sunnuntai 25. elokuuta 2013

Marja Björk : Posliini


Kirjan aluksi hetken aikaa kuvittelin jo lukeneeni sen. Jaana asuu pienellä maaseutupaikkakunnalla ja hänen perheolonsa on ovat ahdistavat. On konkurssi, köyhyyttä, äidin uskottomuutta ja lasten asiat eivät vanhempia kiinnosta lainkaan. Piti oikein tarkastaa: samalla lailla alkaa tarina kirjassa "Prole".

Mutta posliinin aihe on vielä rankempi: pedofilia.

Jaana pääsee Helsingissä asuvan tätinsä ja hänen miehensä luokse vierailemaan. Ensimmäistä kertaa hän on aikuisille näkyvä. Joku on kiinnostunut hänestä, juttelee, opettaa ja pitää lähellä.

Jaanasta tulee helppo uhri Kurtille eli Nuutti-sedälle. Jaana janoaa läheisyyttä ja on ymmärtämätön sen suhteen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Sillä kukapas Jaanalle olisi sellaisia asioista vaivautunut puhumaan. Keneltä Jaana voisi kysyäkään mitään, kun Nuutti-setä vannottaa olemaan hiljaa. Välillä tyttö miettii, että mitä Nuutti-setä saisi tehdä ja mitä ei. Välillä hiukan nolottaa. Jaanan tunteet heittelehtivät laidasta laitaan ja välillä hän jopa uskoo rakastavansa Nuuttia ja suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Hetkellisessä "rakkauden huumassaan" hän jopa tarjoaa itseään Nuutille. Jaanan ajatusmaailma on jo mennyt sekaisin ja rikki, hän ei enää käyttäydy kuin normaali lapsi. Tosin Jaanan elämä on sellaista sekamelskaa, että siinä ei ole mitään normaalia. Juuri tästä johtuen hyväksikäyttö saa jatkua kenenkään sitä huomaamatta.

Nuutti polkee Jaanan luottamuksen ja terveen kehityksen jalkoihinsa omia sairaita halujaan tyydyttäessään.

Tarina on kirjoitettu Jaanan näkökulmasta. Se on hyvin uskottava ja analyyttinen. Vivahteita on moneen suuntaan. Toki kertomus itsessään on vastenmielinen, mutta se ei tarkoita, että asiasta pitäisi vaieta.


Kun helsinkiläinen täti ja hänen miehensä kaartavat Plymouth Barracudallaan kyläkaupan pihaan, kuusivuotias Jaana on häikäistynyt. Anita on kaunis kuin filmitähti, ja hänen ulkomaalaisen näköinen miehensä puhuu laulavasti ja silittää Jaanaa hiuksista – häntä, joka yleensä on vain tiellä. Pian Jaana pääsee yksin junalla pääkaupunkiin Anitan ja Nuutti-sedän hoiviin. Ylellisessä kodissa, lapsettoman pariskunnan huomion keskipisteenä, hän saa nauttia hellittelystä jota ei ole aiemmin saanut osakseen.
Onnessa lymyää kuitenkin onnettomuus. Jaanan harteille lasketaan raskas salaisuus, eikä kukaan näe hänen hätäänsä ja hämmennystään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti