa kerronnasta keskittyy Norrisin opintojen ruumiinavauksiin ja Norrisin osallistumiseen ruumiiden hankintaan, mikä on aikalailla sivuseikka juonessa ja minua toisto alkoi nopeasti kyllästyttämään. Gerritsenin nykyajan hahmot ovat mielestäni paljon näitä 1830-luvun henkilöitä uskottavampia ja mielenkiintoisempia. Sinänsä tarinat rullaavat tuota ruumiinavaus ja -hankintahommaa lukuunottamatta sujuvasti eteenpäin ja nivoutuvat lopuksi yhteen.

Ei tämä todellakaan ole Gerritsenin parasta tuotantoa, mutta ihan ok kesäviihdettä.

Julia Hamill tekee kotinsa puutarhassa karmaisevan löydön: hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Vauriot viittaavat kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan selvästi murhaan. Julia haluaa selvittää tuntemattoman naisen kohtalon ja huomaa vähitellen sekaantuvansa yhä syvemmälle 1830-luvun järkyttäviin tapahtumiin.

1830-luvun Bostonissa lahjakas mutta varaton Norris Marshall rahoittaa lääketieteenopintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle. Tämä kalmankatkuinen liiketoiminta kuitenkin kalpenee verrattuna tapahtumaketjuun, joka käynnistyy yliopistosairaalan liepeillä. Pian Norris huomaa itse joutuneensa murhan pääepäillyksi... 

Todistaakseen syyttömyytensä Norrisin täytyy löytää murhan silminnäkijä - ainoa henkilö joka voi estää seuraavaa murhaa tapahtumasta: 17-vuotias ompelijatar Rose Connolly. 

Camilla Läckberg : Merenneito

Viimeksi kritisoin Läckbergia lukiessani sitä, että kirjat ovat tehty sabluunan mukaisesti, jossa samaan aikaan kuljetetaan tapahtumajuonta vuosien tai vuosikymmenten takaa ja juonta nykypäivässä. Homma kävi tökkimään. Mutta Merenneitoon rakenne sopii, koska siinä selvittämättömän murhan ja uhkauskirjeiden syyt juontavat juurensa menneisyyteen.

Merenneito on jännittävä dekkari ja kertomus siitä, miten syyllisyys vaurioittaa ihmismieltä ja minkälaista on kasvaa lapsena ilman rakkautta ja kadehtia niitä, joita rakastetaan.

Olen lukenut Läckbergin kirjoja satunnaisessa järjestyksessä. Patrikin ja Erican elämää on hyvin pystynyt seuraamaan näinkin.

Läckberg kirjoittaa laadukasta dekkaria. Tämä on toistaiseksi paras, jonka olen hänen tuotannostaa lukenut.

Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet, mutta ei tiedä edes onko hän elossa vai kuollut. 

Kolme kuukautta myöhemmin mies löydetään meren jään alta, pistohaavoja rinnassaan. 

Pian paljastuu, että kadonneen ystävä, esikoiskirjailija Christian Thydell on jo yli vuoden ajan saanut nimettömiä, uhkaavia kirjeitä. Christian yrittää vähätellä niiden merkitystä, mutta hänen ystävänsä Erica Falck aavistaa pahaa. Ericalla on aikaa: hän odottaa kaksosia, eikä kirjaakaan ole työn alla. Uteliaisuus saa hänet tutkimaan tapausta itsekseen, rinnan miehensä Patrikin johtaman poliisitutkinnan kanssa. 

Joku vihaa Christiania syvästi eikä lainkaan epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Poliisi oivaltaa pian, että kirjeet ja murha liittyvät toisiinsa. Ja jäljet johtavat kauas menneisyyteen...

Tua Harno : Ne jotka jäävät

Harno kirjoittaa sukupolvitarinaa kolmesta sukupolvesta, joita kaikkia vaivaa omanlaisensa levottomuus ja kyvyttömyys sitoutua. Frida miettii, että kykeneekö hän äidiksi, kykeneekö hän luopumaan osasta itseään ollakseen jatkuvasti toisen käytettävissä. Pystyykö hän vastaamaan avopuolisonsa toiveeseen omasta lapsesta kadottamatta itseään.

Fridan suvussa on lähtemisen ja katoamisen malli kulkenut isältä pojalle. Fridan isä vaihtoi intohimonsa musiikkiin kunniallisiin päivätöihin, koska niin kuuluu perheellisen miehen tehdä. Ensin hän katosi työmatkoille ja sitten omaan mieleensä ja skitsofreniaan. Fridan isänisä oli varsinainen lähtijä. Hän vaihtoi sujuvasti maata ja jopa maanosaa ja jätti jälkeensä hajonneita perheitä ja isäänsä kaipaavia lapsia. Fridan isänisänisä oli jääjä, mutta hän katosi omaan työhuoneeseensa, perheensä ulottomattomiin.

Kirja kertoo rinnakkain usean sukupolven tarinaa. Rakenne toimii yllättävän hyvin. Kirjassa on omanlaisensa herkkä tunnelma, josta pidin paljon ja sen lisäksi vielä hyvä tarina. Kirjan kruunasi tavanomaisesti poikkeava loppuratkaisu. Varsin onnistunut esikoisteos.

Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaja - kaunis ja viisas esikoisromaani sukupolvelta toiselle periytyvästä orpouden kokemuksesta.

Fridan isä oli Leonard Cohenin näköinen mies. Lapsuudenkodissa isä soitti Fridalle levyjä ja kehotti kuuntelemaan sanoituksia tarkkaan. Sitten isä katosi, ensin oman mielensä pimentoihin, myöhemmin kokonaan. Jäljelle jäivät laulut: “Suzanne”, “I’m Your Man”, “Take This Waltz”. Niistä aikuinen Frida yrittää koota isäänsä ehjäksi jälleen.

Isänisä Poju kuului niihin, jotka lähtivät ja jättivät. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Poju kiersi maailmaa, otti vaimon toisensa jälkeen ja jätti polkunsa varrelle perheiden raunioita.

Kolmikymppisessä Fridassa asuu suvun miesten rauhattomuus, mutta hän ei halua osaksi samaa surullista historiaa. Voisiko tarinan aloittaa tyhjästä uudelleen?

Susan Fletcher : Tummanhopeinen meri

Tummanhopeinen meri kertoo syrjäisen Parla-saaren asukkaiden tarinaa. Se kertoo saarelaisten elämästä: heidän iloistaan ja menetyksistään, kyvystään selvitä,  kyvyttömyydestä sekä onnistumisesta olla siirtämättä suvun taakkaa seuraavalle sukupolvelle. Tarinat alkavat purkautua, kun syrjäisen saaren rannalta löytyy hukkumiselta ihmepelastunut muistinsa menettänyt mies, jota kukaan ei kaipaa.

Ennen kaikkea kirja kertoo rakkaudesta, siitä luopumisen tuskasta ja kyvystä muutokseen.

Fletcher on erittäin taitava kuvaamaan merta ja luontoa. Hänen sanansa välkkyvät kuin meri ja tuoksuvat suolalta. Tässä kirjassa Fletcher onnistuu yhdistämään myös juonen ja henkilökuvien kehittymisen.

Kirja on uskomattoman koskettava ja kaunis.

Se sai minut liikkutumaan kyyneliin.

Tähän mennessä lukuvuoteni paras kirja.

Kun karun Parla-saaren rantaan huuhtoutuu muistinsa menettänyt mies, saarelaiset ovat ihmeissään. Kaikki tuntevat tarinan Kalamiehestä, joka saattaa ottaa ihmisen hahmon yhden kuunkierron ajaksi tuodakseen toivoa ja tenhoa sitä kipeimmin tarvitseville. Epäluulo ja halu uskoa ihmeisiin vetävät väkeä eri suuntiin, mutta jokaisen mielessä pyörii sama ajatus: voiko tarina sittenkin olla totta vai juoniiko mies jotakin?